Jolla – Jämsänjoki 2.1.1.23

Jolla Oy laittoi tänään varhaisjakeluun Sailfish -päivityksen Jämsänjoki 2.1.1.23. Kuvaukset uuden version sisällöstä löytyvät TJC:ltä yleisemmällä tasolla [release notes] 2.1.1 Jämsänjoki ja yksityiskohtaisesti [changelog] 2.1.1/Jämsänjoki.

Päivitys tuo suuren määrän muutoksia ja korjauksia, mutta käyttöliittymässä niistä näkyy vain pieni osa.

Kameran käyttöliittymässä on tapahtunut paljon. Alla näkyvässä yhdistelmäkuvassa on vasemmalla kuva asetuksista, jotka aukeavat jotakin asetuskuvaketta napsauttamalla. Kulloinkin valitut asetukset näkyvät kuvaustilassa.

Jämsänjoki – Kamera

Kolmannessa osakuvassa olen valinnut jokaiseen neljään kohtaan eri asetuksen ja viimeksi napsauttamani ruudukon asetus näkyy tekstinä näytön yläosassa. Kun asetukset suljetaan, kameran kuvaustilassa näkyvät nämä uudet valinnat. Esimerkiksi alhaalla keskellä sijaitsevan laukaisimen kuvakkeessa näkyy valitsemani viive 3 s.

Kamera on nyt mahdollista käynnistää nopeasti lukitusnäytöltä kun alareunassa näkyy pieni kamerakuvake.

Muista uudistuksista en tässä vaiheessa kerro enempää, koska en ole niitä vielä tutkinut. Jollayhteisön sivustolta together.jolla.com (TJC) poimittujen ja käsiteltyjen asioiden lista on joka tapauksessa jälleen vakuuttava, lähes 50 kappaletta.

Jämsänjoen versiohistoria on nyt seuraava:

  • 2017-07-24: 2.1.1.23 Released to Early access subscribers

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Mainokset