Ystävällistä ohjeistusta plokkaajille

Olen sallinut tavakseni muodostua, että iltaisin kynäilen Poliitillista plokiani varten tekstiä yhden, kahden, jopa kolmen sivun verran per ehtoo.

Sitten seuraavana päivänä käyn tekstini suurella silmällä lävitse alla kuvatulla menetelmällä tarkoituksenani hieman tasoitella kynäni kaaria ja saattaa kirjoitus julkaisun kestävään kuntoon.

Ensimmäiseksi hyvin tarkoin poimin ja poistan lauseet, joissa rienaan Jumalaa, Jeesusta, Pyhää Henkeä, enkeleitä, taikka Apostoleita (kaikkia kahtatoista taikka kutakin erikseen). Tasapuolisuuden nimissä kadotukseen joutuvat myös ne lauseet, joissa panettelen Perkelettä ja hänen kätyreitänsä.

Seuraavaksi tarkistan huolella, etten ole rikkonut maamme lakia, taikka YK:n peruskirjaa vastaan. Mikäli olen, virkkeet saavat mennä.

Jos löydän solvauksia Paavia, Tasavallan Presidenttiä, Korkeimman oikeuden Presidenttiä, YK:n pääsihteeriä, taikka Sanomain päätoimittajia kohtaan, nojaan hetken aikaa poistonäppäimeen.

Vielä tarkistan, etten aiheetomasti kehoita runsaaseen alkoholinkäyttöön, sukupuolisiveellisyyden horjuttamiseen, enkä myöskään yleisesti ottaen loukkaavaan käytökseen. Jos niin havaitsen tehneeni, suoritan deletoinnit välittömästi.

Tällä menetelmälläni, jota haluan suositella, saan hyvinkin valmiiksi noin rivin verran täysin julkaisukelpoista tekstiä vuorokaudessa.

Myös biisit, kuten nuoret sanovat, joita mietteitä herättääkseni usein liitän kirjoitelmieni oheen, valitsen harkintaa ja mitä korkeinta makua noudattaen. Niin tälläkin kerralla: Judas Priest – Victim of Changes.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Advertisements