Sähköisen kaupankäynnin ekosysteemi

Suomessa on edelleenkin hakusessa se ilme, joka meidän tulisi kasvoillemme ottaa miettiessämme sähköisen maailman moderneja muotoja. Olimme aivan eturivissä, kun mobiilia universumia hahmoteltiin, mutta nykyään lähinnä sopeudumme muiden luomiin järjestelmiin ja toimintatapoihin.

Tänään olemme kiinteä osa esimerkiksi Googlen ja Facebookin uusia ansaintalogiikoita. Erilaiset vankkureissa kestämisen pakot ajavat meitä näihin mukaan käyttäjiksi ja maksajiksi. Omaksumme muiden keksimää teknologiaa, mutta pelkäämme jäävämme tappiolle. Rajan ylitse on jo voimalla tullut moni suuri sähköinen toimija.

Nyt vuotamme apaattisina, sormi virtanapilla ja hampaitamme kiristellen sitä yhdettätoista ulkomaista verkkokauppaa…

Sähköisen kaupankäynnin mykät tröllit nousevat kotomaista kauppaamme peljästyttämään. Ratkaisuksi on perinteisesti nähty pystyttää kauppiaskohtaisia ja monen kauppiaan suljettuja verkkokauppoja, sekä rientää mukaan mainostamaan sosiaaliseen mediaan.

Helsingin Sanomissa 7.11.2013 vieraskynäili Digile Oy:n Reijo Paajanen otsakkeella Nyt kannattaa siirtää katse teollisuudesta palveluihin. Itse näen keskeiseksi tehtäväksemme ylös nostaa oma elektroonillisen kaupankäynnin ekosysteemimme, jonka selkärankana toimisi aiemmin 22.9.2013 esittelemäni verkkokauppastandardi.

En enää koe olevani ainoana liikkeellä tässä asiassa. Nimittäin eilen on Suomen Yrittäjäin sivustolla Itella liiketoimintajohtajansa Pasi Ketosen kertomana ilmoittautunut peräti uuden ekosysteemin veturiksi. Onko hänellä sama käsitys tästä ekosysteemistä, ei ole tiedossani.

On tapana nähdä verkkokauppa vain kivijalkamyymälän modernina versiona. Jokainen arvonsa tunteva kauppias pyrkii pystyttämään oman, omaleimaisen, vaikkakin yleisten modernien käsitysten mukaisen verkkokaupan omalla domainillansa ja on sitten perustamisen jälkeen usein valitettavan yksin tämän uuden e-kauppansa kanssa.

Onko todella ajateltavissa, että jonkin ajan kuluttua suurella osalla kauppiaista olisi oma verkkokauppa? Ulkomaisilla marketeilla joka tapauksessa yhä useammalla on. Kun verkkokauppojen määrä kasvaa, olemme jälleen samojen ongelmain ääressä: kuinka kuluttaja löytää pienen kauppiaan verkkokaupan kaikkien maailman sähköisten putiikkien joukosta? Entä kuinka paljon kauppias joutuu näkyvyydestä maksamaan suhteessa myyntiin?

Peljästyttävimmät eivät ole ulkomaiset pienet verkkokaupat, vaan ne muutamat gigantillisimmat, joiden pohjattomien resurssisäkkien kanssa emme ole kykenevät kilpailemaan, ellei elektroonillinen toimintaympäristö perustavasti muutu.

Perinteinen verkkokauppamalli ei enää riitä. Sähköisen tarjoamisen, myynnin ja mainonnan tueksi tulee jo sukkelasti ylös nostaa kokonainen sähköisen kaupan ekosysteemi.

Verkkokaupustelu on ajateltava kokonaan uudestaan. Ei pidä pyrkiä lukuisiin itsellisiin ja yksinäisiin verkkokauppoihin, vaan verkostoituneeseen markkinoinnin, myynnin, toimittamisen ja vuorovaikutuksen ekosysteemiin.

Kauppiaalle tuotteiden laittaminen sähköiseen myyntiin tulee olla yhtä helppoa kuin kaupustelun toinen puoli, eli sähköinen laskuttaminen. Toisin sanoen, tulee rakentaa vähintäänkin kansallinen järjestelmä, jossa kauppias voi valita tuotteensa ja sen sähköisen torin, tiskin, marketin taikka perinteisen verkkokaupan, jonne hän laittaa tuotteensa myyntiin.

Aivan samoin tulee verkkokaupan ylläpitäjälle olla helposti mahdollista ottaa putiikkiinsa myyntiin muiden kauppiaiden tuotteita, kun ne osuvat verkkokauppiaan hyväksymiin kategorioihin. Näin saisi moni verkkokauppa sopivaa täydennystä valikoimaansa.

Tämä kaikki nähdäkseni edellyttää kattavan verkkokauppastandardin luomista, jotta kuka tahansa kauppias voi omasta tutusta ohjelmistostansa hoitaa verkkokaupustelua siinä kuin laskutustakin. Standardin tulee kattaa vähintäänkin koko sähköisen kaupustelun kotimainen ekosysteemi.

Samoin olisi tämän uuden järjestelmän syytä mahdollistaa sähköisen median lisäksi perinteisemmät markkinointiaskareet, kuten tuotestandardiin perustuvien, muodoltansa vakioitujen tuotemainosten lähettäminen sanomalehtien verkkopalveluihin ja paperilehteen.

Lisäksi tulisi kauppiaan olla tilaisuudessa jo ennen tuotantoa tiedustella potentiaalisilta kuluttajilta kantaa erilaisista uusista tuotteista ja palveluista. Toisin sanoen tämä uusi ekosysteemi muodostaisi aidosti kaksisuuntaisen epähierarkisen väylän tuottajain, kauppiaiden ja kuluttajain välille.

Kauppias valitsee tuotteistansa muutaman. Seuraavaksi hän tutkailee tarjolla olevia avoimia sähköisiä kauppapaikkoja… laittaisiko hän tuotteensa myyntiin parkunettiin, saisikohanollajotakin.fihin, isoanttilaan, vaiko x-markettiin? Ruksailtuaan tuotteensa ja eri putiikit sopivasti, tulevat esille alustavat laskelmat kustannuksista ja menekistä. Eri vaihtoehdoissa tarjotaan ulkoistettua varastointia ja useampaa logistiikkaketjua.

Pienen pähkäilyn jälkeen valinnat on tehty, tuotetiedot kauppiaan tunnuksilla lähetetty sähköisesti ja Suomessa jälleen yksi verkkokauppias lisää… Muutaman hetkosen kuluttua hänen tuotteensa näkyvät valitsemillansa kauppapaikoilla ja tuotteiden kuvien vieressä on linkki kauppiassivulle, jonka kautta asiakas pääsee tutustumaan kauppiaan perustietoihin, historiaan ja haaveisiin – suomalaisen kauppiaan arkeen ja juhlaan. Näin rakennetaan tuotteelle sielu.

Nämä mykät tröllit… Ovatko puolellamme, vaiko meitä vastaan? Jos itse heitä aktiivisesti eloon puhkuisimme, niin eivätköhän he rinnallamme hiljaisina sotureinamme kulkisi?

Amorphis – Nightbird’s Song

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Mainokset