Suojelusenkeli

Yösydännä. Vaelluksella kilometrien päässä kotitölliltä. Kiiruhdan. Tuikku sammuu, eikä syty uudestaan. Vauhti hidastuu ja pysähtyy… Katson mitään näkemättä. Mietin mitään ajattelematta.

Matka jatkuu silmien hieman totuttua pimeään… hitaammin. Enää vain puiden latvustossa hämärästi erottuu vihje kapean polun kulkusuunnasta.

Mörököllit ja tröllit alkavat liikkua. Jos eivät aivan fyysillisesti pusikoissa ja kivenmurikkain takana, niin ainakin vähän jo peljästyneen mielen sopukoissa.

Villit eläimet ääntelevät ja liikuskelevat yössä. Kuului ääni, vai kuuluiko? Kuului toinen? Jokin hiipii pimeässä? Mihin suuntaan? Joko ovat kontiot talviunosilla, vai tuossako katajan takana yksi?

Juuri kun alkaa arveluttaa, muistan suojeluksen enkelini.

Kävelee hän neljällä tassulla rauhallisesti kauempana metsässä kahden ikuhongan korkuisena. Vuottaa mäellä saapumistani kohdalle. Katsoo alas puoleeni ja laittautuu jälleen liikkeelle.

Nuuhkii kuono koholla ja silmät kiinni kylmää syystuulta. Kulkee pelotonna pimeässä. Haukkaa yösateen kastetta näreen latvuksesta ja kääntyy valppaana vilkaisemaan, josko jo kohta joutuisin.

Mörököllit ja tröllit kaikkoavat. Hymyilen itsekseni. Riennän. Kotitöllillä olen ennen kuin huomaankaan…

Ilpo Kaikkonen – Terveiset sinne taivaaseen

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Mainokset