Jolla – suurten joukkoon Venäjällä?

Suomalainen Jolla Oy on vuodesta 2011 saakka pyrkinyt löytämään markkinoita kehutulle Sailfish-käyttöjärjestelmälleen. Tähän saakka matka on ollut pomppuinen ja menestys vaatimatonta, mutta usko ei ole missään vaiheessa loppunut.

Ilta-Sanomien Digitoday tietää tänään kertoa menestyksen olevan nyt lähellä Venäjällä. Perttu Pitkäsen ja Arja Paanasen kirjoitus löytyy otsikolla Suomalaisyhtiölle vihdoin läpimurto? Käyttöjärjestelmä Venäjällä miljooniin puhelimiin.

Sailfish 3

Kirjoituksessa ennakoidaan Venäjällä otettavan lähivuosina käyttöön jopa 8 miljoonaa Sailfish-laitetta. Venäjällä kehitetään lisenssillä omaa versiota Sailfishista paikallisen yhteisön voimin. Aiempien kommenttien mukaan nimenomaan Sailfish-käyttöjärjestelmän lisensointi on Jolla Oy:n ydinliiketoimintaa, eikä kuluttajalaitteita aiota valmistaa itse.

Toteutuessaan tämä kaikki tietäisi Jolla Oy:lle parempia aikoja. Mikäli vastaava paikallisen Sailfish-ekosysteemin rakentaminen onnistuu myös Kiinassa, voidaan jo puhua todellisesta läpimurrosta.

Muistettakoon kuitenkin, ettei tästäkään taida tulla välitöntä apua Suomen jollayhteisön krooniseen laitepulaan kuluttajapuolella.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Mainokset