Microsoft – Lumia 650 (kokeiltu)

Microsoftin helmikuussa julkistama Microsoft Lumia 650 on jo ennen kauppoihin tuloaan kerännyt runsaasti huomiota. Kyseessä on ohkaisin ja kevein Lumia kautta aikojen: 6,9 millimetriä ja 122 grammaa. Erityisesti keveys on hieno saavutus, kun näyttö kuitenkin on mukavat 5 tuumaa.

Lumia 650:ssa on käyttöjärjestelmänä Windows 10 ja sovelluksia löytyy esiasennettuina mm. Kartat, Microsoft Office (Word, Excel, PowerPoint, OneNote), Skype, Facebook, sekä kotimaista mediaa: Ilta-Sanomat, Iltalehti, Helsingin Sanomat ja Kauppalehti.

Mainiolta tuntuva erilainen Lumia

Muotoilultaan ja ulkoasultaan uutuus on keskemmällä valtavirtaa kuin mikään Microsoftin kännykkä tähän saakka. Kädessä Lumia 650 tuntuu mainiolta. Pikaisesti tunnustellen kyseessä on kokeilemistani miellyttävin kännykkä tähän saakka. Keveys, metallireunus, optimaalinen koko ja pyöristetyt nurkat, siinä joitakin oikeaan osuneita valintoja.

Lumia 650

Lumia 650

Microsoft Lumia 650 on mitä ilmeisimmin suunniteltu miellyttämään tavallisia kuluttajia. Tätä taustaa vasten on hieman erikoista, että kohderyhmäksi on mainoksista päätellen valittu yritykset.

Takakansi auki, mutta miten?

Yksi asia heti alussa hieman hämmentää… Aiemmin kokeilemistani Lumia 950 XL:n takakansi avataan pitämällä kiinni laitteen yläosasta ja nostamalla kantta alareunan varta vasten tehtyä kapeaa lovea apuna käyttäen. Edullisen Lumia 550:n kohdalla tehdään päin vastoin: pidetään kiinni alaosasta ja nostetaan yläosasta (eikä mitään lovea tai syvennystä ole).

Ja sitten tässä 650:ssa on takakantena – arvatenkin metallireunuksesta johtuen – ohut muoviläpyskä, joka nostetaan takakannen alareunan kapeasta syvennyksestä samalla keskeltä painaen. Miksi ei näissä voisi olla joku merkintä kannen avaustapaa osoittamassa?

Lumia 650

Lumia 650

Joka tapauksessa on mainiota, että takakansi aukeaa helposti. Käyttäjä pääsee ilman työkaluja käsiksi akkuun, SIM-korttiin ja MicroSD -muistikorttiin. Tarkka tuoteseloste kertoo, että muistikortin maksimikoko on jopa 200 Gt.

Pieni käytännön askare – tallennustilan tarkistus ja määrittely

Lumia 650 tulee varustettuna 16 Gt:n sisäisellä muistilla. Tämä riittää peruskäyttöön mainiosti, mutta jos on tarkoitus säilyttää kännykässä paljon valokuvia, videoita ja muuta sisältöä, tulee lisämuistikortin hankinta eteen.

Alla on yhdistelmäkuva, jossa vasemmalla on näyttökuva Lumian Asetuksista. Toisessa kuvassa vasemmalta etsin tallennustilan asetusta kirjoittamalla hakuruutuun ”tallen”, jolloin hakutuloksissa näkyy ”Tallennustila”. Tuon napsauttaminen aukaisee etsityt asetukset (sama löytyy ilman hakutoimintoakin Järjestelmän asetuksista).

Asetukset - Tallennustila

Asetukset – Tallennustila

Vapaa ja käytetty tila näkyvät kyseisten asetusten yläosassa (kolmas osakuva). Eli käyttöön otettaessa, ylimääräisiä ohjelmia asentamatta ja ennen kuvien ja videoiden ottamista tilasta on käytetty vain 3,41 Gt.

Tallennussijainteja on määriteltävissä uusille sovelluksille, ladattaville tiedostoille, musiikille, kuville ja videoille. Oletuksena näissä kaikissa on Tämä laite, eli kännykän kiinteä sisäinen muisti (tässä mallissa 16 Gt, josta käyttöjärjestelmä vie osan). Lisämuistikorttia käytettäessä mitkä tahansa näistä viidestä ovat tallennettavissa muistikortille tallennussijaintia vaihtamalla.

Tasapainoinen kokonaisuus

Lumia 650:n ominaisuudet ovat tasapainoinen kokonaisuus, kun edullinen hinta (hieman päälle 200 EUR) otetaan huomioon. Näytön resoluutio on sama kuin huokeammassa Lumia 550:ssa, eli 1280 x 720. Jos joku osatekijä olisi saanut olla vielä parempi, niin näytön tarkkuus. Käytössäni on Lumia 950 XL (resoluutio hulppeat 2560 x 1440), joten näyttö kiinnittää huomiota.

Lumia 650

Lumia 650

Microsoft on tuonut markkinoille tukun Windows 10:llä varustettuja kännyköitä: Lumia 950, 950 XL, 550 ja nyt tämä 650. Näissä kaikissa on erinomaisia ominaisuuksia, mutta koska tulee sellainen kymppikännykkä, josta löytyvät kaikki tai edes useimmat hienot ominaisuudet?

Täyden kympin kännykästä tulisi löytyä ainakin 950:n tehot, kamera ja näytön tarkkuus, 550:n jämäkkyys ja järkevyys, sekä 650:n sirous ja miellyttävyys. Niin, ja hinta olisi jostakin 650:n ja 950:n puolivälistä.

Lumia 650 eittämättä on juhlan arvoinen…

Ensiferum – Bamboleo

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

 

Mainokset