Parus

Keskitalven aurinkoisen katse on kylmä. Pilvettömyys työstää pakkasen, joka paukauttelee honkain runkoja, halkoo teräsjäätä ja hyytää luonnon kuin iku-uneen.

Suomen talveen jääneet tiaiset vaikuttavat rajattoman optimistisilta. Nuo piskuiset linnut eivät omaa parhaita edellytyksiä pitkästä pimeästä ja pakkasesta selviytyä, mutta sisukkaasti ja valtavalla tarmolla he yrittävät.

Valoisan tultua lähtevät he liikkeelle. Runko rungolta, latvus latvukselta käy tiaisparvi tutkailemassa kotimetsänsä päivittäin. Ehkäpä on kohmettunut kärpänen, talven yllättämä kovakuoriainen, taikka auringon esiin narraama hämähäkki oksan tyvessä. Jospa löytyy talvea vasten varastoitu eväs kaarnan alta ja jäkäläin seasta…

Tiaisparvessa tavanomaisesti on talitiaisia, hömötiaisia, töyhtötiaisia ja sinitiaisia. Näistä viehättävimmät ovat hömö- ja töyhtötiaiset, jotka ovat eloisat, eivätkä talvella ihmistä juurikaan peljästy.

Pakkasta oli kolmekymmentä ja tuuli tuiversi. Käänsin kasvojani pois tuulesta ja koitin asetella huppua paremmin. Polku aukealla oli pyryttänyt umpeen. Metsän reunasta saapui ensimmäinen tiaisparvi. Linnut olivat huomanneet hangessa taapertavan, eväspussukkaa retuuttavan vanhan ukon.

Tiaisten laulussa oli helppo havaita tuskaa ja riemua. Ripottelin heille syömistä suojaisiin paikkoihin: kuusen oksain alle, kivenmurikan taakse ja petäjän kaarnalle.

Muistin myöskin pikkujyrsijöitä kivenkolossa, josta pähkinät, kaura ja leivänmuruset aina häviävät pienen eläimen joskus vain vilahtaessa kolon pohjalla. Supikoiralle ja ketulle piiloitin evästä vakiopaikkoihin ja närhelle törmän koloon. Palokärjelle asettelin annoksensa lahoon kantoon.

Täytin ruokinta-automaatit. Hengähdin hetken ruokintapaikalla, jotta pikkulinnut osansa saisivat oravain, närhien, harakkain ja varisten häiritsemättä.

Ankarimpina pakkaspäivinä eivät juurikaan liiku muut kuin tiaiset. Talven mittaan näkee kuitenkin laajan kirjon suomalaista luontoa.

Laitan tarjolle myöskin kauraa, vaikka ei se useimmille linnuistamme kelpaakaan. Käyvät nimittäin jäniksetkin aterioimassa. Kun on pyryttänyt, he yhdessä oravain kanssa kaivavat syömiset hangesta ja silloin löytävät ruokaa myöskin muut.

Saattaa tuntua kohtuuttomalta, kun tikka taikka palokärki omii ruokintapaikan toviksi itsellensä. Se heille suotakoon, kovertavathan he pesäkolot ja suojapaikat pakkasyöksi suurelle määrälle muita lintuja.

Närhiveijari vie aterioita piiloihinsa, joista muut linnut ne saattavat löytää. Varikset ja harakat ovat ovelat. Kun partio lähestyy ruokintapaikkaa, laittavat he matkaan ensin tiedustelijan, joka valppaana tarkastaa tilanteen. Vasta sitten tulevat muut.

Korpit, nuo ylväät mustat olennot, eivät tunnu ihmisen kattamaa pöytää kelpuuttavan. Kuin leikkien lentävät he ruokintapaikan ylitse ja jättävät ruokkijan pohtimaan, että ilmeisesti oli heillä parempaakin tiedossa.

Yleensä eivät isommat linnut ja oravat saa vapaasti mellastaa ruokintapaikoilla, vaan vilkkaimmille jostakin ilmaantuu myöskin haukka taikka hämärässä huuhkaja. Siinä syy harakkain ja varisten varovaisuuteen, sekä oravan päätökseen viettää enemmän aikaa pesässänsä.

Saavuttuani takaisin kotitöllille heittäydyin seljälleni. Vuoteessa lojuen silmäilin kohti kattoa ja mietin, että nytpä muistan, miksi vien talvisin evästä näille pienille metsänhoitajille.

Muistan yhä. En kykene unhoittamaan hangelle uupunutta pientä lintua, enkä nälkäisen tiaisparven laulua keskitalven lyhyenä pakkaspäivänä, jona aurinkoinen vain hetken aikaa suo valoa heidän kotimetsäänsä.

Kevään jälleen saapuessa riennän tiaisten luokse ja totean, me selvisimme.

Stratovarius – Glory of the World.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Advertisements