Aihearkisto: HMD Global Oy

HMD Global – vanhojen virheiden toistoa

Suomalainen HMD Global kertoi helmikuussa MWC 2018 -messuilla tuovansa kuluttajille peräti viisi uutta nokialaista. Innostuin erityisesti mallista Nokia 7 Plus jonkä päätin myös ostaa henkilökohtaiseen käyttööni valkoisen ja kuparin väreissä.

Lyhyen odottelun jälkeen nämä uudet laitteet saapuivat kauppoihin jo huhtikuussa. Riensin jättämään tilausta hovihankkijani nettikaupassa, mutta… ei juutas sentään… saatavilla oli vain tumma värivaihtoehto (musta/kupari). Eikä ole valkoinen/kupari saatavilla vieläkään.

Nokia – uutuudet MWC 2018

Kahdessa kuukaudessa into ei vielä sammunut. Olisin tilannut kaipaamani vaalean Nokia 7 Plussan, mikäli se olisi ollut heti toimitettavissa huhtikuussa. Aika kuluu ja 7 Plus happanee käsiin. Nokia 8:n kohdalla tein virheen ja ostin värin, jota en halunnut, koska muita ei silloin ollut saatavilla. En tee samaa virhettä kahteen kertaan, ainakaan peräkkäin.

Nokian vanhoja virheitä toistetaan

Tietyn värin heikko saatavuus ei enää ole ainoa pulma. HMD Global toistaa Nokian vanhoja virheitä. Vaikka 7 Plus valkoinen/kupari tulisi tänään saataville, en enää ole  varma tilaisinko sellaisen. Nimittäin nythän on jo tulossa ja jo tullutkin uudempiakin nokialaisia samalla kun niiden nimeäminen ja numerointi alkaa jälleen räjähtää käsiin. Mikä ihmeen Nokia X6?

Mikä on uusien mallien tarkoitus? Saiko joku toimistolla hyvän idean ja se päätettiin sivuille vilkuilematta toteuttaa? Ilman selkeää perustelua ja motivoivaa tarinaa uuden laitteen hyöty jää epäselväksi, jolloin sitä on vaikeampi myydä ja kuluttajan on hankala selittää itselleen ostoksen tarpeellisuus. Kertaan vielä, ettei perusteluksi riitä uusi hiontamenetelmä tai ennätysmäärä maalikerroksia.

Uutta saa ja ehdottomasti pitääkin suunnitella erilaisten hahmotelmien, prototyyppien ja kokeilujen avulla, mutta pitää tarkemmin harkita missä vaiheessa uutuuksista kerrotaan julkisesti ja milloin ne tuodaan kauppoihin. Mielestäni aiemmat lupaukset – kuten Nokia 7 Plus valkoinen/kupari – pitäisi lunastaa ennen kuin riennetään antamaan uusia lupauksia.

Nyt uutta tulee jo ennen kuin kaikkia aiempiakaan saa kaupasta. HMD Globalin mallit kilpailevat lähinnä keskenään: uudemmat rökittävät vanhempia. Miksi ostaa Nokia 7 Plus kun kaikenlaista uutta kivaa on jo kohta tulossa? Ja miksi tilata sitä uusinta uuttakaan, kun se ei ehkä oikeasti olekaan saatavilla?

HMD Global ei ole onnistunut luomaan ennustettavaa sykliä, jonka mukaan kuluttaja voisi vaihtaa uudempaan nokialaiseen. Tästä seuraa epävarmuutta ostopäätöksien teossa ja jopa varmojenkin ostopäätösten jääminen toteutumatta, kuten omalla kohdallani.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Mainokset

HMD Global – Nokia 6, 7 ja 8 kauppoihin

Suomalainen HMD Global julkaisi MWC 2018 -messuilla peräti viisi uutta nokialaista. Näistä neljä on varustettu Android-käyttöjärjestelmällä. Tänään myyntiin tulleet kolme laitetta täyttävät Android Onen asettamat vaatimukset. Nämä ovat Nokia 6, Nokia 7 Plus ja Nokia 8 Sirocco.

Aikaa uusien laitteiden julkistamisesta niiden ilmestymiseen kauppojen hyllyille on kulunut vain pari kuukautta. Tämä on hienoa toimintaa. Toivottavasti kaikki värit tulevat pian saataville. Ainakaan Elisalla ja DNA:lla ei Nokia 7 Plus ole juuri nyt saatavilla kuin mustana värivaihtoehtona.

Nokia – Android ONE

Uusi Nokia 6 on hieman aiempaa pienempi. Sormenjälkilukija on laitteen takana ja navigointiopainikkeet näytössä. Prosessori on Qualcomm® Snapdragon™ 630 ja muistia 4 Gt. Hinta on 299 EUR.

Nokia 7 Plus on lähes kaikkien arvioiden mukaan hinta-laatu -suhteeltaan loistava. Siinä on kuuden tuuman ja 18:9-kuvasuhteen tarkka näyttö (2160 x 1080 pikseliä). Takana on kaksoiskamera (13 ja 12 Mp) 2x optisella zoomilla ja 16 Mp:n etukamera. Ja mikä tärkeintä, laitteessa on Lumioista tuttu ja kehuttu kamerasovellus Pro Camera. Plussan hinta on vain 399 EUR.

Nokia 8 Sirocco on uusi lippulaivamalli. Runko on tehty alumiiniakin vahvemmasta ruostumattomasta teräksestä, johon on liitetty reunoiltaan kaareva 3D Corning® Gorilla® Glass 5 -näyttö (5,5 tuumaa, kuvasuhde 16:9, 2560 x 1440 pikseliä). Kamerat ja kamerasovellus ovat samat kuin seiskaplussassa. Siroccon hinta on 699 EUR.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

HMD Global – MWC 2018

Kännyköitä valmistava HMD Global julkaisi joulukuussa 2016 ensimmäisen oman peruspuhelimensa Nokia 150 ja toi vuonna 2017 useita kiinnostavia älypuhelimia kuluttajien saataville alkaen mallista Nokia 6.

Tänään HMD Global julkaisi peräti viisi uutta nokialaista. Näistä neljä on Adroid-käyttöjärjestelmällä varustettuja älypuhelimia. Kaikki viisi ovat kiinnostavia ja tyylikkäitä, mutta itse ihastuin erityisesti malleihin Nokia 7 Plus ja Nokia 8110 4G.

Nokia – MWC 2018

Nokialaisia Androidilla

HMD Global tarjoaa maailman yli miljardille peruspuhelinta käyttävälle ihmiselle ensimmäiseksi älypuhelimeksi tänään julkistamaansa puhelinta Nokia 1, jonka käyttöjärjestelmä on uusi ”kevytandroidAndroid 8.1 Oreo Go. Ykkösnokian speksit ovat vaatimattomat, mutta niin on hintakin: 85 EUR.

Nokia 6 tulee tänä vuonna entistä ehompana. Laite on hieman aiempaa pienempi, koska sormenjälkilukija on nyt takana ja navigointiopainikkeet näytössä. HMD Globalin mukaan tämän vuoden mallissa on yli 60 % enemmän tehoa, onhan prosessori Qualcomm® Snapdragon™ 630 ja muistia 4 Gt. Hinta on 279 EUR.

Nokia 7 Plus on hinta-laatu -suhteeltaan loistava. Siinä on kuuden tuuman ja 18:9-kuvasuhteen tarkka näyttö (2160 x 1080 pikseliä). Takana on kaksoiskamera (13 ja 12 Mp) 2x optisella zoomilla ja 16 Mp:n etukamera. Ja mikä tärkeintä, laitteessa on Lumioista tuttu ja kehuttu kamerasovellus Pro Camera. Plussan hinta on vain 399 EUR.

Nokia 8 Sirocco on uusi lippulaivamalli. Runko on tehty alumiiniakin vahvemmasta ruostumattomasta teräksestä, johon on liitetty reunoiltaan kaareva 3D Corning® Gorilla® Glass 5 -näyttö (5,5 tuumaa, kuvasuhde 16:9, 2560 x 1440 pikseliä). Kamerat ja kamerasovellus ovat samat kuin seiskaplussassa. Nämä ominaisuudet näkyvät myös hinnassa, joka on hulppeat 749 EUR.

Nokia 8110 4G

Nokia 8110 4G on edistyksellinen peruspuhelin, jolla on kaksi innoittajaa. Ensinnäkin alkuperäinen Nokia 8110 vuodelta 1996 ja toiseksi vuonna 2017 markkinoille tullut Nokia 3310 Dual SIM. Jälkimmäinen nimittäin osoitti, että voi olla kannattavaa liiketoimintaa tehdä moderneja versioita vuosikymmenten takaisista suosikeista.

En ryhdy luettelemaan kaikkia 8110:n skeksejä, ne löytyvät tämän linkin takaa. Laite painaa 117 grammaa, siinä on FM-radio, riittävän kokoinen näyttö ja vaatimaton kamera. Värivaihtoehdot ovat tavanomainen musta ja pirteä keltainen. Hinta on 79 EUR.

Nokia 8110

Laatua, laatua, laatua vaan…

HMD Global korosti jälleen kännyköidensä korkeaa laatua sekä käyttöjärjestelmän tuoreutta ja ahkeraa päivittymistä. Korkean laadun takeeksi uusi Nokia 6, Nokia 7 Plus ja Nokia 8 Sirocco täyttävät Android Onen asettamat vaatimukset.

Tänään esitellyt värit ovat todella onnistuneita valintoja. Toivoa vain sopii, että ne myös oikeasti tulevat kuluttajien saataville.

Tässä kirjoituksessa esitetyt hinnat löytyvät HMD Globalin lehdistötiedotteesta, eivätkä välttämättä ole lopullisia myyntihintoja Suomessa.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

HMD Global – kännykkämyynti kasvussa

Nokiapoweruser tietää kertoa HMD Global Oy:n Nokia-kännyköiden menneen erinomaisesti kaupaksi vuoden 2017 viimeisellä neljänneksellä.

Nokialaisia on myyty vuoden 2017 kolmena viimeisenä kuukautena yhteensä noin 21 500 000 kpl. Vielä ei ole tarkasti tiedossa paljonko näistä on älypuhelimia, mutta niiden myynnin arvellaan olevan vahvassa nosteessa.

Nokia 8

Myyntilukuja arvioitaessa on syytä muistaa, että HMD Globalilla oli käytännössä koko vuoden ajan vaikeuksia tuoda kuluttajien saataville kysyntää vastaavaa määrää kännyköitä. Heikko saatavuus koski etenkin halutuimpia värejä.

Omasta mielestäni vuoden 2017 kiinnostavimmat nokialaiset olivat valtavasti julkisuutta saanut retromalli Nokia 3310 Dual SIM ja edistyksellinen älypuhelin Nokia 8. Näistä kirjoitin näkemyksiäni otsikoilla HMD Global – Nokia 3310 (kokeiltu) ja HMD Global – Nokia 8 (kokeiltu).

Kaikki Nokia-puhelimet löytyvät osoitteesta https://www.nokia.com/fi_fi/phones/all-phones.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

HMD Global – Nokia 8 (kokeiltu)

Sain vihdoinkin käsiini HMD Globalin uuden Android-kännykän Nokia 8. Aivan ensimmäinen huomio on onnistunut muotoilu. Vaikka näytön koko on 5.3 tuumaa, laite tuntuu pieneltä ja sirolta. Tämä johtuu laitteen kapulamaisesta muodosta, eli laite on nykymuodin mukaisesti kapea (151,5 mm x 73,7 mm x 7,9 mm).

Yleinen käytettävyys on erinomainen

Nokia 8 sopii hyvin käteen. Laite on ohut, mutta reunojen muodosta johtuen Nokia 8 on helppo poimia tasaiselta pinnalta. Älypuhelimen käytettävyyteen vaikuttaa ratkaisevasti näyttö. Kasin 2560 x 1440 pikselin ja 5,3 tuuman IPS QHD -näyttö on loistava ja tarkka. Kirkkaus riittää ulkona ja sisällä. Näyttö myös reagoi erinomaisesti kosketukseen, joten toiminnot on helppo suorittaa.

Nokia 8

Fyysisten painikkeiden sijoittelu on onnistunut. Normaaliotteella painikkeita ei paina vahingossa, koska ne ovat oikealla ylhäällä. Pidän myös painikkeiden muotoilusta ja järjestyksestä (äänenvoimakkuuden painikkeet ylimpänä).

Nokia 8 on ohut

Takana ei ole Nokian ja Microsoftin Lumioista tuttua isoa kameramoduulia, vaan kaksoiskameramoduuli (13 MP väri ja 13 MP mono) on ohut ja tulee sirosta rungosta vain hieman ulospäin. Hirviökameroiden aika ilmeisesti on Nokialla ohi.

Runko näyttää ja tuntuu yhtenäiseltä, vahvalta ja laadukkaalta. Ilmeisesti tästä johtuen akkua ei voi itse vaihtaa (ei ainakaan ilman tarkempia ohjeita). Lyhyen kokeilujakson perusteella 3090 mAh:n akku kestää peruskäytössä hyvin.

Nokia 8

Tuotepakkauksessa on mukana nappikuulokkeet, jotka pikatestin perusteella eivät ole erityisen hyvät. Parempien puuttuessa niilläkin pääsee alkuun.

Ääntä ja kuvaa

Muotoilun ja laadun lisäksi Nokia 8 pyrkii erottumaan muista äänellä ja kuvalla. Laitteessa on 3,5 mm -kuulokeliitäntä ja 3 mikrofonia. En harrasta äänten osalta muuta kuin kuuntelua, joten tyydyn tässä vain toteamaan, että jenkka raikaa mallikelpoisesti.

Nokia 8:lla pystyy ottamaan Dual-Sight -kuvia ja -videota, joista etukameran näkymä peittää puolet ja pääkameran kuva toisen mokoman. Kertaan aiemman kantani, jonka mukaan tästä olisi enemmän iloa, jos käyttäjä pystyisi säätämään kahden kuvan osuutta esimerkiksi siten, että oma naama peittäisi vaikkapa vain neljänneksen tai pienen nurkan koko kuvasta.

Toinen paljon mainostettu ominaisuus on bokeh tai boke. Tämä ei ollutkaan aivan yhtä helppo kokeilla. Tässä jouduin turvautumaan Nokia 8 -käyttöoppaaseen. Kuvassa alla olen ison kamerakuvakkeen (laukaisin) vasemmalta puolelta pienemmästä kuvakkeesta vaihtanut kameran tilaksi Live Bokeh -efekti.

Nokia 8 kamera

Kun Live Bokeh -efekti on päällä, kameran kuva-alueen koskettaminen siirtää tarkennuksen ja tuo näkyviin Bokeh-säätimen, jonka merkitys kuvausvaiheessa kuitenkin jäi hieman hämäräksi, enkä huomannut sillä mitään vaikutusta.

Käyttöoppaan mukaan varsinainen muokkaus tapahtuukin kuvan ottamisen jälkeen valitsemalla juuri otettu kuva (viimeisin kuva näkyy kameran käyttöliittymässä ja on helppo siitä valita).

Nokia 8 kuvan muokkaus

Kuvan muokkaustilassa toiminto Boke-editori tuo jälleen näkyviin aiemmin mainistemani Bokeh-säätimen. Tässä tilassa säätimen käyttö muokkaa kuvan eri osien terävyyttä.

Ilmeisesti valitsemastani kuva-aiheesta johtuen en saanut aikaan mitään ihmeellisen hienoa, harvoinpa on tarpeen säätää tekstiä epäselvemmäksi.

Nokia 8 Boke-editori

Itse aion käyttää Dual Sight -ominaisuutta valokuvauksessa. En näe Bokeh -efektille tarvetta kohdallani, koska arvostan kännyköiden kameroissa nimenomaan erinomaista syväterävyyttä.

Erinomainen kokonaisuus

Nokia 8:n suositushinta on 579 euroa. Tähän hintaan tulevat Nokia 8, laturi, kaapeli (lataus/tiedonsiirto), nappikuulokkeet, ohut pikaopas ja SIM-korttipaikan avain. Laajempi käyttöopas löytyy Nokian sivuilta.

Merkittävin yksittäinen laatutekijä on erinomainen näyttö, jota on ilo katsella ja joka reagoi kosketukseen hienosti. 2560 x 1440 pikselin ja 5,3 tuuman IPS QHD -näyttö korostaa käyttöliittymän yksityiskohtia ja antaa käyttäjän luomalle omalle sisällölle lisää näyttävyyttä.

Tähän saakka kokemani perusteella valinta pitäytyä puhtaassa Androidissa osui oikeaan. Kun päällä ei ole mitään valmistajan omia virityksiä, on käyttöliittymä kauttaaltaan yhdenmukainen ja helpompi oppia.

Omalla kohdallani erittäin tärkeää oli mahdollisuus asentaa itselleni tärkeät sovellukset, kuten Microsoft OneNote ja Microsoft OneDrive, joiden kautta aiemmin luomani henkilökohtainen sisältö on aivan yhtä helposti käytettävissä eri laitteilla ja eri paikoissa kuin ennenkin.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

HMD Global – Nokia 8 tilattavissa

Sain operaattoriltani viestin, jonka mukaan paljon kiinnostusta herättänyt Nokia 8 on nyt tilattavissa. Nopea vilkaisu verkkokaupassa toi tarkennuksen, että väreistä tilattavissa on ainoastaan teräs, joka toisilla näkyy olevan hopea. Eräs operaattori ilmoittaa toimitusten alkavan heti, toisella näkyy teksti ”ennakkomyynnissä”. Kolmas operaattori kertoo tuotteen olevan ostettavissa, mutta ei kerro toimitusajasta mitään.

Edelliset mallit Nokia 3, 5 ja 6 tulivat suuren julkisuuden myötä myyntiin keväällä, mutta laitteiden toimitukset eivät tapahtuneet yhtä sujuvasti. Tarjonta on edelleen epätasaista. Nokia 6:n väreistä löytyy varmasti vain mattamusta.

Nokia 8

Nokia 8:n speksit ovat hyvät, en käy niitä tässä kertaamaan. Nokia 3, 5 ja 6 eivät teknisesti tarjonneet mitään erikoista muihin Android-kännyköihin verrattuna. Myöskään Nokia 8 ei ole speksiensä suhteen poikkeuksellisen hyvä, mutta Nokia 8:ssa on edistyneitä valokuvaukseen ja ääneen liittyviä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä erittäin kiinnostavan.

Etu- ja takakameran käyttö samaan aikaan (Dual-Sight) mahdollistaa tuplaselfien ottamisen kätevästi, kun kaikkien ei enää tarvitse sulloutua saman kameran eteen. En tiedä kuinka tämä ominaisuus tarkalleen ottaen toimii, mutta etenkin maisemaselfien kohdalla olisi hienoa, jos näiden kahden kuvan osuutta voisi säätää. Esimerkiksi siten, että oma naama peittäisi vaikkapa vain neljänneksen tai pienen nurkan koko kuvasta.

Äänipuolella on videotallennuksessa uutena ominaisuutena Nokia OZO spatial 360° -ääni, josta ei kokeilematta pysty kertomaan mitään. HMD lupaa myös helppoa live-videon suoratoistoa sosiaalisen median lähetyksiin.

Nokia 8 on mahdollista tilata myös Nokian tuotesivuilta. Sielläkin on väreistä tällä hetkellä tarjolla vain teräs. Kyseessä on ennakkotilaus. Toimitusten arvioidaan alkavan viikolla 36. Hinta 579 EUR on ominaisuuksiin nähden houkutteleva. Nyt odotellaan enää kaikkien värivaihtoehtojen saapumista kuluttajien saataville.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

HMD Global – Nokia 3, 5 ja 6 tilattavissa

Nokia toi ensimmäiset Androidia käyttävät matkapuhelimensa kuluttajille vuonna 2014. Tuohon aikaan pidettiin tärkeänä, että Nokia lisäsi myös ohjelmistopuolelle ja käyttäjäkokemukseen jotakin omaa ja mieluiten uutta.

Espanjan Barcelonassa 24.02.2014 julkistetut Nokia X -androidkännykät olivat Nokian näkemys Androidista. Niissä oli Nokian kehittämä käyttöliittymä, joka jäljitteli Windows Phonen tiiliä. Nokia X -sarjan laitteissa ei ollut tukea Googlen palveluille. Vastaanotto kuluttajien keskuudessa oli ristiriitainen. Kirjoitin näistä nokialaisista x-anteroista otsikolla Nokia Barcelonassa – Nokia X. Nokian myytyä kännykkäliiketoimintansa Microsoftille, Nokia X lopetettiin.

Kun Nokia tavaramerkkinä tuli suomalaisen HMD Globalin käyttöön, alkoi yhtiön mukaan uusi aika Nokian älypuhelimille. Helmikuussa 2017 (jälleen Espanjan Barcelonassa) julkistetut androidkännykät Nokia 3, 5 ja 6 saivat maailmanlaajuisesti erittäin runsaasti huomiota.

Nyt Nokia 3, 5 ja 6 ovat ennakkotilattavissa myös Suomessa. Toimitusten luvataan alkavan kolmosen ja vitosen osalta 13.06.2017. Kutosia ryhdytään toimittamaan 20.06.2017. Lisätietoa näistä ja muista uusnokialaisista puhelimista löytyy Nokian sivuilta.

Nokia 3

Välttämättömyydestä on tehty hyve. Kun voimat eivät riitä omien sovellusten ja käyttöliittymien valmistamiseen, on myyntivaltiksi otettu se, että näissä ei käyttöjärjestelmän ja sovellusten puolella ole yhtään mitään omaa. HMD Global lupaa puhtaan Nokia-kokemuksen ja puhtaan Androidin.

Uudet nokialaiset ovat aivan varmasti laadukkaita ja käytettäviä – jos tämä on se käyttäjän Nokia-kokemus. Niissä kuitenkaan ei ole mitään erikoista. Jopa muotoilultaan 3, 5 ja 6 ovat tämän ajan ns. normikännykköitä.

Mainoksiin on etsitty pieniä merkkejä laadusta. Ei kuitenkaan lopulta ole kovinkaan kiinnostavaa, kuinka monta kertaa kännykkä on uitettu maalipurkissa, tai kuinka hartaasti alumiinikehikkoa on työstetty. Nämä laitteet ovat erinomaisia, mutta ne eivät edusta huippua Android-maailmassa.

Käyttöjärjestelmän ja sovellusten puolella HMD Global hieman paradoksaalisesti yrittää erottua muista sillä, ettei se edes yritä erottua muista. ”Pure Android” tarkoittaa, ettei HMD Global tuo ohjelmistoihin mitään omaa, vaan ne ovat juuri sellaisia, kuin Google haluaa oman ansaintalogiikkansa takia. Ilmeisesti tämä on sitä, mitä myös kuluttajat nykyään haluavat.

Asema erittäin kovasti kilpailluilla markkinoilla on tiedostettu. Nämä kolme nokialaista nimittäin on hinnoiteltu erittäin houkuttelevasti: Nokia 3:n hinta on 149 euroa, Nokia 5 maksaa 199 euroa ja Nokia 6 vaihtaa omistajaa 249 eurolla. Mikäli jossakin vaiheessa hankin itselleni Android-kännykän, on se mitä ilmeisimmin Nokia.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä