Aihearkisto: Startup

Solu – hiljaa hyvä tulee?

Kotimainen Solu Machines esitteli 15.10.2015 Yhdysvaltain San Franciscossa poikkeuksellisen kiinnostavan Solu -tietokoneensa. Solu oli tilattavissa joukkorahoituspalveluissa KickStarter ja IndieGoGo.

Lokakuussa 2015 arvioitiin laitteiden toimitusajaksi toukokuuta 2016. Vähän aikataulusta myöhässä Solu Machines ryhtyi toimittamaan ensimmäisen erän tilauksia elokuussa 2016. Sen jälkeen on ollut hiljaista…

Solu Social Computer

Solu Machines ei valitettavasti ole pitänyt lupaustaan julkaista kampanjapäivityksiä kerran kuussa. KickStarterissa ja IndieGoGossa tuorein kampanjapäivitys on helmikuun puolivälistä. Myös Facebookissa on hiljaista.

Twitterissä sentään on pieni aavistus siitä, että Solu saattaa edelleen olla elossa. Huhtikuun alun viestissä Solu Machines kertoo työskentelevänsä Solu OS -käyttöjärjestelmänsä parissa.

Pienen startupin ongelmat on helppo ymmärtää. Mutta kun yritys toimii joukkorahoituksen varassa, ei tiedottamista saa unohtaa. Itse pystyn toki odottamaan edelleen. Se vain olisi paljon helpompaa, jos Solu Machines kertoisi säännöllisesti mitä on tekeillä ja missä mennään.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Mainokset

Solu – Kickstarter Solu vuonna 2017?

Kotimainen Solu Machines julkisti vuosi sitten 15.10.2015 Yhdysvaltain San Franciscossa monella tavalla vallankumouksellisen Solu -tietokoneensa. Solu oli tilattavissa KickStarter -joukkorahoituspalvelussa, josta löytyvät laitteen tarkemmat tiedot ja kampanjapäivitykset. Toimitusajaksi arvioitiin toukokuuta 2016.

Elokuussa 2016 Solu Machines ryhtyi toimittamaan ns. kehittäjälaitteita ja aivan ensimmäiseen erään ennättäneiden tilauksia. Ensimmäiset laitteet ovat nimikkeellä EARLY BIRD SOLU tilattuja, sen jälkeisten kampanjanimike on KICKSTARTER SOLU.

Solu Social Computer

Solu Social Computer

Seuraavaksi on tarkoitus toimittaa meidän muiden tilaukset, eli käsittääkseni nämä KICKSTARTER SOLUt. Tarkkaa tietoa ajankohdasta ei kuitenkaan vielä ole. Kampanjan keskusteluissa Solu Machines äskettäin vastasi kyselyyn, etteivät laitteet ole tulossa ainakaan tämän vuoden puolella:

”As the first delivery units are just now being shipped, this has impacted all of the other schedules. At this point in time, we don’t think we will be able to get the regular units out during this calendar year.

-team Solu”

Solu sosiaalisessa mediassa

Lisää odottelua on siis tiedossa… Solun Twitter-tilillä sentään on uutisia NordicMade -tapahtumasta, jossa Solun Kristoffer Lawson esitteli tätä uutta ja mullistavaa tietokonetta.

Solu - NordicMade

Solu – NordicMade

Myös Facebookissa Solu Machines on aktiivisempi kuin kampanjasivuilla, joten sitäkin kanavaa kannattaa seurata, mikäli haluaa tuoreimmat tiedot Solun tilanteesta.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Solu – ensimmäiset solut tehtaalta

Tuoreen sähköpostin mukaan Solu Machines on vihdoin saanut tehtaalta paketin, joka sisältää Solu Social Computer -tietokoneen sen Kickstarter -joukkorahoituspalvelussa aivan ensimmäisenä tilanneille.

Sähköpostissa kerrottu asia löytyy myös tuoreelta kampanjapäivitykseltä otsikolla Factory Fresh, jossa myös linkki paketin unboxing -videoon (kuvakaappaus alla).

Paketti tehtaalta

Paketti tehtaalta

Mikäli ymmärsin oikein, nämä laitteet ovat nimikkeellä EARLY BIRD SOLU tilattuja. Itse kerkesin vasta seuraavaan, eli oman laitteeni kampanjanimike on KICKSTARTER SOLU.

Kampanjapäivityksessä valitellaan tuoreimpia viivästyksiä. Oman näkemykseni mukaan näillä laitteilla ei ole mikään valtava kiire, koska tuskinpa kampanjan tukijat ovat mitään tärkeitä askareita jättäneet Solun varaan. Pikemminkin kyseessä on halu päästä mukaan poikkeuksellisen mielenkiintoiseen projektiin, jonka lopputuloksena on aivan uutta paradigmaa käyttävä sosiaalinen tietokone.

Se, että laitteita on jo saatu tehtaalta, on osoitus projektin onnistumisesta. Oman laitteeni toimitusajankohdalla ei ole kovin suurta väliä.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Solu – toimitukset alkavat pian?

Solu Machines julkaisi vallankumouksellisen Solu Social Computer -tietokoneensa 15.10.2015. Marraskuussa 2015 toimitusaikatauluksi arvioitiin toukokuuta 2016.

Vuoden 2016 alussa Solu kertoi laitetta koskevista muutoksista, jotka aiheuttivat pienen viiveen toimitusaikataulussa. Huhtikuun kampanjapäivityksessä Marching Towards Assembly tiedotettiin kehittäjille tarkoitettujen laitteiden kokoonpanon alkavan 19.04.2016 ja toimitusten pian sen jälkeen ensin kehittäjille, myöhemmin meille muille.

Solu

Solu

Nyt on kesäkuu 2016, eikä uutta kampanjatietoa ole tullut. Solun KickStarter -sivuilla viimeisin päivitys on kaksi kuukautta vanha, sama koskee IndieGoGo -joukkorahoituspalvelua.

Onneksi asia kuitenkin etenee, vaikka tiedotus ontuu. Nimittäin Twitterissä Solu Machines ylpeänä esittelee ensimmäistä valmista Solua!

Valmis Solu!

Valmis Solu! Kuva Twitteristä.

Twitter-päivityksen tekstissä 10.6.2016 toivotaan lukijoiden olevan samaa mieltä laitteen kauneudesta: ”A brand new Solu, straight from the factory. Still with screen protector on. We hope you agree it’s beautiful :)”

Kyllä, samaa mieltä olen! Toivottavasti tämä kaunokainen saapuu jo kesällä ennakkotilaajille.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

 

Jolla – rahat tai tabletti

Jolla Oy kertoi maaliskuussa virallisella blogillaan, että suurin osa Jollan taulutietokonetta IndieGoGossa rahoittaneista tukijoista jää ilman tablettia ja rahat palautetaan kahdessa vaiheessa. Huhtikuussa yhtiö antoi ohjeet takaisinmaksua varten.

Tänään päivitti Juhani Lassila tilanteen otsikolla Jolla Tablet: final deliveries and refund reminders out.

Rahat tai tabletti

Rahat tai tabletti

Nyt on jo kiire!

Tiedotteen sisältö lyhyesti on, että Jolla Tabletin saaneiden tulee 14.4. mennessä käydä viimeistelemässä tilauksensa, mikäli tämä on vielä tekemättä. Lassila ohjeistaa etsimään näille onnellisille lähetettyä sähköpostia jopa roskakorista (tämä koskee luonnollisestikin aivan varhaisimpia IndieGoGo -joukkorahoituskampanjaan osallistuneita).

Vastaavasti rahojen palautukseen oikeutettujen on täytettävä tietonsa 16.4. mennessä. Niille, jotka eivät tietojaan ole vielä kertoneet, on kuulemma eilen lähetetty sähköpostia. Kerroin takaisinmaksutyökalusta aiemmassa kirjoituksessani Jolla – tabletin takaisinmaksu.

Itse olen osallistunut melkoiseen jaakopinpainiin ja olen nyt oman käsitykseni mukaan ratkaisevasti voitolla. Säilyttääkseni ja edelleen vahvistaakseni uskoani tietynlaiseen maailmaan, olen tänään päättänyt tukea Jollaa, enkä halua takaisinmaksua.

Olen kysynyt itseltäni, mitä olen tehnyt ja kuinka minun tulee toimia, kun kysymyksessä on pienen yrityksen hullunrohkea ponnistus monessa suhteessa paremman maailman puolesta? Jos en edes minä ole mukana tukemassa, kuka on? Mitä olisi jäljellä hienoista tavoitteista ja erilaisuudesta, ellen edes minä niihin enää uskoisi?

Aivan tämän ottelun loppuhetkillä arvioin, mikä olisi rahallinen arvo sille, että olen saanut olla vaatimattomalla osuudellani mukana tässä poikkeuksellisen innostavassa projektissa? Ei sellaista voi rahassa mitata.

Kun kysytään etulinjaan lähtijöitä, kuka lähtee, ellen edes minä mene?

Helloween – Keeper of The Seven Keys

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Solu – toimitukset kesällä 2016?

Kotimainen Solu Machines julkaisi vallankumouksellisen Solu Social Computer -tietokoneensa 15.10.2015 ja käynnisti KickStarterissa joukkorahoituskampanjan. Keräystavoite saavutettiin nopeasti jo marraskuussa ja tuolloin toimitusaikatauluksi arvioitiin toukokuuta 2016.

Vuoden 2016 alussa Solu kertoi laitetta koskevista muutoksista, jotka aiheuttivat pienen viiveen laitteen aikataulussa. Eilen tuli uusi kampanjapäivitys otsikolla Marching Towards Assembly, jonka mukaan kehittäjille tarkoitettujen laitteiden kokoonpano pyritään aloittamaan 19.04.2016 ja toimitukset pian sen jälkeen.

Solu Social Computer

Solu Social Computer

Kun kehittäjät ovat saaneet omat laitteensa, on tarkoitus kesän aikana toimittaa Solu meille ennakkotilaajille. Tässä onkin nyt pieni mutka matkassa… Solu ilmoittaa, ettei näyttökomponentin saatavuus ole vielä varmistunut:

For the summer units we have recently been working hard to find screens in the right volumes, as our screen provider is currently unsure about being able to deliver in the needed quantities. This was a surprise to us, and as you might imagine, square screens are not common… We will let you know more once we can confirm anything.

Minulla ei mikään merkittävä asia jää mahdollisen viivästymisen takia tekemättä, mutta haluaisin toki niin pian kuin mahdollista päästä kokeilemaan Solu -tietokonetta. Kyseessä kun on uudentyyppinen tietokone innovatiivisella käyttöjärjestelmällä.

A New Type of Computer

A New Type of Computer

Tiedoksenne, että Solun joukkorahoitukseen voi vielä osallistua IndieGoGo:ssa, jossa on tarjolla normaalin laitetilauksen lisäksi myös kuukausimaksuun perustuva tilaus hintaan 35$ kuukaudessa.

Ja vielä muistutuksena, että joukkorahoituksen tilaus ei ole tilaus perinteisessä mielessä, vaan kyseessä on tuki jollekin projektille. Kuten IndieGoGo ilmoittaa: By clicking ’Submit Payment’, you acknowledge you are contributing to a work-in-progress and not making a direct purchase.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Eve – Pyramid Flipper

Suomalainen EVE-Tech Oy kehittää laitteita yhdessä kohderyhmänsä kanssa. Ensimmäinen taulutietokone EVE T1 tuli markkinoille 2015 ja herätti tuolloin runsaasti myönteistä huomiota.

Parhaillaan on käynnissä uuden laitteen suunnittelu. Projektin työnimi on Pyramid Flipper ja tavoitteena on kesään 2016 mennessä suunnitella yhteisöllisesti uusi tabletti, jonka käyttöjärjestelmänä on Windows 10.

Pyramid Flipper

Pyramid Flipper

Even yhteisön areena löytyy osoitteesta http://eve.community. Pääsy mukaan suunnittelemaan uutta tablettia vaatii rekisteröitymisen ja kirjautumisen. Joitakin tuloksia esitellään Eve blogilla, hyvänä esimerkkinä laitteen kameraäänestyksen tulokset.

Olen itse erittäin kiinnostunut tästä projektista ja rekisteröidyin mukaan. En kerennyt  ensimmäisiin vaiheisiin, mutta olin jo mukana kun Eve kysyi yhteisöltä mielipiteitä muutamasta erittäin pitkälle viedystä konseptista. Saimme katseltavaksemme erittäin tyylikkäitä ja yksityiskohtaisia kuvia, joiden perusteella asettelimme ehdotukset järjestykseen.

Eve - yhdessä parempaa

Eve – yhdessä parempaa

Pidän Even tavasta järjestää vapaan kommentoinnin ja keskustelun lisäksi myös selkeitä äänestyksiä. Viimeksi äänestimme aiheista UBUNTU: For Pyramid Flipper? ja BATTERY LIFE: Where are you willing to make possible sacrifices? Äänestysvaihtoehdot olivat riittävän konkreettiset ja ymmärrettävät.

Pyramid Flipperistä kertoo lisätietoa Mobiili.fi Erno Konttisen kirjoituksessa ”Lippulaivojen tappaja” saapuu kesällä – Eve-Techin projekti edistyy.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä