Fenix

Kerää koko maailman huomio itseesi ja yritykseesi. Viestitä, että yritys on vakavassa kriisissä, eikä vain kriisissä, vaan peräti tuleen tuhoutumassa. Jos ei aivan Helvetin, niin palavan öljyn tuleen kuitenkin. Hauku yrityksen nykyisten tuotteiden sydän, eli käyttöjärjestelmä. Kerro, että uuteen vaihdetaan, mutta yhtään ainoata uuden tuotteen julkaisupäivää ei ole tiedossa, eikä etenkään ole yhtään ainoata tuotetta esitellä ja toimittajain himokkaasti hypistellä…

Tämän kaiken ja enämpikin teki Nokian tuore toimitusjohtaja Stephen Elop vastoin nimenomaista ohjeistustani olla rummuttamatta ikkunoita, kun ovikin on vielä kesken valmistumisensa. Mikäli Elop olisi mennyt vieläkin pidemmälle, hän olisi saapunut parodian puolelle, eikä vaikutus osakemarkkinoilla olisi ollut yhtä tyrmäävä.

Elopin piti olla viestinnän ja mediasuhteitten ihmemies, ja ihmemies hän todellakin on nyt ollut. Suurempi kuin kuuluisa Kuuden miljoonan dollarin mies, nimittäin kohta jo peräti Kuuden miljardin euron mies (yksistään perjantai 4 mrd.). Lee Majors oli omassa roolissansa kuin kotonansa ja hyvin näyttää kaikesta huolimatta viihtyvän myöskin Elop…

Tästä kaikesta on tulossa niitä arvuuttelemiani nokia ja tuhkia. Vanha palaa, jotta uutta voisi huomenna syntyä eilisen ja tämän ajan tuhkasta?

Nokian perusstrategia on oikea.

Se, että Nokia vuoden, muutaman sisään hylkää Symbianin, on ymmärrettävää, koska koko yritys uhkasi upota sen mukana. Silti oli Symbianin haukkuminen sekä typerää, että kaikin puolin tarpeetonta. Ei ketään voida motivoida koko työn saavutukset mitätöimällä. Elopin otteet eivät ole tässä suhteessa olleet tähän aikaan sopivaiset.

Se, että valittiin Windows, on myöskin ymmärrettävää, koska Microsoftilla on kaikki edellytykset tarjota aitoa kumppanuutta ja erinomainen tuote. Windows on puhelimissa pikkutekijä, siksi Steve Ballmer on oikeastikin innoissansa Nokiasta.

Nokialle jää edelleen valtavasti resursseja kehittää ohjelmisto- ja palvelupuolta. Se ei riitä. Nokian on ehdottomasti saatava vahva osa myöskin käyttöjärjestelmän suunnittelussa. En ole vieläkään saanut riittäviä selvityksiä siitä, kuinka tämä puoli aiotaan hoitaa.

Matkustajan penkille on turha mennä istumaan, jos et saa edes karttaa lukea.

Meego oli Nokian unelma paremmasta.

Isot asiat siis tehdään pääosin oikein, vaikka viestintä onkin pahasti pielessä. Kuitenkaan se, että Meego aiotaan hyljätä jo nopeastikin, ei ole mitenkään ymmärrettävissä muutoin, kuin Microsoftin korskeana vaatimuksena ja Nokian haluna välttää riskejä.

Nokian mukaan Meego tästä eteenpäin on hieman pahaenteisesti ”tutkimushanke”. Mitä tarkkaan ottaen aiotaan tutkia, missä ja kuinka kauan, ei ole tiedossani.

Poliitillinen avuttomuus?

Poliitillisilla toimijoilla, ainakin keskeisillä ministereillä oli jo ennakkoon tiedossa, mitä Elop aikoi lausua koko maailman kuullen. Siltikään ei poliitikoilla ole edelleenkään esittää ainuttakaan rakentavaa ajatusta Nokian ja etenkin Meegon auttamiseksi.

Ehdotan, että Nokian lempilapsi, Meego, adoptoidaan kunnolliseen kotiin.

Eurooppalainen ohjelmistokehitys myös mobiililaitteissa on ehdottomasti turvattava.

Nyt olisi suomalaisten aika ottaa se kuuluisa EU-kortti käyttöön muutoinkin, kuin hieman kömpelönä vaaliaseena. EIT (European Institute of Innovation and Technology), Aalto-Yliopisto, EU ja Suomen valtio olisivat omiansa yhdessä Nokian, Intelin ja Microsoftin kanssa kehittämään Meegoa edelleen.

Tällaiset innovatiiviset hankkeet, kuten Meego, ovat potentiaalisesti suurten teknillisten harppausten, sekä sitä myötä myöskin suurten ansaintamahdollisuuksien lähde.

Konservatiivisuus voitti?

Nokia tulee jatkossakin aivan varmasti pärjäämään, mutta luovuttamalla merkittävimmän osan ohjelmistokehityksestänsä toisten tehtäväksi, se leikkaa omia mahdollisuuksiansa katon ja taivaan puolelta, joskin myöskin tukevoittaa niitä lattian ja maanpinnan suunnasta. Ainahan kangistuneet jättiläiset etsivät turvallista, tasaista menoa.

Windowsin avulla ja kehityskustannuksia merkittävästi säästämällä turvataan perustekeminen ja vähennetään riskejä. Siinä se. Mihin sitä perustekemistä sitten aiotaan hyödyntää, jos ei sen lisäksi ole mitään potentiaalisesti suurta? Ei suinkaan koko yrityksestä ole tulossa vain lypsylehmä?

Muutosten dramaatillisuuden ei pidä antaa hämätä. Elop on Kallasvuohon verrattuna nuorekkaampi, mutta hänen tekemänsä ratkaisut näyttävät perustaltansa perikonservatiivisilta, peräti varman päälle pelaamiselta. Viestinnän Kallasvuo olisi hoitanut paljon paremmin, siitä menen takuuseen.

Propellit pyörimään?

Meego voisi edelleen olla Nokialle se oikea propellihattuosasto, jossa on vähemmän rajoitteita, enemmän vapautta ja ilmavampia aatoksia. Se osasto, jossa ei kuvia kumarrella, eikä raahata eilisen kahleita. Se osasto, jossa anarkiallakin on paikkansa.

Meego on jo nyt tuonut Nokialle kilpeen kiiltoa ja hyvää mainetta etenkin siinä kuluttajasegmentissä, joka näyttää suuntaa. Tässä on todellinen mahdollisuus jatkossakin kirkastaa koko yrityksen brändiä.

Mikäli Nokia lopullisesti hylkää Meegon, heittää se tuuleen sen tuhkan, josta Fenix voisi nousta ja jättää jäljelle vain mustaa nokia.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Advertisements