Avainsana-arkisto: Jolla Oy

Jolla – viralliset kesäterveiset

Jolla Oy:n toimitusjohtajan Sami Pienimäen kesäterveiset yhtiön virallisella blogilla tuovat mukavasti lisätietoa muutamaan jollayhteisöä kovasti kiinnostavaan asiaan. Pienimäen kirjoitus löytyy otsikolla Jolla Summer 2017: CEO’s Update.

Nykyisen toimintamallinsa mukaisesti Jolla Oy keskittyy oman kehutun käyttöjärjestelmänsä Sailfishin kehittämiseen ja lisensointiin. Toimitusjohtaja kehuu projektien mm. Kiinassa ja Venäjällä edistyvän hyvin ja muitakin lupaavia lisensoijia on jo tiedossa.

Merihenkiset kesäterveiset

Jolla Oy esitteli Jolla Tabletin marraskuussa 2014. Hankkeen toteuttamiseen tarvittavat varat yhtiö keräsi IndieGoGo -joukkorahoituspalvelun avulla jollayhteisöltä. Lopulta toimitettiin vain pieni määrä tabletteja ja muille luvattiin palauttaa rahat takaisin kahdessa osassa. Ensimmäinen osa on jo palautettu. Toisen osan kohdalla yhtiö ei enää yritä palauttaa rahoja kaikille samaan aikaan, vaan palauttaa niitä vähitellen aina taloudellisen tilanteen salliessa. Tämä on mielestäni erittäin hyvää politiikkaa.

Itse olen erityisen kiinnostunut Jolla Oy:n tavoitteesta tuoda Sailfishilla varustettu Sony Xperia uudeksi yhteisölaitteeksi. Alun perin Jolla ja Sony Open Devices pyrkivät tarjoamaan Sailfishia kuluttajille Sony Xperiaan asennettuna jo nyt loppuvan toisen neljänneksen aikana, mutta toimitusjohtajan terveisten mukaan he tiedottavat asiasta lisää kyseisen neljänneksen viimeisellä viikolla, eli ensi viikolla.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Oulumo – Lumo Videoturvapuhelin

Suomalainen Oulumo Oy esitteli Lumo Kuvaturvapuhelimen lokakuussa 2016. Kyseessä on Android -käyttöjärjestelmää hyödyntävä, erityisesti senioreille suunnattu henkilöturvalaite.

Kuvaturvapuhelin on tarkoitettu mahdollisimman yksinkertaiseksi, helpoksi ja intuitiiviseksi, jotta kuka tahansa pystyy sitä käyttämään. Käytön helpottamiseksi tärkeimmät yhteydet näkyvät kuvina, joita koskettamalla yhteys muodostetaan. Laitteella otetaan yhteys vaikkapa omaisiin, kotihoitoon tai hoiva-alan yritykseen. Yhteyden toinen osapuoli saa puhe- ja kuvayhteyden kautta tarkan kuvan soittajan ja tämän ympäristön tilanteesta.

17.5.2017 Jolla Oy kertoi virallisella blogillaan aloittaneensa yhteistyön Oulumo Oy:n kanssa. Yhteisenä tavoitteena on tuoda kansainvälisille markkinoille entistä turvallisempi Lumo Videoturvapuhelin Sailfish -käyttöjärjestelmällä. Laite esiteltiin Critical Communications World 2017 -messuilla.

Lumo Videoturvapuhelin Sailfish -käyttöjärjestelmällä

Virallisen tiedotteen mukaan:

”Sailfish OS on täydellinen teknologiavalinta tulevaisuuden Lumo-videoturvapuhelimeemme, koska se on itsenäinen, ja se keskittyy oletusarvoisesti yksityisyydensuojaa ja turvallisuutta korostaviin ratkaisuihin”, sanoo Oulumo Oy:n perustajaosakas ja johtaja Tuomo Sihvola. ”Tavoitteenamme on viedä tuotteemme kansainvälisille markkinoille kustannustehokkaasti ja uskomme, että tämä kumppanuus Jollan ja Sailfish OS:n kanssa auttaa meitä osaltaan tässä tavoitteessa. Olemme erittäin innoissamme kumppanuudesta Jollan kanssa.”

Androidia käyttävän nykyisen kuvaturvapuhelimen esittelyvideon mukaan Lumoon voidaan liittää ranteessa pidettävä hälytinnappi, paloilmaisin, poistumisturva ja aktiivisuusilmaisin, tosin kolme viimeistä ovat videon mukaan vasta tulossa. Mikäli ymmärsin asian oikein, laitetta ei voi ostaa, vaan se vuokrataan kiinteään kuukausihintaan.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Jolla – Iijoki 2.1.0.11 kaikille

Sailfishin tuorein versio Iijoki 2.1.0.11 on nyt saatavilla kaikille käyttäjille laitteille Jolla 1, Jolla C ja Jolla Tablet. Kuvaukset uuden version sisällöstä löytyvät TJC:ltä yleisemmällä tasolla [release notes] 2.1.0/Iijoki [released] ja yksityiskohtaisesti [changelog] 2.1.0/Iijoki.

Jollan virallisella blogilla James Noori esittelee uuden version kirjoituksessa Sailfish OS 2.1.0 now available for Jolla devices. Itse kerroin uusista ominaisuuksista otsikolla Jolla – Iijoki 2.1.0.9, kun asensin omaan Jollaani Iijoen ensimmäisen varhaisjakeluversion helmikuussa.

Iijoki

Upgrade version history

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Jolla – Iijoki 2.1.0.11

Jolla Oy laittoi tänään varhaisjakeluun Sailfish -päivityksen Iijoki 2.1.0.11 laitteille Jolla 1, Jolla C ja Jolla Tablet. Kuvaukset uuden version sisällöstä löytyvät TJC:ltä yleisemmällä tasolla [release notes] 2.1.0/Iijoki ja yksityiskohtaisesti [changelog] 2.1.0/Iijoki.

Kyseessä on erittäin pieni paikkopäivitys, jossa on lisäkorjaus aiempiin varhaisjakeluversioihin Iijoki 2.1.0.9 ja Iijoki 2.1.0.10. Päivityshistoriatiedoissa mainitaan vain tämä yksi korjaus: Phone (Jolla C) becomes unresponsive after the latest update (2.1.0.10).

Iijoki 2.1.0.11

Jollan virallisella blogilla tiedot uudesta versiosta löytyvät kirjoituksesta Sailfish OS 2.1.0 now available to early access for Jolla devices.

Upgrade version history

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Jolla – Mänty II

Vaatimattomassa, mutta ylistetyssä kirjoituksessani Jolla – Mänty (19.2.2013) hahmottelin modernia kaksisuuntaista palautekanavaa Jolla Oy:n kännykkään. Toiveeni ei toteutunut, mutta Jolla Oy rakensi oman TJC-fooruminsa (together.jolla.com), jossa kirjautuneet käyttäjät voivat yhteisöllisesti kirjata, katsella ja arvioida virheilmoituksia, kehitysehdotuksia sekä muita asiaan kuuluvia seikkoja.

Nyt pohdin Jollan toteutusta ohjelmistotalonäkökulmasta – sellainenhan Jolla Oy nykyään on. Yrityksen tärkein tuote on Sailfish -käyttöjärjestelmä, joka on käytössä mm. mobiililaitteissa Jolla 1, Jolla C, Jolla Tablet ja Intex Aqua Fish. TJC-foorumilla käsitellään Sailfishiin ja sitä käyttäviin laitteisiin liittyviä kysymyksiä.

Ensin mitä, sitten miten…

Jolla Oy:n kaltaisen pienen toimijan tärkein ratkaistava kysymys ei ole miten asiat tehdään ja organisoidaan, vaan kysymys on mitä asioita tehdään ja organisoidaan. Kun resurssit eivät riitä kaikkeen, on valittava se kaikkein omin alue, keskityttävä siihen ja mahdollisuuksien mukaan ulkoistettava muut.

Ohjelmistoja valmistava yritys voisi toki tehdä kaiken itse ja kehittää päätöksenteko-, tuki- ja muut prosessit huippuunsa niin, että asiat soljuvat tehokkaasti ja nopeasti eteenpäin. Yleensä tätä periaatetta noudattavaan toimintaan sisältyy immanenttina virheiden ja käytettävyyteen liittyvien pulmien hyväksyminen normaaliksi olotilaksi.

Prosessi

Kun valinta tehdä kaikki itse on tehty, on tavanomaista ryhtyä kehittämään prosesseja: miten virheet ja erilaiset tukipyynnöt käsitellään, kuinka pallo siirtyy luukulta toiselle, kuka suorittaa minkäkin vaiheen, miten yhteistyö organisoidaan ja miten tehtävissä onnistuminen arvioidaan.

Tällaiseen ajattelumalliin sisältyy ristiriita. Ohjelmistotalon tehtävä nimittäin ei ole kiinnittää merkittävästi resursseja erilaisiin sivuraiteen toimintoihin. Ohjelmistotalon tehtävä on kehittää tuote sellaiseksi, että sivuraiteita on mahdollisimman vähän.

Jolla Oy ei tee kaikkea itse. Yritys on päätynyt matalaan organisaatioon ja korostaa yhteisöllisyyttä. Prosessien kulku on pääosin järjestetty joukkoistamisen (joukkouttaminen, crowdsourcing) kautta ulkoistamalla virheiden ja kehitysehdotusten käsittely yhteisösivustolle together.jolla.com. Kyseisen areenan moottorina toimii muiden kehittämä Askbot.

Läpinäkyvyyden ansiosta käyttäjät voivat TJC:llä etsiä keskenään ratkaisuja ongelmiin ja esittää ajatuksia ohjelmistojen ja laitteiden uusista ominaisuuksista.

Jolla on käytännössä varannut normaalit tukikanavat akuuttia apua ja ohjeistusta tarvitseville. Kun iso osa asioista pureksitaan TJC:llä, oletan normaalien tukikanavien ruuhkautuvan tavanomaista vähemmän. Tästä kertoo myös saamieni vastausten nopeus.

Miten ulkoistaminen joukkoistamalla toimii käytännössä?

Yhteisöllisyyteen ja joukkoistamiseen perustuva ulkoistaminen voi toimia vain jos aito yhteisö on muodostuakseen. Eli jos todella löytyy käyttäjiä, jotka ovat valmiit toimimaan vapaaehtoisina yhteiseksi hyväksi. TJC:llä on helppo havaita Jolla Oy:n kohdalla asian näin olevan. Asiaa auttaa merkittävästi se, että TJC itsessään on aitoon yhteisöllisyyteen ohjaava väline.

TJC nykyisellään soveltuu erityisesti meitä tavallisia käyttäjiä ja yleisiä kysymyksiä varten. On selvää, että keskeisten kumppanien isoimmat kysymykset käsitellään aivan muualla.

Ei ole tiedossani, josko Jolla Oy hyödyntää Askbotia suljetummassa toteutuksessa vaikkapa yhteistyökumppanien vertaisfoorumina. Asiakkaalle räätälöityjä ominaisuuksia (kuten Intexin kumppaninäkymä Aquafish -kännykässä) ei asiakkaan ja yrityksen välisenä käsitellä TJC:n yleisen osan läpinäkyvyydellä.

Otetaanpa esimerkki normaalista kysymyksestä TJC:llä. Käyttäjä cy8aer kirjasi 22.2.2017 vian, joka löytyy otsikolla [bug – fixed 2.1.0.10] 2.1.0.9 not able to save new event via CalDAV (katso kuva alla). CalDAV on kalenteritapahtumien synkronointiin käytettävä protokolla ja tämä ei käyttäjällä toiminut.

TJC – korjattu virhe

Käyttäjä löysi virheen Sailfishin varhaisjakeluversiosta 2.1.0.9. Nämä early access -versiot Sailfish-laitteille päivitetään vapaaehtoisille, jotka ovat suostuneet kokeilemaan käyttöjärjestelmän uusia versioita ennen kuin ne päivitetään kaikille.

Avauslausunnon alle on muiden käyttäjien toimesta kirjattu vastauksia, kysymyksiä ja selventäviä kommentteja. Lausuntojen vasemmalla puolella näkyvät kannatusäänet, joilla kirjautuneet käyttäjät voivat lausuntoa antamattakin helposti osallistua priorisointiin.

TJC:ltä asian poimi viralliseen käsittelyyn käyttäjä Nrsisti, jonka tiedoissa näkyy jolla-logo. Lausuntoon on kirjattu ”Reported the issue, thank you 🙂”.

Uudessa varhaisjakeluversiossa 2.1.0.10 kuukautta myöhemmin virhe onkin jo korjattu: ”2017-03-23: 2.1.0.10 Early access release for Jolla 1, C and Tablet. Fixes for instance for camera ticking and CalDAV sync issues.

Jollayhteisö löysi ajoissa tämän virheen, eikä se päässyt mukaan kaikille päivitettävään versioon. Tämä tarkoittaa, että laajan jakelun versiossa on vähemmän virheitä, jolloin siitä poikii vähemmän ongelmia ja uusia tukipyyntöjä.

Yksi kanava – monta tehtävää ulkoistettu

Jolla Oy ulkoistaa monella tasolla: ensinnäkin pääasiallisen kommunikointi- ja tukiväylänsä kehitystyön (Askbot), toiseksi tämän väylän avulla merkittävän osan rutiininomaista tukityötä ja kolmanneksi päivitysten varhaisjakelun kautta myös todellisiin käyttötapauksiin perustuvaa testaamista.

Paitsi käyttöjärjestelmän ja laitteiden tuen ja kehittämisen työkalu, TJC on paljon muutakin. Siellä on mm. virallisia ilmoituksia, kuten ohjeita käyttöjärjestelmää eri kielille kääntäville vapaaehtoisille [Official announcement] Contribute language Style Guides [not a question] ja tietoja uusista käyttöjärjestelmäversioista [release notes] 2.1.0/Iijoki.

Kysymyksiä selailemalla selviää nopeasti, että TJC toimii myös osto- ja myyntipalstana. Itse asiassa sieltä löytyvät lähes kaikki Jollan tuotteisiin liittyvät asiat, jotka tavallisen käyttäjän mieltä saattavat askarruttaa. TJC sallii myös kritiikin, josta esimerkkinä Jolla Tablet Refund.

Ulkoistaminen todella toimii. Pelkästään uusimpiin varhaisjakeluversioihin liittyviä  kysymyksiä löytyy useita kymmeniä ja julkistustiedoissa on listattu kolmisenkymmentä TJC:ltä poimittua asiaa, jotka uusi versio korjaa tai toteuttaa.

TJC on aina auki. Mitkään virastoajat eivät sido tällaista kanavaa. Siellä käyttäjät keskustelevat vertaistensa kanssa ja itse suorittavat asioiden dokumentoinnin, esikartoituksen ja priorisoinnin, sekä niiden lisäksi antavat yhtiölle arvokkaita vinkkejä asioiden korjaamiseksi ja kehittämiseksi.

Jolla Oy:n ulkoistamisen malli ei tietenkään poista yhtiön omia tuki- ja kehitystoimintoja, mutta se antaa omalle väelle enemmän aikaa keskittyä olennaisiin tehtäviin. Siis sellaisiin tehtäviin, jotka on syytä tehdä itse.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Jolla – Iijoki 2.1.0.10

Lyhyesti tiedoksenne, että Jolla Oy laittoi tänään Sailfish -päivityksen Iijoki 2.1.0.10 varhaisjakeluun laitteille Jolla 1, Jolla C ja Jolla Tablet. Kuvaukset uuden version sisällöstä löytyvät TJC:ltä yleisemmällä tasolla [release notes] 2.1.0/Iijoki ja yksityiskohtaisesti [changelog] 2.1.0/Iijoki.

Kyseessä on pieni paikkopäivitys, joka korjaa eräitä asioita aiemmasta varhaisjakeluversiosta Iijoki 2.1.0.9.

Iijoki 2.1.0.10

Jollan virallisella blogilla tiedot uudesta versiosta löytyvät kirjoituksesta Sailfish OS 2.1.0 now available to early access for Jolla devices.

Upgrade version history

  • 2017-02-08: 2.1.0.9 Early access release for Jolla 1, C and Tablet
  • 2017-03-23: 2.1.0.10 Early access release for Jolla 1, C and Tablet. Fixes for instance for camera ticking and CalDAV sync issues.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Jolla – Sony Xperia ja Sailfish OS

Jolla Oy on julkistanut tänään joukon uutisia Espanjan Barcelonassa Mobile World Congress 2017 -messuilla. On kuitenkin vielä epäselvää, missä vaiheessa mitäkin tulee olemaan tarjolla kuluttajille.

Sony Xperia & Sailfish OS

Sailfish -käyttöjärjestelmän käyttäjäkokemus on tähän saakka jäänyt vajaaksi, koska sitä ei vielä ole tarjottu valmiiksi asennettuna oikeasti laadukkaalle laitteelle. Siksi oli erittäin hyvä uutinen, että Jolla ja Sony Open Devices pyrkivät tämän vuoden toisella neljänneksellä tarjoamaan Sailfishia kuluttajille Sony Xperiaan asennettuna.

Sony Xperia & Sailfish

Sony Xperia & Sailfish OS

Vielä ei ole tiedossa kuinka pitkälle tuotteistettu Sony Xperia Sailfishilla tulee olemaan. Toistaiseksi Open Devices -sivustolta ei löydy mitään hakusanoilla ”Sailfish” tai ”Jolla”. Oma arvaukseni on, että kyseessä tulee olemaan jonkinlainen epävirallinen yhteisölaite.

Virallinen tiedote on otsikoitu Jolla adds support for Sailfish OS on Sony Mobile’s Xperia devices. Tiedotteen mukaan Jolla aikoo julkaista Sailfish -käyttöjärjestelmästä virallisen version joillekin Sony Xperia -malleille. Ilmeisesti Sonylta ei tule mitään virallista Sailfish -kännykkää.

On joka tapauksessa selvää, että Sony Xperia ja Sailfish ovat erinomainen yhdistelmä ainakin kaiken onnistuessa.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä