Rovio – Angry Birds kestää lennossa

Muutama vuosi sitten jopa täällä Suomessa yleisesti epäiltiin, ettei kotimaisen Rovio Entertainment Oy:n menestyspeli Angry Birds kestä lennossa. Helmikuussa 2017 Rovio kuitenkin kertoi palanneensa voitolliseksi ja julkaisi uutisen Rovio returns to profitable growth.

Talouselämässä Elina Lappalaisen kirjoituksessa ”Kävimme demonitaistelumme ja pääsimme niiden yli” – Rovion peliliiketoiminnan tulos kasvoi 600 % yhtiön peliliiketoiminnan johtaja Wilhelm Taht kertoo poikkeuksellisen seikkaperäisesti mistä uusi menestys johtuu. On huomattava, etteivät Angry Birds -menestyselokuvan tuotot ole näissä laskelmissa mukana.

Angry Birds 2

Rovion kultainen tuote on tällä hetkellä Angry Birds 2. Tämän pelin kohdalla Rovio myös lopulta näyttää onnistuvan free to play -pelien ansaintalogiikan rakentamisessa freemium -periaatteelle. Samaa paradigmaa on päivitetty myös muihin peleihin.

Free to play -pelien perusajatus on, että ne lopulta maksavat pelaajalle enemmän kuin kertamaksulliset. On selvää, etteivät pelin sisäiset maksut voi tuottaa riittävästi, ellei peli itsessään ole riittävän hyvä ja kiinnostava. Aiemmat yritykset olivatkin pettymyksiä.

Angry Birds 2

Angry Birds 2 on monessa suhteessa paluu peruasioiden pariin. Peli on erittäin helppo aloittaa. Vinkkejä ja ohjeita tulee näytölle runsaasti. Angry Birds 2 perustuu samaan yksinkertaiseen perusideaan kuin alkuperäinen Angry Birds, joka edelleen tarjoaa erinomaisen pelikokemuksen.

Laadun yhteisvaikutus

Moni tuomitsi elokuvan jo etukäteen tarpeettomaksi rönsyksi ja järjettömäksi riskiksi. Rovio kuitenkin teki elokuvan huolella ja keskittyi laatuun. Kun elokuvasta tuli teknisesti ja sisällöllisesti loistava, se vahvisti jo ennestään vahvaa brändiä ja sitä kautta auttoi myös pelien myyntiä.

Wilhelm Taht toteaakin elokuvan tuoneen apua pelien markkinointiin. Angry Birds on brändinä edelleen niin vahva ja tunnettu, että sen varaan on mahdollista rakentaa monenlaista sisältöä eri kohderyhmille.

Sama laatu on nähtävissä myös Angry Birds 2:ssa. Tällainen peli menestyy millä tahansa ansaintalogiikalla. Angry Birds 2 olisi myynyt hyvin myös kertamaksuperiaatteella. Pelin sisäiset maksut tuottavat vain koska peli itsessään on loistava.

Tämä laatuun keskittyminen näkyy myös Rovion pelivalikoiman karsimisena, koska kaikki pelit eivät nouse yrityksen oman korotetun riman tasolle. Peliteollisuudessa keskeinen taito onkin havaita pelin potentiaali tai sen puute ajoissa. Rovio ei luota pelkästään omaan arvioonsa, vaan ennen julkaisua potentiaali varmistetaan testimarkkinoilla.

Suuria suunnitelmia

Rovio ei olisi Rovio, jos ei se jo suunnittelisi uusia maailmanvalloituksia. Talouselämän mukaan Roviolta on tulossa uusia massiivimoninpelejä (mitä ne sitten lienevätkään), reaaliaikainen joukkuepeli ja paljon muuta.

Rovion ote on nyt ammattimainen. Kaikki suunnitellaan, tutkitaan ja lasketaan viimeisen päälle. Toisin sanoen, Rovio on normaalilla uralla kohti hitaasti jähmettyvää jättiläistä. Rovion kyky tehdä tasaisen varmaa tulosta luultavasti kohenee, mutta kyky yllättää kuluttajat heikkenee.

Aiemmat kirjoitukseni aiheesta:

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Advertisements