Avainsana-arkisto: Käytettävyys

Microsoft – Windows 10 palaute

Suuryhtiö Microsoftin sovellusten sähköiset palautejärjestelmät tähän saakka ovat käyttäjän näkökulmasta olleet kuuroja, mykkiä, sokeita ja huonomuistisia. Palautetoiminto on ohjelmasta joko löytynyt, taikka ei. Jos löytyi, niin yleensä käyttäjä pystyi pieneen tekstiruutuun kirjaamaan palautteensa ja asettamaan ehkä muutaman luokittelukriteerin. Palautteen lähettämisen jälkeen jäi vaivaamaan epäilys, josko se oikeasti lähti yhtään minnekään…

Kimmokkeen tälle kirjoitukselleni sain eilen päivittämäni Windows 10:n Toimintokeskukseen ilmaantuneesta palautepyynnöstä, joka näkyy kuvassa alla. Tiedoksenne, että vastasin suorastaan hyriseväni tyytyväisyydestä…

Päivityspalaute

Päivityspalaute

Vaatimattomassa, mutta ylistetyssä kirjoituksessani Jolla – Mänty (19.2.2013) hahmottelin modernia kaksisuuntaista palautekanavaa Jolla Oy:n kännykkään. Toiveeni ei toteutunut, mutta Jolla Oy rakensi oman TJC-fooruminsa (together.jolla.com), jossa käyttäjät voivat yhteisöllisesti kirjata, katsella ja arvioida virheilmoituksia, kehitysehdotuksia sekä muita asiaan kuuluvia seikkoja.

En tässä kertaa tuossa mäntykirjoituksessa vuonna 2013 esittämiäni näkemyksiä. Riemastuin tavattomasti huomattuani Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmän toteuttavan toiveistani useita.

Windows 10, palautetta palautteesta

Heti aluksi on todettava käyttöliittymän laadinnassa keskeisen yhdenmukaisuuden vaatimuksen vielä jääneen hieman vajaaksi kympissä palautetoiminnon käynnistyksen osalta. Toimintoja osataan käyttää, jos ne löydetään ja jos ne toimivat odotetusti.

Kuvassa alla näkyy muutama sovellus, joissa jokaisessa on Palaute -toiminto, mutta toiminnon käynnistys keskenään eri tavoin toteutettuna.

Palaute usealla käynnistystavalla

Palaute usealla käynnistystavalla

Uutisissa on pieni Lähetä palautetta -painike vasemmalla, jonka teksti näkyy kun valikko laajennetaan. Valokuvissa ja Groove musiikissa palaute lähetetään Asetusten kautta, mutta tekstit ovat erilaiset. Sähköpostisovelluksessa puolestaan löytyy pieni Palaute -kuvake vasemmalta tai alhaalta riippuen siitä, onko valikko laajennettu, vaiko ei.

Vaikka onkin pääasia, että palautetta pystyy lähettämään, ei käyttöliittymän yhdenmukaisuuden vaatimusta pitäisi ylenkatsoa etenkään yhtiössä, jossa määrittelijöistä ja tekijöistä tunnetusti ei ole pulaa, ja joka joskus on ollut tässä asiassa edelläkävijä.

Windowsin palaute

Kun Windows 10:n palautetoiminto käynnistetään, useimmat kokeilemani sovellukset (eivät kuitenkaan kaikki) aukaisevat uuden yhteisöllisen ja vuorovaikutteisen palautekanavan. Windowsin palaute täyttää eräitä tärkeimmistä asettamistani toiveista ja vaatimuksista.

Palaute ei enää vain lähde ja katoa jonnekin, vaan käyttäjä näkee paitsi oman palautteensa, myös muiden lähettämät ilmoitukset ja ehdotukset. Esimerkiksi valokuvasovelluksesta käynnistettynä on kyseinen sovellus jo valittu ja sitä koskevat palautteet selattavissa.

Jos joku toinen käyttäjä on saman asian jo ennättänyt kirjaamaan, riittää kun kannattaa samaa. Tällainen ehkäisee turhien tuplailmoitusten lähettämistä ja antaa mahdollisuuden vuorovaikutteiseen yhteisöllisyyteen. Käyttäjä ei enää ole eristyksissä.

Windowsin Palaute

Windowsin palaute

Kuvassa yllä olen suodattanut vain ehdotukset näkyviksi kannatuksen, eli suosituimmuuden mukaisessa järjestyksessä. Ylimmässä ehdotuksessa on kolme kannatusääntä ja itselläni on kannatustoiminto disabloituna, koska olen ehdotusta jo kertaalleen kannattanut.

Uusi palaute

Jos käyttäjälle tärkeä asia ei ole jo muiden toimesta tullut kirjatuksi, hän voi lisätä uuden palautteen. Toiminnon käynnistyttyä on samainen sovellus jo esitäytettynä luokassa ja aliluokassa (kuvassa alla Sovellukset ja Valokuvat).

Palautteeseen on mahdollista toiminnolla Ota näyttökuva liittää näyttökuvia tilanteen selkeyttämiseksi. Nämä kuvat ilmeisesti eivät näy kaikille, koska niissähän saattaa olla vaikka mitä. Harjoittelin näyttökuvien ottamista ja havaitsin, ettei kuva aina ilmaantunut palautelomakkeelle ennen kuin toiminnon käyttämisen jälkeen sohaisin lomaketta hiirellä (kuvassa alla ei näyttökuvaa kuulukaan olla).

Uusi palaute

Uusi palaute

Tämä palautetoiminto on erinomainen, mutta ei täydellinen. Itse olisin halunnut antaa uudesta sähköpostisovelluksesta ylistävää palautetta, mutta eihän se tämän toiminnon kautta onnistu. Eikö Microsoftilla ole otettu huomioon tällaisen tilanteen mahdollisuutta?

Uusi ehdotus

Esitän tässä ehdotuksen tuon virallisen palautekanavan ohitse. Mielestäni on kehujen ja kiitosten lähettäminen palautteena aivan yhtä tärkeätä, kuin on ehdotusten ja ongelmien kuvausten toimittaminen sovellusten valmistajalle.

Alla olevaan kuvaan olenkin sommitellut uuden valinnan Kehut ja kiitokset. Tällaistenhan olisi vahvan motivaatiotekijän takia syytä näkyä minkä tahansa yrityksen taikka yhteisön johdolle ja henkilöstölle.

Ehdotusehdotus

Ehdotusehdotus, Huom! tämä kuva on muokattu

Kirjoituksessani Jolla – Mänty kaipailin myös mahdollisuutta jatkuvasti pisteyttää sovelluksia ja toimintoja. Tässä tarkoituksessa askartelin kuvaan uuden Arvioi -toiminnon, jonka kautta käyttäjä olisi tilaisuudessa helposti suorittaa arvioinnin milloin tahansa ja vaikka kuinka monta kertaa.

Mitä tällaisesta helposta arvioinnista olisi hyötyä? Kun aika kuluu ja ohjelmistot kehittyvät, olisi näistä arvioista muodostettavissa johdon työpöydälle aikajanalle heidän asiakaskuntansa motivaatiokäyriä, jotka parhaassa tapauksessa näkyisivät myös maantieteellisesti alueittain ja muilla, esimerkiksi demografisilla kriteereillä eriteltyinä.

Mikäli tällainen motivaatiokäyrä usealta vuodelta kerättynä nyt näkyisi Microsoftin johdolle, se tällä hetkellä luultavasti osoittaisi Windows 10:n julkistuksen jälkeistä tyytyväisyyden kasvua.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Mainokset

Microsoft – Windows 10 pöytäkoneella

Päiväkausien ajan turhaan kaipailtuani Windows 10 -päivitystä pöytäkoneelleni päätin vihdoin kiilata jonossa ja hakeuduin Microsoftin sivulle Installing Windows 10 using the media creation tool, jossa ystävällisesti ohjeistetaan kympin asennus erillisen työkaluohjelman avulla.

Latasin koneelleni tuon työkalun ja asensin kympin. Uskalsin tämän toimen tehdä, koska jo aiemmin toiminto Hanki Windows 10 oli kertonut koneeni olevan täysin yhteensopiva, ja koska muutkin suositukset täyttyivät (muiden muassa se, että olin päivittämässä aitoa Windowsin versiota 7 tai 8.1). Tarkistin tietokoneeni ominaisuuksista, että käytössäni on 64-bittinen versio, joten valitsin myös työkalun lataussivulla sellaisen.

Windows10, hehkutusta New Yorkissa

Windows10, hehkutusta New Yorkissa

Huomattakoon, että työkalun avulla päivitettäessä ei välttämättä ole tarpeen luoda erillistä asennusmediaa USB-tikulle taikka DVD:lle, vaan käytössä on myös suora päivitystoiminto. Valinta tehdään kun päivitysohjelma käynnistetään. Itse käytin nimenomaan tuota suoraa päivitystä, koska päivitettävänä oli vain tämä yksi pöytsikkä.

Todella helppo asennus

Päivittäminen versiosta 8.1 uuteen kymppiin oli erittäin miellyttävä kokemus. Kone käynnistyi uudelleen muutamaan otteeseen itsekseen, eikä minulta kesken päivityksen tarvittu toimenpiteitä. Edistyminen näkyi prosentteina tarpeeksi suurena, joten havaitsin hieman etäämmältäkin kuinka asia eteni.

Jos tässä nyt jotakin korjattavaa väkisin etsii, niin päivityksen lopussa tulee ensin vielä pari asiaa, joiden jälkeen vielä pari asetusta… ja kuitenkin 100% oli valmiina jo hieman aiemmin…

Paras akkuna tähän saakka!

Entä se pääasia, eli Windows 10 kokonaisuutena? Heti ensimmäisistä näkymistä, hiiren liikkeistä, valikkojen avaamisista ja sovellusten käynnistelyistä lähtien myhäilin tyytyväisenä. Windows 10 vaikuttaa suorastaan loistavalta!

Kymppiin on kerätty parhaat puolet useasta Microsoftin käyttöjärjestelmästä, eikä vai PC-puolelta, vaan myös matkapuhelimista. Esimerkiksi Toimintokeskuksen painikkeet ovat ulkoasultansa hyvin tuttuja Lumia -kännyköistä.

Syitä tyytyväisyyteeni ei löydy pelkästään käyttöliittymän kohentuneesta ulkoasusta, vaan ennen kaikkea selkeästi kehittyneestä käytettävyydestä. Raapustelin näkemyksiäni kasin käytettävyysongelmista kirjoituksissani Kahdeksas akkuna, Kahdeksas akkuna kokeiltuna, ja Kaksi ainoaa akkunaa.

Käyn alla eräitä tällä plokilla mainitsemiani edellisen version ongelmia kohta kohdalta läpi ja katson kuinka niihin on puututtu kympissä… Ja hyvinhän niihin on puututtu…

1) Käyttäjäparan muisti?

Windows 8, raapusteluni 21.3.2012: ”Käyttäjäparan muistiin luotetaan aivan liikaa. Mitään näkyvää vihjettä ei ole esimerkiksi siitä, että näytön reunoja hipelöimällä ja viemällä hiiren osoitin näytön reunalle taikka kulmaan suoritetaan toimintoja.

Windows 10, tilanne nyt: hiiren osoittimella ei enää ole tarpeen nuohota näytön nurkkia tai reunoja. Uusi Toimintokeskus hoitaa monta asiaa, joita ennen piti metsästellä reunoilta ja kulmista. Toimintokeskus avataan työkalurivin pikakuvakkeesta, joka näkyy kuvassa alla (oikealta ensimmäinen kuvake). Tämä on nyt kunnossa.

Toimintokeskus

Toimintokeskus

2) Kaikki heti silmille?

Windows 8, raapusteluni 21.3.2012: ”Aloitusnäkymässä kaikki pläjäytetään silmille. En ole havainnut, että ensin ilmaantuvassa näkymässä olisi kunnollista kansiorakennetta, vaikka laattoja toki on mahdollista ryhmitellä suhteellisen vapaasti.

Windows 10, tilanne nyt: Nyt ei ole samanlaista aloitusnäyttöä, joten kaikkea ei pläjäytetä silmille. Kansiorakennetta ei edelleenkään ole näiden tapahtumaruutujen osalta käytettävissä, tai en sitä ole löytänyt. Ryhmittely on mahdollista. Kuvassa alla on osa uutta aloitusvalikkoa, jossa tapahtumaruudut (eli laatat) nykyään sijaitsevat. Tämä on ainakin osittain kunnossa.

Aloitusvalikko

Aloitusvalikko

3) Pelkkää ruutua?

Windows 8, raapusteluni 21.3.2012: ”Pelkkää ruutua. Ruuduista muodostuu yksitoikkoinen mosaiikki. Olkaa ystävälliset, katsokaa jonkin aikaa kohti tiiliseinää. Voisitteko kuvitella tiilistä kasatun seinän jonkinlaisena käyttöliittymänä?

Windows 10, tilanne nyt: Ruudut ovat nyt aloitusvalikossa, eivätkä oletuksena peitä koko työpöytää. Aloitusvalikkoa on mahdollista muokata mieleisekseen monella tavalla, enkä ole kaikkea vielä kokeillut. Tämä on ainakin osittain kunnossa.

4) Horisontaalinen vierittely?

Windows 8, raapusteluni 27.10.2012: ”Windows 8 -ohjelmissa näkyy olevan pahana tapana järjestellä kaikenlaiset luettelot ja listat horisontaalisesti, kun ihmiselle paremmin sopisivat vertikaaliset. Mikä ”riemu” onkaan etsiä suosikkilinkkiä sata ruutua leveältä listalta, taikka kiintoisaa uutista yli näytön leveyden yltävästä tasaisesta ruudukosta…

Windows 10, tilanne nyt: Luettelot ovat vertikaalisia. En toki ole kaikkia tarkistanut, mutta esimerkiksi Uutisissa sisältöä vieritetään luontevasti ylös ja alas. Kunnossa tämäkin.

Uutisiakin rullataan ylös-alas

Uutisia rullataan ylös-alas

5) Aloitusvalikko, quo vadis?

Windows 8, raapusteluni 27.10.2012: ”Muutaman kymmenen vuoden kuluttua jossakin muisteluohjelmassa Microsoftin nykyinen pääjohtaja Steve Ballmer ehkäpä kainosti vastaa Windowsin katoamista koskevaan kysymykseen, että päätös poistaa perinteinen aloitusvalikko Windowsin kasista saattoi olla erehdys.

Windows 10, tilanne nyt: Aloitusvalikko on tullut takaisin. Se myös on aiempaa dynaamillisempi ja muokattavampi. Tämä on kunnossa. Ehkäpä Windows ei katoakaan?

6) Useampi sovellus yht’aikaisesti näkyvissä?

Windows 8, raapusteluni 27.10.2012: ”Olen yrittänyt jakaa näyttöä eri näkymille. Huonolla menestyksellä. Ohje – joka muuten on perinnepuolella – ei tässä hirveästi auta, mainitseepahan jotakin sovellusten kohdistamisesta, …

Windows 10, tilanne nyt: Kaikenlaiset sovellukset pyörivät nyt ikkunoissa. Tämä on eräs merkittävimmistä uudistuksista, koska se samalla ratkaisee monta tässäkin kirjoituksessa mainittua kasin ongelmaa. Ikkunat ovat vieläpä saman näköiset ja yhtä tyylikkään riippumatta siitä, mitä genreä sovellus sattuu olemaan. Näyttöä ei enää tarvitse yrittää jakaa, jotta kaksi sovellusta näkyisi yhtä aikaa. Siis kunnossa.

Ikkunat

Ikkunat

7) Kaksijakoisuus?

Windows 8, raapusteluni 21.11.2012: ”Nykyinen toteutus rampauttaa erinomaisen perusajatuksen. Ei kukaan käytä Windows kasia siten, että kaiken aikaa vain tuijottaisi aloitusnäyttöä ja sinne pullahtelevia announsementteja. Työpöydän käyttäjän näkökulmasta tilannetta pahentaa se, että aiemmista versioista tutut pienoisohjelmat pyyhkäistiin pois. Kun ilmoitus on tullut, taikka muusta syystä aukaistaan joku sovellus, aloitusnäyttö jää kokonaan piiloon ja yksittäisen sovelluksen auki ollessa mahdollisesti tulevat ilmoitukset jäävät tykkänään näkemättä.

Windows 10, tilanne nyt: Kaksijakoisuutta uuteen ja vanhaan puoleen ei aiemmassa merkityksessä enää ole. On yksi työpöytä, jossa sovellukset pyörivät. Ikkunoiden koko on helposti määriteltävissä, eikä avattava sovellus automaatillisesti peitä kaikkia muita näkyvistä. Asia erinomaisessa kunnossa.

Summa summarum

Tähän saakka – siis muutaman tunnin – kokemuksella voin sanoa, että Windows 10 tavallisella PC:llä on peräti erinomaisesti onnistunut uudistus.

Kaikki sovellukset, joita olen kerinnyt testaamaan ja käyttämään, toimivat virheittä. Törmäsin alussa yhteen ainoaan virheilmoitukseen, se koski Laskinta, joka ei käynnistynyt. Tämä korjautui itsestään, ja nyt Laskin toimii (kuten näkyy kuvasta yllä).

Käytettävyyttä on mietitty ja käyttäjiä on kuultu. Edellä mainitsemani kohdat on osittain taikka täysin korjattu.

Toki kehitettävää on edelleenkin. En esimerkiksi ole ainakaan vielä löytänyt tapaa lähestyä sovelluksia tekemisestä liikkeelle lähtien. Sen sijaan, että voisin vain valita jostakin toiminnon kirjoita, minun tulee tietää raapustelusovelluksen nimi ja valita kyseinen sovellus.

Joka tapauksessa, tämä on paras Windows tähän mennessä.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Jolla – Äijänpäivänjärvi 1.1.4.29

Äijänpäivänjärvi on nyt saatavilla kaikille. Versionumero on 1.1.4.29. Jollan tiedotteet kotimaan kielellä löytyvät asiakastuen sivulta Tiedotteet ja järjestelmäpäivitykset. Tämän päivityksen kuvaus löytyy otsakkeella SailfishOS-päivitys 1.1.4 Äijänpäivänjärvi.

Tuttuun tapaan tarkat tiedot päivityksen sisällöstä ovat luettavissa JollaTogether -sivustolta. Tällä kerralla kahdesta tiedotteesta: [release notes] 1.1.4 / Äijänpäivänjärvi ja yksityiskohtaisemmin [changelog] 1.1.4 / Äijänpäivänjärvi.

Pari varoituksen sanaa Jolla Oy:ltä: ”Update: We’ll start rolling out the update to everyone today. If possible, update with the device connected to a charger. If you have phonehook from OpenRepos installed uninstall it before upgrading.

Jolla Oy huomauttaa, että päivityksen numero on 13, koska 12 jäi pois välistä ja sen muutokset sisältyvät tähän. En ole vakuuttunut, että tällainen epämääräisyys numeroinnissa kannattaa. Kun asiaa katsotaan käyttäjän näkökulmasta, on tämän päivityksen juokseva numero 12, oli se Jollan sisäisessä laskennassa mitä tahansa.

Muistutan ystävällisesti, että joistakin uutuuksista olen jo kertonut aiemmissa kirjoituksissani Jolla – Äijänpäivänjärvi ja Jolla – Äijänpäivänjärvi Kartat. Päivitys sisältää myös hienoja käyttöliittymäuudistuksia, jotka mitä ilmeisimmin on tehty tulevaa Jolla Tablettia silmällä pitäen.

Lyhyemmät pyyhkäisyt kurkistuksessa

Alla näkyvissä kuvissa on kumpaisessakin neljä Jollan näyttökuvaa vierekkäin. Ensimmäinen näyttää mitä näytöllä tapahtui Sailfishin aiemmissa versioissa kun käyttäjä sovelluksen auki ollessa liu’utti näppiänsä näytöllä oikealta vasemmalle aloittaen liikkeen näytön ulkopuolelta. Toinen kuva esittää nykyisen tavan.

Ensin alkuperäinen tapa… koko näyttö vaihtaa tilaansa vähitellen näpin edetessä näytön ylitse…

Kurkistelua aiemmissa versioissa

Kurkistelua aiemmissa versioissa

… ja sitten nykyinen… sormea ei enää ole tarpeen liu’uttaa kuin sentti tai pari oikealta vasemmalle (tai vasemmalta oikealle). Näytön oikealta reunalta havaitsee, kuinka paljon sormi on liikkunut ja lyhyen liikkeen jälkeen sovellus on sulkeutunut moniajonäkymään kanneksi.

Kurkistus nykyään

Kurkistus nykyään

Tämä uusi tapa soveltuu suuremmille näytöille. Tuskinpa monikaan mielellänsä sipaisisi Jolla Tabletilla koko näytön ylitse sovelluksen sulkeaksensa. Tämä on suuri parannus laitteen käytettävyydessä myös kännykällä, koska taustalla olevien sovellusten kurkistus toimii entistä paremmin vähemmällä vaivalla. Mitä suurempi näyttö, sitä suurempi hyöty nousee tästä uudesta tavasta.

Sailfish Utilities

Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että käytin äskettäin ensimmäistä kertaa apuohjelmaa Sailfish Utilities (tämä apuohjelma tuli Uitukan mukana) Tämä sovellus tulee ensin asentaa Jollan Kaupasta (yhdistelmäkuvassa alla vasemmalla) jonka jälkeen löytyy se toimintona Asetuksista (toinen kuva vasemmalta) lyhyellä nimellä Utilities.

Sailfish Utilities

Sailfish Utilities

Käynnistin toiminnon Virkistä mediatietokanta (yhdistelmäkuvassa yllä toinen kuva oikealta) koska muutamia jytänderistygejä puuttui Mediasoittimen löytämien joukosta, vaikka ne aivan varmasti kännykässä olivat tallessa. Samoin puuttui joiltakin artisteilta ja albumeilta kuva. Mediatietokannan virkistäminen korjasi tilanteen ja kaikki artistit, albumit ja kappaleet näkyvät nyt oikein (yhdistelmäkuvassa oikealla).

Se, mikä oikeasti oli tämän aputoiminnon osuus tilanteen korjaamisessa, ei ole tiedossani. Nimittäin Äijänpäivänjärven mukana tuli myös tämä korjaus: ”Media – puhelimeen siirretyt musiikkitiedostot näkyvät Mediassa pikimmiten ilman tarvetta käynnistää puhelinta uudelleen.

Valokuvakilpailu

Tiedoksi valokuvauksen harrastajille, että Jolla Oy:n kuvakampanja sopivaisten tunnelmakuvien löytämiseksi jatkuu yhä. Aiheesta on kirjoitus yrityksen virallisella blogilla otsakkeella Jolla Ambience Photo Campaign continues – take part now!

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Jolla – Äijänpäivänjärvi

Jollan päivitys numero 13 on saatavilla meille, jotka ilmoittauduimme vapaaehtoisiksi lataamaan tulevat versiot ennen niiden laajempaa jakelua. Päivityksen nimi on Äijänpäivänjärvi ja versionumero 1.1.4.28. Oli aivan pakko tarkistaa, josko Äijänpäivänjärvi on oikeasti olemassa jossakin päin maailmaa. Kyllä, Suomen Lieksasta löytyy.

Tuttuun tapaan tarkat tiedot päivityksen sisällöstä ovat luettavissa JollaTogether -sivustolta. Tällä kerralla kahdesta tiedotteesta: [release notes] 1.1.4 / Äijänpäivänjärvi, early access ja yksityiskohtaisemmin [changelog] 1.1.4 / Äijänpäivänjärvi.

Äijänpäivänjärvi

Äijänpäivänjärvi

Tovin ihmetellessäni tätä päivitystä, ovat JollaSuomi, Best Mobile Blog ja JollaUsers ennättäneet Äijänpäivänjärvestä kirjoittamaan.

Vaaka-asennossa tai sitten ei…

Päivityksen kohokohtiin mainitaan kuuluvaksi jaettu virtuaalinäppäimistö kun laitetta käytetään vaaka-asennossa. Tämä ominaisuus toimii loistavasti ja tarkoittaa, ettei sormia enää ole tarpeen liikutella pitkillä kaarilla. Hyödyksi tämä tulee epäilemättä olemaan erityisesti kun Jolla Tablet kesemmällä saapuu tilaajillensa.

Jaettu näppäimistö

Jaettu näppäimistö

Toinen kohokohta piti olla Kartat myös vaaka-asennossa… Ainakin minulla Kartat kestävät pystyasennossa, kääntelen kännykkää mihin suuntaan tahansa. Ei ole tiedossani, vaaditaanko tämän ominaisuuden päälle saamiseksi Kehittäjätilan aktivoimista ja maagillisten loitsujen kirjoittamista siellä, vai onko jossakin jokin asetus…

Tätä kirjoitusta raapustellessani kiidätettiin työpöydälleni tieto, jonka mukaan Kartat saa päivityksen mahdollisesti jo tänään. Riemastuisin tavattomasti, mikäli näin sattuisi käymään.

Ruukullinen kultaa, mutta missä?

Jollan Kartat sisältää peräti hienoja toimintoja. Valitettavasti käyttäjäparan on ne itse etsittävä kivien ja kantojen takaa. Sovelluksesta ei tässä toimintojen luo etsiytymisessä ole paljonkaan apua.

Toimivia vaakakarttoja odotellessani askartelin alla olevaan yhdistelmäkuvaan kaksi karttaohjelmaa Jollasta (näissä kuvissa en esittele uusia ominaisuuksia). Vasemmalla Nokia Here (Android), keskellä ja oikealla Jollan Kartat. Nokia Heren käyttöliittymä on mieleiseni. Siinä on selkeät visuaaliset vihjeet eri toiminnoista työkalurivin ja kuvakkeiden muodossa.

Kartat

Kartat

Jollan Karttojen ajatuksena ilmeisesti on jättää mahdollisimman paljon näyttötilaa kartalle itselleen. Hyvä periaate sinänsä, mutta menee hukkaan heikentäessään sovelluksen käytettävyyttä.

Sohin Jollan Karttaa aikani kuluksi ja sattumalta löysin näkymän, jossa on Tampereen palveluja tyylikkäästi kartalla piskuisten kuvakkeiden esittäminä. Kuvakkeen koskettaminen avaa kohteen tiedot, joista on mahdollista helposti vaikkapa soittaa tässä tapauksessa Tampereen Vohvelikahvilaan, taikka avata kyseisen paikan verkkosivut.

Herää kysymys, miksi ei näitä eri palvelujen ja paikkojen kuvakkeita saa kartalle helposti yhtä kuvaketta tai painiketta sohaisemalla tuosta keskimmäisenä näkyvästä tilanteesta?

Saldo?

Tässä päivityksessä en tähän mennessä ole huomannut sellaisia uusia ominaisuuksia, jotka pistäisivät heittämään kärrinpyörää permannolla. Lienee selvää, että kehitystyön pääpaino on tulevassa Sailfishin versiossa 2.0.

Tulkoon kuriositeettina mainituksi, ettei Jollalla näpsäistyissä valokuvissa vieläkään näy kameran valmistajan tai mallin nimeä. Tarkistin asian päivityksen asentamisen jälkeen ottamalla yhden kuvan. Tämä oli jossakin vaiheessa jo kunnossa, mutta lienee tapahtunut taantumista tässä suhteessa.

Tulevaa isoa päivitystä odotellessa kannattaa lukea Jollan viralliselta blogilta niistä prinsiipeistä, joiden ohjaamina Sailfish ja Jolla kehittyvät: Design insights: How we design Sailfish OS.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Jolla – Yliaavanlampi

Jollan päivitys numero 11 on nyt saatavilla meille, jotka ilmoittauduimme vapaaehtoisiksi lataamaan tulevat versiot ennen niiden laajempaa jakelua. Päivityksen nimi on Yliaavanlampi ja versionumero 1.1.2.15. Tietoa lennättävät JollaUsers, JollaSuomi ja Review Jolla Blog.

Virallisemmat kirjoitukset aiheesta löytyvät Jollan omalta blogilta ja Together -sivustolta otsikolla [Release notes] Upgrade 1.1.2 / Yliaavanlampi (early access), josta selviää, että mukana on tuhti paketti tietoturvaan liittyviä parannuksia ja virheiden korjauksia. En ryhdy listaamaan kaikkia uudistuksia, koska ne löytyvät yllä olevien linkkien takaa.

Kyseessä on early access -päivitys, mikä merkitsee sitä, että noin viikon parin päästä yleiseen jakeluun tuleva Yliaavanlampi saattaa jo olla hieman erilainen, tätäkin parempi.

Selain

Itselleni Jollan tärkein sovellus on Selain. Siksi olenkin aivan erityisen mielissäni Selaimen saatua paljon uutta käyttöliittymäänsä. Selain on myös aiempaa sukkelampi.

Kuvassa alla on hartaasti näpertelemäni neljän näyttökuvan yhdistelmä. Vasemmalta lukien ensimmäisessä kuvassa olen avannut selaimeen Jollan opastusvideoiden sivun. Alareunassa on uusittu työkalurivi, jonka ensimmäinen painike näyttää avoinna olevien välilehtien määrän. Kuvan tilanteessa on 3 välilehteä. Työkalurivin viimeinen painike avaa lisää painikkeita (toinen kuva vasemmalta).

Lisärivin Etsi -painike (suurennuslasi) avaa näppäimistön ja antaa kirjoittaa hakusanan. Kun termi on raapusteltu, Enterin valinta näyttää sivulla ensimmäisen löytyneen sanan valittuna (kuvassa etsitty sana on ”jolla”). Painikkeilla Edellinen ja Seuraava liikutaan sivulla eteen ja taakse löytyneitä valiten.

Jollan Selain

Jollan Selain

Myös välilehtien lisääminen ja esittäminen on muuttunut edukseen. Oheisessa yhdistelmäkuvassa vasemmalla on välilehtinäyttö, joka aukeaa työkalurivin ensimmäisestä painikkeesta (siitä, jossa näkyy avoimien välilehtien määrä).

Vetovalikon toiminto Uusi välilehti avaa kätevän toiminnon. Aluksi näkyy ilmeisesti suosikeista löytyvät sivut kuvakkeina, joiden valinta avaa kyseisen sivun uuteen välilehteen. Vaihtoehtoisesti on mahdollista kirjoittaa hakusana ja etsiä uuteen välilehteen avattava sivu. Kuvassa etsin kirjoittamalla ”joll” ja Selain päivittää listaa sitä mukaa kun kirjoitan. Löytyneistä sivuista voin valita minkä tahansa uuteen välilehteen.

Selaimen välilehdet

Selaimen välilehdet

Sää

Päivityksen myötä Jollan Kauppaan tuli uusi peräti mainio sovellus, jonka nimi on yksinkertaisen osuvasti Sää. Tämäkin on natiivi, eli Sailfish -sovellus.

Käyttö alkaa lisäämällä uusi paikkakunta. Yhdistelmäkuvan ensimmäisessä näytössä ryhdyin kirjoittamaan Tamperetta… Valitsin tämän mainion kaupungin, jolloin ilmaantui sää Tampereessa yhteenvetona. Tarkemmat tiedot löytyvät yhteenvetoa koskettamalla. Näyttökuva oikealla osoittaa, kuinka sää näkyy myös sovelluksen kannessa moniajonäytöllä.

Sää (Foreca)

Sää (Foreca)

Tunnelma on pilalla? Ei hätää…

Yliaavanlampi tuo apua myös tilanteisiin, joissa valittu tunnelma on muutoin mieluinen, mutta esimerkiksi teksteissä käytettävä väri ei ole paras mahdollinen. Väri on tunnelmaa luotaessa automaattisesti valittu. Yleensä valinta on erinomainen, mutta ei aina.

Nyt tämä tekstien, vetovalikkojen ja monen muun elementin yhteinen väri on mahdollista kätevästi valita jokaiselle tunnelmalle erikseen. Tunnelmaa muokataan Gallerian kautta. Toiminto on mainion jollamainen ja todellinen ilo käyttää. Näkyvissä on vain tarpeellinen, eikä mitään turhaa.

Tunnelma pilalla?

Tunnelma pilalla?

Kuva yllä osoittaa, että automaattisesti valittu väri usein on parempi kuin itse valittu. Olen nimittäin tuossa valinnut värin, joka tarjoaa paremman kontrastin ja siten lisää käytettävyyttä, mutta yllättäen se ei oikeastaan sovi tunnelman muuhun värimaailmaan.

Vauhti lupaa hyvää

Muistutan tässä yhteydessä, että Jolla Tablet on edelleen tilattavissa IndieGoGo -joukkorahoituspalvelussa. Tällä hetkellä kerätty on jo $ 2,150,043 USD.

Sailfishin rivakka kehitysvauhti lupaa hyvää myös Jolla Tabletille, joka on tulossa meille ennakkotilaajille tiettävästi kesän alussa. Sailfishin kehitystyössä on päästy niin pitkälle, että paino alkaa olla sovellusten merkittävässä kohentamisessa ja kokonaan uusien luonnissa.

Tämä on todella loistavaa!

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Microsoft – Windows 10 puhelimessa

Mobiili.fi tietää Niko Haikalan ylös kirjaamana kertoa miltä Windows 10 näyttää kännykässä. Tiedot perustuvat Microsoftin julkaisemaan videoon Windows 10 for Phones, joka esittelee vielä kehitystyön alaista versiota Windows 10 Technical Preview. Tämän kirjoitukseni kuvat on otettu kyseisestä tallenteesta.

On syytä huomioida kaksi seikkaa. Ensinnäkin on tämä versio saatavilla vasta Windows Insider -ohjelmaan liittyneille, ja toiseksi saattaa se vielä erittäin merkittävästi muuttua ennen virallista julkaisua. Ohjeet Windows 10:n asentamiseksi kännykkään löytyvät Best Mobile Blogilta Eero Salmisen kirjoituksesta Miten asennan Windows 10 puhelimeeni? Katso ohjeet! Sivulla esitetyt varoitukset on syytä huomioida.

Käytettävyys ennen personointia

Aloitusnäyttöä on mahdollista muokata mieleisekseen jälleen uudella tavalla, se on taustakuva valitsemalla. Ja tällä kerralla taustakuvaa käytetään oikein, eli se jää tapahtumaruutujen taakse. Alla näkyvissä kuvissa sormet ovat Joe Belfioren.

Aloitusnäytön taustakuva

Aloitusnäytön taustakuva

Nykyinen taustakuvan käyttö Windows Phone 8.1:n aloitusnäytöllä on vastoin käyttöliittymän laadinnan prinsiippejä. Esimerkiksi Mobiili.fi:n kirjoituksessa Vuotokuva: Windows Phone saa pian taustakuvat tapahtumaruutuihin on kaksi kuvaa, joissa näkyvät 8.1:n taustakuvan haittavaikutukset.

Taustakuva sekoittaa Windows Phone 8:1:ssä tapahtumaruutuja, jotka ovat käyttöliittymän tärkeimpiä elementtejä. Välitön vaikutus käyttäjälle on, ettei ruutuja enää ole helppo hahmottaa ja ruutujen liikkuessa niiden sisältö vieläpä vaihtuu taustakuvan pysyessä paikoillansa taustalla.

Aidosti universaali, mitä se on?

Pidempiaikainen ja vakavampi on Windows Phone 8.1:n taustakuvan negatiivinen vaikutus ruutujen universaaliin tunnistettavuuteen. Universaali on tässä aidossa merkityksessä, eli kaikille käyttäjille kaikkialla. Windows 10:ssä taustakuva on oikeasti taustalla ja sallii ruutujen kuvakkeista aidosti muodostua universaaleja metaforia.

Ohjeistan Microsoftia edelleen korostamaan näitä kuvakkeita ja jatkossa käyttämään myös värejä oikein. Keskeisimmät kuvakkeet, kuten sähköposti, tekstiviesti, kamera ja ihmiset, on syytä esittää aina samalla värillä ja muodolla, jotta ne tunnistetaan kännykässä, tabletissa, tietokoneessa, hologrammissa, autossa, taikka missä tahansa.

Personointi toimii käyttäjän rajatussa omassa maailmassa, mutta ei universaalisti. Miettikääpä personoituja liikennemerkkejä katujen varrella, kuinka sujuisi liikenne silloin?

Microsoftin on syytä erittäin huolellisesti valmistautua siihen, että Windowsin käyttöliittymä löytyy tulevaisuudessa yhä useammin myös julkisista tiloista, esimerkiksi älykaupan verkon esineiden ja asioiden internetin käyttöliittymänä, jolloin kuvakkeiden ja ruutujen on kaikki syy olla aidosti universaaleja.

Sovellukset edelleen listana

Windows Phone 8.1:n tapa esittää kaikki kännykästä löytyvät sovellukset pitkänä listana ei ole koskaan ollut mieleiseni. Windows 10:ssä tämä lista on aivan yhtä pitkä, mutta äskettäin asennetut on sentään ryhmitelty listan alkuun.

Äskettäin asennetut

Äskettäin asennetut

On muistettava analogia arkipäivään. Eivät tavallisen kotitalouden työkalut ole yhdessä ja samassa paikassa aakkosjärjestyksessä. Eikä paljoa auta, vaikka löytäisin nopeastikin kaikki tietyllä kirjaimella alkavat työkalut, jos en muista kaikkia nimiä.

Tavallisessa kotitaloudessa keittiötyökalut ovat keittiössä, autoiluun liittyvät työkalut autotallissa ja lapsosten leikkityökalut pitkin lattioita. Ne siis löytyvät asiayhteyden perusteella loogillisesta paikasta. Siis sieltä mistä niitä osataan etsiä, vaikkei edes muistettaisi mitä niitä kaikkia onkaan. Tähän pitäisi pyrkiä myös Windowsissa.

Toimintokeskuksessa toimintaa

Toimintokeskus on Windows 10:ssä selkeästi aiempaa parempi. Pikatoiminnoille on enemmän tilaa ja toimintokeskus on aiempaa interaktiivisempi. Esimerkiksi ilmoituksia on helppo poistaa luettelosta suoraan pyyhkäisyeleellä.

Toimintokeskus

Toimintokeskus

Itse olen vasta hiljattain ymmärtänyt tämän notifikaatiosentterin merkityksen. Toiminnallisuus nimittäin on käytettävissä muun muassa kesken pelisession, vaikka peli onkin ottanut käyttöönsä koko näytön.

Tekstiviestit rulettavat, kuten nuoret sanovat

On ollut jonkin verran puhetta tekstiviestien kohta muka katoavan käytöstä. Itse olen paatunut tekstarien sommittelija, joten ilahduin Windows 10:n uudistuksesta, joka merkittävästi helpottaa tätä askaretta.

Saapuneesta tekstiviestistä näytölle pompahtaa ilmoitusta sohaisemalla aukeaa pieni vastausviestin muokkausikkuna, johon kirjoitetaan vastaus tekstiviestisovellusta edes avaamatta.

Tekstari helposti

Tekstari helposti

Ja mikä parasta, kuten kuvasta näkyy, tekstin voi myös puhua sopertaa. En tosin ole ollut tilaisuudessa ottaa selvää, josko ohjelma osaisi tulkata omaa artikulaatiotani.

Tietooni ei ole saatettu, josko tällainen helppo vastaaminen tulee Windows 10:ssä olemaan myös sähköpostin osalta mahdollista. Käyttäjällehän ei sinällään merkitse mihin vastataan, vaan tällaista kätevää tapaa varmasti jatkossa toivotaan muihinkin kuin tekstiviesteihin vastaamiseen. Seuraavaksi Cortana vastaa saapuvaan puheluun?

Ja se universaali vielä…

Palatkaamme lopuksi Microsoftin käsitykseen universaaleista sovelluksista. Heille universaali merkitsee sovellusta, joka toimii kännykässä, tabletissa ja tietokoneella. Mutta vain Microsoftin omassa ekosysteemissä.

Universaali sovellus Mirrosoftin maailmassa

Universaali sovellus Microsoftin maailmassa

Aidosti universaali sovellus toimisi lähes taikka täysin samalla tavalla kaikissa keskeisissä ekosysteemeissä ja laiteluokissa. Esimerkkejä aidosti universaaleista sovelluksista ovat useat internetselaimet ja normaalisti edellytyksenä onkin jokin universaali standardi, kuten selaimissa HTML.

Joskus sitä vain on kiire…

Galneryus – Struggle For The Freedom Flag

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Jolla – Tablet

Leijuin eilen korkealla. Nokia oli julkaissut Nokia N1 -tabletin. Luulisi, että alashan sieltä tullaan, mutta tänään saavutti kotitöllini vieläkin innostavampi uutinen… Jolla Oy esitteli Slush 2014 -tapahtumassa ensimmäisen Sailfishia käyttävän tabletin, ytimekkäästi nimetyn Jolla Tabletin.

Jolla Tablet

Jolla Tablet

Nokia ja Jolla osoittavat omilla laitteillansa, että näinkin kilpaillulla segmentillä on aina tilaa tuotteelle, jossa on joku juju, joku kantava ajatus. Nokialla se juju on oma Z Launcher, Jollalla oma Sailfish. Kun laitteet lisäksi ovat tyylikkäät ja muista erottuvat, on menestymiselle hyvät edellytykset. Erityisesti tämä Jolla Tablet on muodoiltansa aivan omanlaisensa, unlike.

Joukkovoimaa rahoituksessa

Jolla Oy on käyttänyt joukkoistamista kaikessa toiminnassansa. Jolla Tablet on mahdollista tilata IndieGoGon joukkorahoituksen kautta. Tilasin jo omani. Tilanne tällä hetkellä on niin mainio, että rahoitustavoite on saavutettu ja kiitosviesti meille ensimmäisille seiloreille saapunut:

Thank you for a rocking start!

We have reached our goal in a little over 2 hours – the #JollaTablet is happening! Our heartfelt thanks to each and every one of you who have contributed.

The first two batches of Jolla Tablets are sold out, and we have introduced the next batch of 2000. 

Please stay tuned for future updates and share the love for the world’s first crowdsourced Jolla Tablet with your friends and family! #PeoplePowered success!

 

Kuten niin monta kertaa aiemmin, Jolla kysyi, kiinnostaako ketään? Ja kuten tähän saakka aina ennenkin, yhteisö vastasi, että totta maar kiinnostaa!

Moniajoa näköalaikkunoissa

Sailfishin kenties paras puoli on erinomaisesti toteutettu aito moniajo, jota käyttöliittymä tukee poikkeuksellisen hienosti. Kuvassa alla on Tabletin moniajonäkymä. Sovellusten pienoiskuvat, eli kannet päivittyvät reaaliaikaisesti. Jo kännykässä kannet ovat riittävän suuria, jotta niistä näkee esimerkiksi selaimen päivittymisen tai taustalla pyörivän videon. Tabletin suuremmalla näytössä tilanne on yhä parahultaisempi, koska kannetkin ovat suuremmat.

Jolla Tablet

Jolla Tablet

Kuten kuvasta näkyy, suurempi tila merkitsee myös sitä, että moniajonäkymän alareunassa on pitkä rivi sovelluskuvakkeita, joista yleisimmin käytetyt sovellukset voi näppärästi käynnistää.

Media loistavasti mukana!

Jollan uutuus ei voi jäädä huomaamatta. Sähköinen media on ollut hienosti mukana ja raportoinut päivän mittaan Jolla Tabletista. Mielestäni erityisen ahkerasti on ollut asialla Mobiili.fi, jälleen. Hyväksi näytteeksi käy Markus Lehtiniityn raportti otsakkeella Jolla paljasti tabletin – näin paljon se maksaa.

Jollayhteisön ”oma media” on myös aktiivinen. Tabletista kirjoittavat muiden muassa JollaSuomi, JollaUsers ja The Best Mobile Blog. Suuremmista lehdistä jutun ovat tehneet esimerkiksi Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

Näissä kirjoituksissa ovat kaikki yksityiskohdat tulleet mainituiksi, joten en niitä tässä ryhdy kertaamaan. Näkyvyyttä on saatu, kun on ollut ihmisiä kiinnostavaa asiaa ja kun se on taitavasti esitelty muutoinkin uutiskynnyksen ylittävässä Slush 2014 -tapahtumassa. On hienoa, että pieni toimija saa tällaista näkyvyyttä.

Sinä loistavasti mukaan!

JollaTogether on Jollan puhelimen käyttäjille tuttu yhdessä kehittämisen sivusto. Eihän Jolla olisi Jolla, eivätkä seilorit seiloreita, ellei myös tabletin kehitystyötä tehtäisi yhdessä. Jolla kutsuu kaikkia mukaan tätä uutta laitetta kehittämään: The Jolla Tablet. We make it. You make it yours.

Jo tähän mennessä on nähty jollayhteisön todella kehittävän laitteita ja käyttöjärjestelmää yhdessä. Jolla Oy nostaa yhteisön näkemysten perusteella asioita omalle työlistallensa. Yhdessä tekeminen on Jollan kohdalla täyttä totta. Tämä tekee Jollasta erityisen yhtiönä ja tuotteena.

Helloween – Power

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä