Larus canus

Kevät. Aikainen aamu. Seljälläni vuoteessa… Ääniä rannan suunnalta. Nousen kiiruusti. Sukkelasti vaatetta päälle. Äkkiä leipää mukaan. Riennän rannalle… Lokit ovat saapuneet!

Paloittelen leivän ja heittelen syömistä lintujen eteen kevätjäälle. Harvassapa ovat yhtä viehättävät linnut kuin kalalokki.

Olen tänä kesänä saanut nähdä erään linnuista sisukkaimman. Kuinka kompuroi avutonna kohti rantaa myrskyn kattopesästänsä pudottama lokinpoika, läpi illan, läpi yön… Kuinka vartioitsee emo lastansa. Kuinka käy taisteluun hyökkääjää vastaan. Kuinka uhraa lokki henkensä poikastensa hyväksi. Kuinka auttavat lokit toisiansa.

Poikanen selvisi kesäänsä viettämään. Kasvoi, oppi lentämään, ja oppi luottamaan. Liitää kalliolle viereheni päivälevolle. Aurinko paistaa. Lempeät laineet liplattelevat. Tunnen voimakasta iloa.

Nyt syyspimeällä on ranta hiljainen. Joutsenpari lentää uljaasti ohitseni. Mutta lokit ovat jo lähteneet omille teillensä.

Muistan aina tuon sisukkaan kalalokin. Odotan talvea. Odotan kevättä. Odotan lokkeja. Lupasin tulla valkeita ystäviäni tervehtimään, kun he jälleen keväällä jäiden sulaessa saapuvat pesäpaikkojansa varaamaan.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Mainokset