Jolla – Naamankajärvi

Perjantaiehtoolla kantautui kotitöllilleni tieto Jollan käyttäjien kiihkoisasti kaipaileman ja tammikuulle luvatun järjestelmäpäivityksen julkistuksesta. Tunsin voimakasta iloa. Tämän tuoreimman päivityksen nimi on Naamankajärvi ja päivityksen sisällöstä jälleen sähköttävät aina aktiiviset JollaSuomi ja JollaUsers.

Tuore päivitys on ehdottomasti syytä asentaa kiireellisenä, tuleehan tässä paketissa myös korjaus ongelmaan toisen puolikkaan virrankulutuksessa. Ryhdyinkin välittömästi kokeilemaan, josko päivitys olisi tyrkyllä henkilökohtaisessa käytössäni olevaan Jollaan. Ja olihan se!

Yhteisöä on kuultu loistavalla tavalla!

Jolla Oy:n eräs kiitellyimmistä piirteistä on yhteisöllinen tekemisen tapa. Jolla Oy lupasi jo alusta lähtien kuunnella yhteisön ja käyttäjien näkemyksiä kännykän ja käyttöjärjestelmän kehittämisessä. Tämä lupaus on pidetty.

Jollayhteisön suosituin toive oli selkeästi erotella putiikissa natiivit sovellukset Android -sovelluksista, jotta käyttäjä tietää mitä on asentelemassa. Itse olin hieman varuillani, koska näen, ettei jaottelun tule olla liian tiukka. Huokaisin helpotuksesta havaittuani, että toive on toteutettu peräti tyylikkäästi anteroideja mitenkään syrjimättä.

Kun sovellukset asetellaan tykätyimmyysjärjestykseen, pitää listaa kelata aika lailla, jotta ensimmäinen Android -sovellus tulee vastaan (sinällään kiintoisaa, onhan Android -tuki se tykätyin sovellus). Kuvassa näkyvä YLE Areena on merkitty pienellä, mutta hyvin erottuvalla Android -kuvakkeella.

Anteroidit putiikissa

Anteroidit putiikissa

Kaupan sovelluskohtaisessa näkymässä puolestaan on sovelluksen kuvan alla joko Sailfish- taikka Android -logo. Esimerkkinä kuvassa näkyy chro.mono, joka on natiivi, eli aito ahvenasovellus.

Natiivisovellus Kaupassa

Natiivisovellus Kaupassa

Nyt myös vaaka-asennossa

Itse olen toki käyttänyt kännykkää hyvinkin paljon vaaka-asennossa vuoteessani köllötellen ja vaatimattomalle Poliitilliselle plokilleni raapustellen. Kännykkä kuitenkaan ei ole vaaka-asentoon sisältöänsä käännellyt. Yhteisön toivelistan kärjessä oli myös tämä mahdollisuus käyttää etenkin Selainta vaaka-asennossa.

Tämäkin toive on toteutettu ja nyt kääntyy Selaimen sisältö samaan asentoon käyttäjän ja kännykän kanssa, kyseessä on täten kolmoisvaaka. Selaimen kuvassa on näkymä yhteisön suosimalta saitilta JollaTogether, jossa erilaisia toiveita on aseteltu äänestämällä ja kommenteeraamalla järjestykseen. Tämä on se nimenomainen lista, jolta Jolla Oy on useita toiveita poiminut ja jo toteuttanutkin.

Käyttäjä, kännykkä ja selain vaaka-asennossa

Käyttäjä, kännykkä ja selain vaaka-asennossa

Myös tavallista käyttäjää kuunneltu

Kuulun itsekin siihen käyttäjäryhmään, joka ei pandoran poksia aukaise, vaan jättää Kehittäjätilan päälle asettamatta. On ilahduttavaa, että Jolla kehittyy sukkelasti yhä paremmaksi kuluttajalaitteeksi, eiväthän nämä perusasiat mitenkään ole nörteiltä pois.

Kaltaisteni avuksi on nyt Selaimen suosikkeihin valmiiksi ilmaantunut muutama ehdottoman tarpeellinen linkki. Näistä olemme tilaisuudessa helposti päästä selailemaan käyttäjän avuksi tallennettua keskeistä sisältöä, minkä johdosta lämpöisimmät kiitokseni.

Selaimen oletuslinkit

Selaimen oletuslinkit

Jolla on aidosti erilainen

Olen päivänä muutamana käyttänyt uutukaista Nokia Lumia 1520 -puhlettiani, eli puhelimen ja tabletin väliin asettuvaa kännykkääni.

Muutoin erinomainen Lumia ei yllä Jollan ja Sailfishin kosketuskäytön helppouteen ja innovatiivisuuteen. Jollassa ei ole turhia nappuloita, vaan lyhyen opettelun jälkeen käyttö sujuu pyyhkäisyeleiden, vetovalikkojen ja moniajonäkymän avulla poikkeuksellisen helposti ja vaivattomasti. Tämän huomaa selkeästi, kun välillä hieman aikaa käyttää muita kännyköitä.

Olen monellakin areenalla nähnyt väitettävän, että onhan moniajoa myös iPhonessa, Androidissa ja Windows Phonessa. Ehkä on, mutta Jollan moniajoa käytettyänsä saattaa moni olla samaa mieltä kanssani, että on ”moniajoa” ja on moniajoa. Jollan aito moniajo pyyhkäisyeleiden, näyttöjen kurkistustoiminnallisuuden ja kansien ansiosta on täysin omaa luokkaansa.

Kun näkyvät nämä päivitykset tulleen nimetyiksi järvien mukaan, haluan ehdottaa seuraavan päivityksen nimeksi Meekonjärveä (Megonjavri), sinnehän kuljetaan Jollanoaivin kautta.

Katson, että Jollan kehittymisessä näkyy keskeisenä yhteisön voima.

Helloween – Power

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Mainokset