Jolla – rahat tai tabletti

Jolla Oy kertoi maaliskuussa virallisella blogillaan, että suurin osa Jollan taulutietokonetta IndieGoGossa rahoittaneista tukijoista jää ilman tablettia ja rahat palautetaan kahdessa vaiheessa. Huhtikuussa yhtiö antoi ohjeet takaisinmaksua varten.

Tänään päivitti Juhani Lassila tilanteen otsikolla Jolla Tablet: final deliveries and refund reminders out.

Rahat tai tabletti

Rahat tai tabletti

Nyt on jo kiire!

Tiedotteen sisältö lyhyesti on, että Jolla Tabletin saaneiden tulee 14.4. mennessä käydä viimeistelemässä tilauksensa, mikäli tämä on vielä tekemättä. Lassila ohjeistaa etsimään näille onnellisille lähetettyä sähköpostia jopa roskakorista (tämä koskee luonnollisestikin aivan varhaisimpia IndieGoGo -joukkorahoituskampanjaan osallistuneita).

Vastaavasti rahojen palautukseen oikeutettujen on täytettävä tietonsa 16.4. mennessä. Niille, jotka eivät tietojaan ole vielä kertoneet, on kuulemma eilen lähetetty sähköpostia. Kerroin takaisinmaksutyökalusta aiemmassa kirjoituksessani Jolla – tabletin takaisinmaksu.

Itse olen osallistunut melkoiseen jaakopinpainiin ja olen nyt oman käsitykseni mukaan ratkaisevasti voitolla. Säilyttääkseni ja edelleen vahvistaakseni uskoani tietynlaiseen maailmaan, olen tänään päättänyt tukea Jollaa, enkä halua takaisinmaksua.

Olen kysynyt itseltäni, mitä olen tehnyt ja kuinka minun tulee toimia, kun kysymyksessä on pienen yrityksen hullunrohkea ponnistus monessa suhteessa paremman maailman puolesta? Jos en edes minä ole mukana tukemassa, kuka on? Mitä olisi jäljellä hienoista tavoitteista ja erilaisuudesta, ellen edes minä niihin enää uskoisi?

Aivan tämän ottelun loppuhetkillä arvioin, mikä olisi rahallinen arvo sille, että olen saanut olla vaatimattomalla osuudellani mukana tässä poikkeuksellisen innostavassa projektissa? Ei sellaista voi rahassa mitata.

Kun kysytään etulinjaan lähtijöitä, kuka lähtee, ellen edes minä mene?

Helloween – Keeper of The Seven Keys

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Advertisements