Jolla – taistelu näytöstä voitettu

Jolla Oy on tänään ystävällisesti saattanut luettavaksemme uutta tietoa Jolla Tabletin näyttöön liittyneistä vaikeuksista ja kuinka ne nyt on lopulta voitettu. Kirjoitus löytyy Jollan viralliselta blogilta Marko Saukon kynäilemänä otsikolla Jolla Tablet Hardware Update.

Mikäli olen asian ymmärtänyt, on Jolla Oy hyvin hartaasti pitänyt huolta siitä, että Jolla Tablet todellakin on laadultansa luvatun mukainen ja enemmänkin. Tällainen on täysin hyväksyttävä perustelu toimituksen viivästymiselle.

Jolla Tablet

Jolla Tablet

Mitä tämä kaikki merkitsee käytännössä? Sitä, että Jolla Tablet on syksyllä vihdoin tulossa meille ennakkotilaajille, jotka IndieGoGo -joukkorahoituspalvelussa hölläsimme rahapussukoidemme nyörejä mahdollistaaksemme maailman ensimmäisen joukkorahoitetun tabletin.

Muutaman viikon ylimääräisen odotuksen palkintona saamme hyvän mielen pitkäksi aikaa sitten, kun laite vihdoin saapuu malttamattomille.

Lisää tietoa, myös pehmeätä

On syytä antaa Jolla Oy:lle kiitokset sen johdosta, että on se nyt lisännyt tiedoittamista. Vuonna 2012 kirjoituksessani Jolla – skaalautuvaa sentimentaalisuutta rohkenin toivoa vielä enemmän ja raapustelin seuraavaa:

Pidän todennäköisenä, että tulen haltuuni hankkimaan yhden kappaleen Jollan valmistamia mobiililaitteita, kun ne aikanaan tulevat markkinoille.

Toivon tällaisen laitteen sisältävän kaksi moderniin kuluttajasuhteeseen kuuluvaa elementtiä, nimittäin helpon yritystä ja tuotetta koskevan palautekanavan, sekä persoonallisemman jollakanavan, jossa suoraan kännykkääni liikkuu arkipäivän tietoa tapahtumista ja tunnelmista Jolla Oy:ssä.

Korostan, että näiden kanavien tulee toimia ilman pakkoa liittyä Facebookiin, Twitteriin taikka vastaaviin. Näiden väylien on myöskin tehtävä kuluttajalle mahdolliseksi todeta ja todentaa, että yrityksen toiminta on julkisuuteen tuotujen perustavien arvojen mukaista.

Toiveeni on edelleen sama: enemmän ja arkipäiväisempää tietoa Jolla Oy:n sisältä, … ihmisistä, sattumuksista, kohokohdista, pettymyksistä, … kenellä on uusi kissanpentu, kuka nukkui yön toimiston lattialla kovan päivän jälkeen…

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Mainokset