Avainsana-arkisto: Verkkokauppa

Kaupan IoT – tarkka paikannus halpenee

Tekniikka & Talous tietää kertoa eurooppalaisen Galileo -satelliittipaikannusjärjestelmän tulleen käyttöön vuoden 2016 lopulla. Kun järjestelmä aikanaan on kokonaan valmis, päästään jopa senttimetrien tarkkuudella onnistuvaan paikannukseen. Samalla tällainen tarkka paikannus tulee edullisemmaksi.

Galileo

Galileo

Tänään 6.1.2017 kirjoittaa Tekniikka & Talous toisessa artikkelissaan hypertarkan paikannuksen käyttökohteista ja hyödyistä, joita ovat mm.:

Tärkeimmät syyt kehittää tekniikkaa ovat itseajavat autot ja miehittämättömät lennokit.

Itseajava auto yhdistää paikannusdataan myös auton omien anturien ja kameroiden mittaustietoa. Gyrot, nopeus- ja kiihtyvyysanturit riittävät paikantamaan auton jonkin aikaa tarkasti, vaikka yhteys satelliittiin katkeaisi. Auto selviää hankaluuksitta jopa kahden kilometrin mittaisessa tunnelissa. Pidemmän katkoksen jälkeen auton omat mittaustiedot pitää kuitenkin synkronoida satelliittisignaalin kanssa.

Verkkokaupan pakettinne, olkaa hyvä (jälleen)

Entä mitä käyttöä olisi näillä itseajavilla autoilla ja muilla kulkuneuvoilla? On selvää, että tämä kehityssuunta mahdollistaa esimerkiksi kaupan ja postin jakelulogistiikan kehittämisen. Alla otteita aiemmasta kirjoituksestani Nokia – kartat robottiajoneuvoille.

Itseohjautuvien ajoneuvojen tuleminen tietää valtaisaa mullistusta ja sitä myötä myöskin huimia mahdollisuuksia. Tähän saakka on julkisuudessa maalailtu lähinnä tavallisen kansalaisen liikkumiseen liittyviä uudistuksia, mm. todellista hands free to play -ajelua valtateillä, robottitakseja, sekä netistä tilattavia itseohjautuvia vuokra-autoja.

Itse näen mielenkiintoisempana tulevaisuuden näkymänä kaupankäynnin jakelulogistiikan rakentumisen uudelleen. Kirjoituksessani Älykaupan älykori piirtelin kepein vedoin visiota ilman kuljettajaa etenevistä logistiikka-ajoneuvoista.

Paitsi varastojen keskinäinen ja kauppoihin suuntautuva liikenne, tulee luonnollisestikin automatisoitumaan myös ja aivan erityisesti hyödykkeiden jakelu kuluttajille.

Pakettiautomaatti pyörien päällä

Pienelle kylälle saattaa ilman kuskia huristella Postilaitoksen pieni, sähköllä käyvä, noin metrin korkuinen keltainen jakeluauto, joka on etukäteen sopinut ajankohdan asiakkaan kanssa ja perillä älytunnisteella kuittausta vastaan antaa paketin asiakkaalle. Toiseen suuntaan tämä liikkuva, koko kylän yhteinen postilaatikko kuljettaa lähtevää postia.

Pakettiautomaatithan ovat jo käytössä. Seuraavat askeleet kaupan jakelulogistiikan näkökulmasta ovat ensinnäkin muuntaa nämä pakettiautomaatit itseajaviksi ajoneuvoiksi ja toiseksi tehdä niiden tilankäyttö dynaamiseksi ja rakenne nykyistä modulaarisemmaksi.

Tavoitteena on, että näitä pakettiautomaatin lokeroita voidaan yksittäin ja ryhminä purkaa ja lastata erilaisiin jakeluajoneuvoihin kuten kontteja valtamerilaivoihin ja rekkoihin, mutta täysin automaattisesti.

Jakeluautossa ei tilaa kuljettajalle

Itsekseen täsmällisesti ja turvallisesti kulkeva ajoneuvo merkitsee mullistusta myös näiden ajoneuvojen suunnittelussa. Esimerkiksi verkkokaupan jakeluautossa ei enää tarvita kuljettajaa, eikä siten myöskään häntä varten tilaa, hallintalaitteita, turvatyynyjä, turvavöitä, tupakansytytintä, radiota, lämmitystä, ikkunoita ja muita ihmistä varten suunniteltuja varusteita.

Toisin sanoen, tulevaisuudessa on mahdollista rakentaa ajoneuvoja, jotka ovat nykyistä paljon pienempiä tai hyötykuormaltaan suurempia. Ne ovat paljon edullisempia valmistaa. Myös niiden kokonaiskäyttökustannukset ovat merkittävästi nykyistä alhaisempia, koska ne kuluttavat vähemmän energiaa, eivätkä ne tarvitse kuljettajaa. Tietojärjestelmiä, joiden varassa ne liikkuvat, voidaan päivittää kaiken aikaa livenä.

Ottaen huomioon tämän uuden kehityssuunnan mukanaan tuomat mullistukset, on julkinen keskustelu aiheesta hämmästyttävän vähäistä.

Aiemmat kirjoitukseni aiheesta löytyvät seuraavilla otsakkeilla:

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Mainokset

Onko verkkokauppa infrastruktuuria?

Tivi.fi lennätti 8.5. otsakkeella Varustelekan perustajan ”uskomaton idea”: Näin Suomi saadaan nousuun uutista Valtteri Lindholmin ehdotuksesta, jonka mukaan valtio voisi lahjoittaa suomalaisille liiketoiminnan harjoittajille kattavan yritysohjelmiston. Työpöydälleni on toimitettu ystävällinen pyyntö, josko vihdoin lausuisin asiasta sanasen, kaksi…

En aio puuttua ehdotetun ohjelmiston yksityiskohtiin millään tavalla. Sen sijaan nousen jakkaralle katsoakseni asiaa hieman korkeammalta. Verkkokauppaliiketoiminnassa pitkään mukana olleen Lindholmin keskeiset perustelut ovat seuraavat:

Ongelma etenkin verkkokaupan ja netin hyödyntämisen  kanssa on, ettei markkinoilla ole tarpeeksi ohjelmistoja, jotka kattaisivat koko firman liiketoiminnan. Firmaa joutuu pyörittämään usealla erillisellä ohjelmistolla, jotka eivät yleensä juttele ollenkaan keskenään. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa useimmat suomalaiset verkkokauppiaat eivät itsekään esimerkiksi tiedä, kuinka paljon mitäkin tuotetta on oikeasti varastossa.

… ja ratkaisu olisi Valtion Ohjelmistopaketti (boldaus lisätty toimestani omavaltaisesti):

Valtio voisi tulla apuun. Nopeasti, heti ja saatuihin hyötyihin nähden älyttömän halvalla.

Tehdään avoimen lähdekoodin pilvessä toimiva yritysohjelmistopaketti, joka on ilmainen kaikille suomalaisille yrityksille. Ohjelmiston saisi todennäköisesti valmiiksi noin vuodessa ja se tuskin maksaisi edes promillea valtion jakamista yritysavustuksista.

Ohjelmisto olisi jaettu osiin, ja se sisältäisi kaiken, mitä firman pyörittämiseen tarvitaan – reskontra, laskutus, kassa, ajanvarausjärjestelmä, varastonhallintajärjestelmä, verkkokauppa, kattavat tilastotyökalut. Jokainen ohjelmiston osa juttelisi saumattomasti ja reaaliaikaisesti toiselle.

Näkemys on kiintoisa, vaikkakin valtion roolin suhteen tänään peräti kerettiläinen. Viime vuosikymmenet on ajatusten valtavirta maassamme etenkin oikealla ja yrittäjien omissa järjestöissä vienyt yrittäjien itsellisyyttä kasvattavaan ja julkisen vallan sekaantumista edelleen vähentävään suuntaan.

Mitä on infrastruktuuri?

Valtion tulee taata yhteiskunnan toiminnan yleiset edellytykset, eli infrastruktuuri. Tähän kuuluvat muiden muassa lainsäädäntö, kansainväliset sopimukset, koulutus, terveydenhoito ja muut perustavat seikat. Tämä takaaminen ei tarkoita kaiken maksamista veronmaksajain kukkarosta ja järjestämistä julkisen sektorin toimesta, mutta mitä tärkeämpi osa infrastruktuuria jokin toiminto on, sitä perustellumpaa on näin tehdä.

Lähes kaikissa näkemyksissä poliitillisen värikartan läpi kuuluu verovaroin kustantaa vähintäänkin nykyisen laajuinen julkisen sektorin infrastruktuuri, jonka varaan yksityiset toimijat sitten rakentavat omat aktiviteettinsa.

Tietotekniikan ohjelmistot, etenkään kun ne tulevat yksityisten toimijoiden käyttöön, eivät perinteisesti ole tulleet luetuiksi julkisen vallan tarjoamiin palveluihin. Siksi onkin katsottava Lindholmin edustavan uudenlaista ajattelua, jonka mukaan yritysohjelmisto voisi olla uudella tavalla määriteltyä infrastruktuuria.

Tulee muistaa, että perustavan infrastruktuurin määritelmä ja kattavuus elävät kaiken aikaa. Ei ole kauaa siitä, kun esimerkiksi tietoverkot lisättiin kriitillisen tärkeän infrastruktuurin koostumukseen. On sillä listalla myös tietokoneohjelmistoja, vaikkakaan ainakaan vielä ei jokaisen yrityksen ohjelmistoa.

Käsitteiden uudelleenmäärittely tarpeen?

Yhteiskuntamme ja liike-elämämme sähköistyvät kaiken aikaa. Digitalisaatio etenee. Puhutaan ja kirjoitetaan ohjelmoitsijoiden luomista atk-viruksista, kyberturvallisuudesta, jopa hybridisodista.

En näe periaatteellisia esteitä lisätä yhä laajempaa kirjoa tietokoneohjelmistoja kriitillisen tärkeän infrastruktuurin koostumukseen. Itse asiassa kannustan näin tekemään. Kyseessä olisi meneillään olevaan perustavaan muutokseen sopeutuminen.

Kokonaan toinen asia on, mitä johtopäätöksiä tällaisesta uudelleenmäärittelystä tulisi vetää. Tehdäkö yrittäjäin ohjelmisto valtion toimesta, vaiko vain tukea muiden tekemistä?

Valtion tehtävä nähdäkseni on ensinnäkin viime kädessä lainsäädäntöteitse taata sukkelat sähköiset yhteydet koko valtakunnassa, toiseksi tyrkyttää apuansa sähköisen liiketoiminnan standardien määrittelyn jouduttamiseksi, sekä kolmanneksi tarjota yhä paremmat ja turvallisemmat liitynnät ja rajapinnat omiin tietojärjestelmiinsä esimerkiksi verohallinnossa.

Yrityspuolen omat ohjelmistot jättäisin jatkossakin yksityisen sektorin tarjottaviksi jo siitä perustavasta syystä, että yrityskenttä on valtavan monimuotoinen. Valtion tulee toki tulevaisuudessakin osallistua keskeisiin innovaatio- ja kehitysprojekteihin, joihin itse luen erityisesti muovautumassa olevan älykaupan verkon osana esineiden ja asioiden internettiä (Internet of Things, IoT).

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Älykaupan älykori

Pääomamarkkinapäivillänsä 14.11.2014 kertoi Nokia Oyj aikovansa olla merkittävä toimija kehittymässä olevassa esineiden ja asioiden internetissä (Internet of Things, IoT), joka usein on mielestäni virheellisesti suomennettu Teolliseksi internetiksi, vaikka se tulee koskemaan muutakin kuin teollisuutta ja teollisesti tuotettuja hyödykkeitä. Ilmiötä yleisemmin kuvaava termi on digitalisaatio, joka puolestaan on tie kattavaan verkkoon (Internet of Everything, IoE).

Nokia Oyj:n toimitusjohtajan Rajeev Surin sanoin:

Teknologian nopeat muutokset heijastuvat Nokian visiossa ja strategiassa. Enää ei puhuta pelkästään ihmisten yhdistämisestä, vaan nyt myös esineiden välille luodaan yhteyksiä. Arvioimme, että vuoteen 2025 mennessä yli 50 miljardia esinettä – laitetta, moduulia ja sensoria – ovat toisiinsa yhteydessä verkon välityksellä. Uskomme, että meillä on merkittävä rooli tällaisessa maailmassa. Rooli, jossa voimme laajentaa teknologian tarjoamia mahdollisuuksia ihmisille.

Digitalisaatiosta Suomen kasvun lähteenä on Teknologiateollisuus ry aiemmin syksyllä julkaissut mainion raportin otsakkeella Suomi uuteen nousuun – ICT ja digitalisaatio tuottavuuden ja talouskasvun lähteinä (raportti löytyy kyseiseltä sivulta lähes huomaamattoman linkin takaa PDF-tiedostona).

IoT luonnollisestikin koskee aluksi lähinnä isompia esineitä, mutta kun tekniikka kehittyy, pakkautuu pienempään tilaan ja tulee edullisemmaksi, ovat edulliset sensorit, älytarrat ja automaatillisen yhteydenpidon mahdollistava tekniikka jo pian kaikkialla.

Perinteisesti on digitalisaation katsottu kaupankäynnissä merkitsevän siirtymistä verkkokaupusteluun. Näin se aluksi olikin. Itse katson digitalisaation merkitsevän kivijalkakaupan renessanssia, kun perinteinen ja modernimpi kaupankäynti yhdistyvät uudeksi älykaupan verkoksi.

Älykaupan verkko? Mitä se voisi olla? Se tulee dynaamillistamaan useita kaupustelun ulottuvuuksia, tärkeimpinä aika, tila ja hinta.

Korillinen älyä, olkaa hyvä…

Uusi älykauppa tietää keitä myymälässä on ostoksilla ja mistä he ovat kiinnostuneet. Tällä intelligentillä marketilla on myös tarkka tieto kunakin vuodenaikana, kuukautena, viikkona, yksittäisenä vuorokautena ja kellonaikana kaupaksi menevästä tavarasta. Yksilöityjen esineiden ja ihmisten internetissä jokaisella järjestelmän piiriin otetulla esineellä ja asialla on omistaja. Omistajuus koskee kutakin yksilöityä esinettä ja nämä esineet itse ilmoittavat omistajansa, sekä tarvittaessa koko omistushistoriansa.

Myynnissä olevien tavaroiden koskettaminen tai osoittaminen älylaitteella aktivoi kaupankäynnin. Taustalla ohjelma on laskenut parhaan rahoitusmallin ja isommissa ostoksissa ehkä jopa testannut lainamahdollisuudet eri rahoituslaitoksista. Halutessaan ostaja saa raportin, josta selviää maksusuunnitelma, kauanko takuu kestää suhteessa maksamiseen ja kauanko todennäköisesti jäisi maksettavaa vielä tuotteen hajoamisen tai kulumisen jälkeen.

Kun tuote on maksettu, omistaja vaihtuu. Se, että asiakas kerää tuotteet itse, on vain yksi toimitustapa. Myös myymälässä voi valita kotiinkuljetuksen ja jättää tuotteiden keräämisen myyjän vastuulle. Omistaja on tuotteelle yksilöllinen ominaisuus, asiakas ostaa juuri tietyn tuotteen. Tämä tuo etua kivijalkakaupalle, jossa tuotteiden katsominen, kokeileminen ja monipuolinen arviointi muutoinkin on mahdollista.

Dynaamilliseen hintaan

Kaupankäynnin käytäntöjen tärkein ulottuvuus on hinta. Siis tässä vaiheessa, kun en vielä katso aiheelliseksi puuttua siihen kaikkein perustavimpaan filosofiseen ulottuvuuteen, eli kaupankäynnin eetillismoraalisiin näkökohtiin.

Älykkäät hintalaput, eli älytarrat ja älyverkossa tapahtuva reaaliaikainen hinnanmuodostus yksilöidylle tuotteelle, yksilöidylle ostajalle, yksilöitynä aikana ja yksilöidyssä lokaatiossa tarkoittaa dynaamillisen ovh:n lisäksi älylaitteella saatavaa omaa henkilökohtaista hintaa juuri sinulle, juuri tälle tuoteyksilölle, juuri nyt ja juuri tässä.

Myös reaaliaikainen hintojen muutos mahdollistuu älykaupan verkossa jopa globaalisti tuotteeseen liitettyjä perinteisessä merkityksessä visuaalisia tunniste- ja näyttötietoja vaihtamatta. Tämä tarkoittaa aitoa kilpailua ja todellista markkinaperustaista hinnoittelua. Älykaupan verkko ei ole vain kauppiaita, vaan myös kuluttajia varten.

Dynaamilliseen ajan ja tilan käyttöön

Aika ja tila mullistuvat ensinnäkin ostajalla, joka voi olla missä tahansa: siinä hyllyn vieressä tai Välimerellä verkko-ostoksia tekemässä. Tämä tulee koskemaan koko älykauppaa, jonka osasia ovat muiden muassa kivijalkakauppa ja verkkokauppa, sekä uudet digitaaliset kaupankäynnin liittymät.

Myös myyjän aika ja tila mullistuvat. Kaiken aikaa kehittyvä ja tehoonsa nähden edullisempi varastologistiikka on tulossa hyllyjen täyttöön ja ostoskorin keräämiseen myös lähimarketissa. Hyllyt täyttää ja, ellei asiakas halua kerätä itse, ostetut tavarat pakkaa robotti. Samat robotit, jotka keräävät tuotteita verkkokauppaan, täyttävät myymälän hyllyjä (isot varastossa, pienet myymälän hyllyjen sisällä).

Marketin fyysillistä tilaa käytetään dynaamillisesti. Ajan ja ennakoidun ostoskäyttäytymisen mukaan hyllyjen paikkoja, sisältöä ja täyttöastetta vaihdetaan jopa tunneittain.

Verkotetun älyn, logistiikan ja ohjattavuuden kehittyessä on mahdollista järkevästi toteuttaa erilaisia monikauppiaskonsepteja, jolloin samaa liiketilaa muovataan useamman kauppiaan käyttöön eri kellonajan, viikonpäivän ja vuodenajan mukaan. Parhaalla liikepaikalla sijaitseva tila voi olla päivällä elintarvikekauppa, yöllä keilahalli ja sunnuntaina kerhotila.

Jalkaverkkokivikauppa?

Kun kaikki verkottuu, rajat hämärtyvät. Tulee olemaan useita erilaisia ostoliittymiä: verkkokauppa, marketti, ja kaiken kattava IoE. Älykkäät, kaupan tunnistamat laitteet osaavat itse tilata automaatillisesti, ensiksi erityisesti laitoksien ja suurtalouksien käytössä. Logistiikkayritykset ylläpitävät valtavia älykaupan keskusvarastoja, sekä hajautettuja alivarastoja.

Tulevaisuudessa ilman kuljettajaa kulkevat logistiikka-ajoneuvot kuljettavat tavaroita varastojen välillä uusissa älykonteissa, joiden koko on sovitettu meriliikenteestä tuttujen suurempien konttien mukaan. Näiden varastojen yhteydessä tulee olemaan uudenlaisia marketteja, joista löytyy usean toimittajan tuotteita omina osastoina, hyllykköinä, tai yksittäisinä hyllyinä.

Robotit ylläpitävät myymälän tarjoomaa vaihtamalla kokonaisia hyllykköjä lattian alla kulkevien käytävien kautta sallien kysyntään reaaliaikaisesti vastaavat muutokset tarjoomassa. Mikä tulee ensin suuriin varastokomplekseihin, tulee myöhemmin yksittäisiin puoteihin.

Liian monta älylasillista?

Älylasit? Kertovatko ne, kun on juotu liikaa? Vai tummuvatko valoisuuden mukaan olohuoneen akkunassa? Ehkä sittenkin näyttävät ne lasivitriinissä olevan tuotteen tietoja? Kyllä ja paljon muuta. Mutta muodikkaana nörttilaitteena älylasit rikastavat silmän normaalisti näkemää todellisuutta erilaisella virtuaalisella sisällöllä. Tähän saakka edistyksellisimmät ovat Googlen älylasit, joiden on kehuttu jopa kääntävän ulkomaankielistä tekstiä livenä.

Älykaupan verkossa älylasien hyödyt tulisivat todella vahvasti esille. Älylasin näyttämä data hahmottelemassani älykaupan verkossa mukautuu siihen, kuinka henkilö tässä intelligentissä netissä on parametroinut itsensä. Älykaupan verkosta nimittäin ei ole hyötyä jos ei jokainen voi verkkoon tallentaa omia mieltymyksiänsä.

Toisin sanoen ja aiemmassa kirjoituksessani hahmottelemallani tavalla älylasit näyttäisivät tuotehyllyä katsellessa kullekin juuri sen tarpeellisen tiedon, kuten diabeetikolle sokurin määrän ja laadun, verenpainepotilaalle suolapitoisuuden, ja vihreätä aitovillaista paitaa käyttävälle lähituotefanaatikolle valmistuspaikan ja materiaalien hankintaa koskevat tiedot. Ja enemmän.

Kännykkähyllyä katsellessa älylasit piirtäisivät pinnallensa sen kullekin yksilöidyn hinnan jokaisen puhelimen kohdalla. Ja erikseen aktivoitavissa olisi laitteiden tuotevertailu. Älylasit piirustelisivat punaisen ruksin niiden tuotteiden päälle, jotka henkilön asettamien parametrien perusteella olisivat poissa laskuista ja hymiö ilmaantuisi suositeltujen tuotteiden kohdalle.

Onko se oikein?

On selvää, että samat kuluttajan itsensä asettamat älykaupan verkon asetukset koskisivat samalla tavalla verkkokauppaa, perinteistä ja uusia intelligenttejä kaupustelun muotoja. Mikään uusi trendi ei ole ongelmaton. Ei myöskään hahmottelemani älykaupan verkko. Pyrin palaamaan näihin eetillismoraalisiin kysymyksiin myöhemmin…

Aiemmat kirjoitukseni aiheesta löytyvät seuraavilla otsakkeilla:

Antavatko digitalisaatio ja esineiden internet suomalaiselle kaupalle siivet, jää nähtäväksi. Selvää on se, että me Suomessa olemme näissä asioissa vahvasti mukana sovellutusten luojina ja Nokia Oyj myös tarvittavan infrastruktuurin valmistajana.

Sergey Mavrin – Kryl’ya

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Verkkokaupasta älykaupan verkkoon

Tuleeko ulkomainen verkkokauppa rajalta läpi meidän hyväuskoisten nukkuessamme Ruusuisen untamme? Murentaako kauppamme kivijalkaan? Repiikö mukaansa euromme ja itsellisyytemme? Viekö työpaikkamme, naisemme ja rantatonttimme? Vai onko kaikki kotomainen kauppa jo piankin verkkokauppaa? Vastauksia saamme kukin itsellemme sopivia, kun valikoimme tarkoin keneltä asiasta tiedustelemme.

Koko kauppa verkkoon…

Kauppalehdessä Anna Juvosen kirjoituksessa päivämäärällä 12.06. Anssi Vanjoki (ex.nok.) maalailee suurella pensselillä koko kauppaa verkkoon ja heittää siinä samalla syötin, jolla mennään median julkaisukynnyksen yli että heilahtaa: Supermarketeista tulee urheiluhalleja. Kaupassa piipahtaminen aivan fyysillisesti jonottamisineen ja maksuvälineiden kaiveluineen kuulemma on hankala rutiini, josta halutaan eroon.

Kirjoituksessa ei tarkemmin selvennetä, ketkä kokevat shoppailun hankalaksi, tai missä määrin kaupankäynti verkossa on tulevaisuudessa rutiinia. Vaatisi runsaasti tarkennuksia, jotta olisi perusteita väittää verkkokaupan vähentävän rutiineja. Lisäksi olisi kiintoisaa tietää, josko nämä ”rutiinit” ylipäätänsä ovat huonoja, vaiko hyviäkin asioita.

Moni on esimerkiksi omaksunut tavan käydä perinteisessä kaupassa kaikessa rauhassa tiettynä viikonpäivänä tiettyyn aikaan: ostetaan itselle jotakin pientä hyvää, jutellaan myyjien kanssa, liikutaan paljon jalkaisin ja saadaan samalla virikerikasta laatuaikaa.

… vaiko kivijalka vipattaa?

Sattumoisin samana päivänä Apu -lehdessä sävel ja sanat ovat aivan toiset: Kenen etu? Verkkokaupan kasvulukuja liioitellaan, otsikoi Teemu Muhonen kirjoituksensa ja perustaa väittämänsä Tilastokeskuksen julkaisemille figuureille.

Apu asettaa verkkokaupan volyymin oikeisiin mittasuhteisiin. Asiantuntijana Avun artikkelissa on verkkokaupustelua tutkinut Arhi Kivilahti, jonka mukaan kotimaisessa verkkokaupassa tänään kyse lopulta on suhteellisen pienestä kasvusta ja kokonaisuutena katsoen pienistä osuuksista koko kaupankäynnistä.

Avun kirjoituksessa Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala epäilee Kivilahden tavoin, että eräät toimijat, muiden muassa Google, pyrkivät aivan tarkoituksella saamaan läpi oman etunsa mukaista käsitystä kaiken kaupan siirtymisestä verkkoon. Ja missä yhteydessä Vanjoki maalailikaan juuri tällaista visiota? Tapahtuman nimi oli Think with Google.

Itsepalvelua kylmässä noutopisteessä?

Jo joitakin vuosia on visioitu marketteja, joissa asiakas itse hoitaa myös kassatoiminnot. Kokeiluja on jo tehty myös Suomessa. Tällainen kylmä kassa äärimmilleen vietynä merkitsisi omien palveluvahvuuksien heittämistä pois kustannusjahdin takia ja tekisi se kaupasta vain noutopisteen.

Vai tekisikö? Entä jos kassalla tehtävä työ vaihtuisikin yhä paremmaksi asiakaspalvelutyöksi? Silloin asiantuntija opastaisi asiakasta myös marketeissa kuten opastaa myyjä nykyään pienemmissä erikoistavarakaupoissa.

Toistaiseksi yleisin tapa kokeilla itsepalvelukassaa on laittaa sellainen perinteisten kassojen viereen. Asiakas tällöin saa itse valita, kumpaako käyttää. Suuresta muutoksesta siis ei tässä kohtaa ole kyse. Jos itsepalvelua käytetään palvelukonseptin ohentamiseen kassalla, en näe mitään kokonaishyötyjä, joita näin kyettäisiin saavuttamaan verkkokauppojen kanssa kilpailtaessa.

Toinen ja yhtä vähän mullistava käytäntö perinteisen kaupan lisätä itsepalvelua on siirtää se internettiin ja valmis paketti vain noudetaan myymälästä, taikka tuodaan jopa suoraan kotiin. Tätäkin kokeillaan pääkaupunkiseudulla myös elintarvikekaupassa. On yhä yleisemmin mahdollista tilata ja maksaa tuotteet verkossa. Kyseessä on kuitenkin vain perinteisen kaupan jo perinteinen laajennus, toinen ostoliittymä.

Sisältöä elämään?

Joka tapauksessa verkon kautta tilaaminenkin on nykyään aivan samanlaista rutiinia, kuin on kaupassa käynti livenä. Oikealla kassalla kaivellaan maksukorttia, verkossa tunnuslukukorttia. Ja mikä ylipäätään voi olla enemmän ikävää rutiinia, kuin ajan kuluttaminen toistuvissa tehtävissä tietokoneen, tabletin, taikka kännykän kanssa? Ei mielestäni mitään varsinaista laatuaikaa

Rutiineja rikkovaa sisältöä elämään ei tuo se, että sähköpostiin tulee vielä vuosienkin jälkeen loistavia tarjouksia juuri sinulle verkkokaupasta, josta ostit jotakin tarpeetonta kauan sitten. Tämä asiakasta mahdollisesti kiinnostavien tuotteiden arvuuttelu kuitenkin on nykyään se yleisin tapa tuoda niin kutsuttua älyä verkkokauppaan.

Perinteisen kaupan mahdollisuudet tarjota elämyksiä ja sisältöä ovat ainakin toistaiseksi paljon paremmat kuin verkkokaupan. Seurailen mielenkiinnolla, koska perinteinen kauppa ryhtyy paremmin hyödyntämään erilaisia tuote-esittelyjä. Elintarvikkeiden kunnollisten maistiaisten kattavaa paluuta odottelen malttamattomana.

Jotta verkkokauppa olisi oikeasti jotakin enemmän, tulee sen osana älykaupan verkkoa monimuotoistua kuluttajalle näkyvänä käyttöliittymänä. Verkkokauppa voi jo nykyään olla yksi kuva piiloitettuine linkkeinensä ja tämäkin on vasta alkua.

Mitä on oikea äly kaupankäynnissä?

Oikea älykauppa ei ole kivijalka- taikka verkkokauppa, vaan on se itse osa verkottunutta älyä. Se ei ole samat liput, laput, kupongit ja tarjoukset kaikille, vaan se ottaa asiakkaan huomioon yksilönä muutenkin kuin nimenä massapostitteessa.

Oikea älykauppa ennakoi asiakkaidensa käyttäytymistä ja muuttuvia tarpeita. Oikea älykauppa tuottaa asiakkaillensa myönteisiä yllätyksiä ja elämyksiä, ei vain alennuskuponkeja. Oikea älykauppa tiedoittaa asiakkaillensa esimerkiksi kassojen ruuhkaennusteet ja alennukseen päivän päätteeksi jäävät tuotteet. Itse ottaa oikea älykauppa vastaan tietoja asiakkaidensa aikomuksista.

Oikea älykauppa ei ole sidottu keskusliikkeen tiukkaan tuotepalettiin, vaan sovittaa tarjontansa paitsi kysyntään, myös asiakkaan henkilökohtaiseen kokonaisvaltaiseen hyötyyn. Oikea älykauppa ei tarjoa sitoutumisesta palkintoja asiakkaallensa vain suoritettujen ostojen arvon mukaan, vaan antaa se kanta-asiakkaiden suunnitella hyllyjen sisältöä sekä palvelujen tapoja ja aikoja. Aktiivisimpien annetaan tulla mukaan koko kaupan kehittämiseen.

Asiakkaan tulee olla mahdollista itse koska tahansa parametroida älykaupan verkon palvelusapluunansa esimerkiksi sen mukaan, haluaako hän säästöä, elämyksiä, kokeiluja, lähituotteita, henkilökohtaista palvelua kaupassa, vaiko mitä muuta tahansa.

Ekosysteemin avulla yhteiskunnalle hyötyä

Kaikkia tuotteita ei voida siirtää verkkoon, mutta kaikki kaupat voivat verkottua ja kehittää uutta sähköistä palvelukonseptia. Jotta tätä kehitystyötä ei jälleen tehtäisi yksittäisinä kauppias – järjestelmätoimittaja -pareina, tulee tämä elektrooninen palvelukonsepti nivoa yhteen aiemmin hahmottelemani sähköisen kaupankäynnin ekosysteemin kanssa.

Yleisen infrastruktuurin tulee olla yhteistä kaikille koko tasavallassa, eikä vain kaupan omaa. Yksilöllehän ei ole eroa siinä, tuleeko sisältö kaupasta, koulusta, viranomaiselta, vaiko naapurin vanhalta leipurilta, jota pihan lapset nuorena turhaan pelkäsivät.

Uusi älykauppa tulee olla kaikkien tasapuolisesti hyödynnettävissä ja perustua avoimiin standardeihin. Älykauppaan tulee liittää yhteiskunnallisesti kannatettavia asioita ekosysteemin ja standardien kautta, mutta kuluttajalähtöisesti.

Tällaisia ovat esimerkiksi mahdollisimman tarkat tiedot hyödykkeiden terveysvaikutuksista, sekä sitä kautta henkilökohtaiset ostosuositukset ja tuotevalintojen ohjaaminen. Samoin on annettava painoa läheisyysperiaatteelle vähintäänkin valmistuksen ja materiaalien osalta.

Intelligentti marketti

Pitkän tähtäimen tavoitteena Suomen kaltaisella kehittyneellä tietoyhteiskunnalla tulee olla älykauppa, joka pitää ja edelleen kehittää perinteisen kaupan parhaat puolet, sekä omaksuu oivallisia ajatuksia tämän ajan kehittyneen verkkokaupan puolelta. Perinteinen kauppa ja perinteinen verkkokauppa sulautuvat yhdeksi verkottuneeksi älykaupaksi, jolla voi olla monenlaisia ostoliittymiä asiakkaalle.

Tällainen intelligentti marketti tunnistaa asiakkaan jo matkalla kauppaan ja jos tämä on taapertamassa ohitse, ilmoittaa aukioloajan ja parhaat ostovinkit. Osaa se myös kertoa asiakkaan mieltymysten mukaiset tarjoukset, sisällä kaupassa ohjata oikealle hyllylle ja verkkokauppojen tavoin esittää ostoehdotuksia.

Tuotteista kertoo älykauppa asiakasta yksilöllisesti kiinnostavat seikat, kuten diabeetikolle sokurin määrän ja laadun, verenpainepotilaalle suolapitoisuuden, ja vihreätä aitovillaista paitaa käyttävälle lähituotefanaatikolle valmistuspaikan ja materiaalien hankintaa koskevat tiedot. Erikseen datan keräämisen sallimalla kuluttaja saisi myöskin tilastotietoa eri ainesosien tähän mennessä ostetuista määristä verrattuina suosituksiin.

Älykauppa tunnistaisi henkilökohtaista ja vain aidon ihmisen tarjoamaa palvelua haluavat asiakkaat ja ohjaisi myyjät ja asiantuntijat heidän luoksensa jo ostoksia tehtäessä ja tarvittaessa myös kassalla, vaikka kyseessä olisikin tältä osin itsepalvelumyymälä.

Älykaupan infrastruktuuri kehittyy kovaa vauhtia

Vanjoki näkee tulevaisuuden mukanansa tuoman päälle puettavan tietotekniikan merkitsevän perinteisen kaupan tuhoa. Itsekin näen sen merkitsevän mullistusta kaupankäynnissä, mutta katson sen tarkoittavan nimenomaan kivijalkakaupan renesanssia. Mitä hyötyä olisi pukea tekniikka päällensä, jos menisin sen kanssa verkkoon ostoksille? Enemmän siitä tulee olemaan hyötyä liikkuessani kauppakeskuksissa aivan konkreetillisesti.

Uudenlaisen älykaupan verkko alkaa muutenkin saada hahmoansa. Mobiili.fin mukaan Nokia aikoo tehdä karttapalveluistansa entistä henkilökohtaisempia. Vaikka ei näin todetakaan, omat suosikkikaupat ja suosikkituotteita tarjoavat liikkeet olisivat erittäin soveliasta sisältöä näillä maaston muotoja ja paikkojen sijaintia osoittavilla havainnekuvilla.

On joka tapauksessa täysin selvää, ettei ole älykaupan verkkoa ilman kattavaa kauppojen, kuluttajain ja jopa tavarain yksilöivää paikkatietoa osana ulko- ja sisätilojen kartta- ja navigointijärjestelmiä.

Internet of things

Tivi lennättää Nokian hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan kiintoisaa haastattelua, jossa sivutaan Nokian suunnitelmia otsakkeella Kännyköiden jälkeen. Siilasmaa visioi uutta, eri ekosysteemien rajat murtavaa esineiden ja asioiden internettiä (internet of things), joka yhdistää dataa keräävien laitteiden ja antureiden tuottamat tietovirrat monella tavoin hyödynnettäväksi informaatioksi.

Tämä internet of things (IoT) on Nokian keskeinen osa uudessa strategiassa. Nokian tarjoama paikkatieto tulee Siilasmaan mukaan olemaan se kriitillisen tärkeä elementti, joka antaa antureiden tuottamalle datalle asiayhteyden. IoT:n kimpussa punnertavat monet muutkin tahot, muiden muassa VTT ja Digile. Jos ja kun jo piankin jokaiselle esineelle on mahdollista antaa yksilöllinen identifioiva numero (uCode), ollaan jo paljon lähempänä älykauppaa.

Älykaupan verkosta Tivin artikkelissa ei puhuta mitään, mutta tässä vaiheessa riittääkin Siilasmaan kertoma näkemys, jonka mukaan tässä uudessa esineiden ja asioiden internetissä laitteiden käyttäjät tulee voida tunnistaa ja samalla on huolehdittava yksityisyyden- ja kuluttajansuojasta. Nämä ovat älykaupan verkon rakentamisen keskeiset edellytykset.

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Dynaamillinen verkkokauppa

Olen vihdoin tänään ehtoolla aiemman lupaukseni mukaisesti saanut kirjoituksen muotoon ajatuksiani kotimaisen verkkokaupustelun uudistumisen perusteista. Aiemmat kirjoitukseni aiheesta löytyvät otsakkeilla Sähköisen kaupankäynnin ekosysteemi ja Verkkokauppastandardi.

Jos lähdemme siitä, että jokaisella kauppiaalla on oma verkkokauppa, ja että nämä kauppiaat sitten satsaavat mainontaan sanomalehdissä, televisiossa, Googlessa ja muualla, eivät suomalaiset verkkokaupat ole kansainvälisesti vahvoilla. Ulkomaiset toimijat, etenkin ne Suomeenkin pyrkivät, ovat suurempia ja kykenevät ostamaan kaikkein näkyvimmät mainokset ja etusivupaikat.

Sähköisyys suosii suuria

Perinteisimmässä mediassa, eli sanomalehdissä on edelleen myös pikkuilmoituksia, joita luetaan rituaalinomaisesti aamukahvilla, odotushuoneissa ja julkisen kulkuvälineen kyydissä. Uudemmassa perinteisessä mediassa, eli televisiossa ja radiossa pienikin mainospätkä saa yleisöä, jos ja kun katsojat ja kuulijat ovat kuulolla.

Uusimmassa mediassa, sen sijaan, se pienin ja halvin advertisementti saattaa jäädä kokonaan näkemättä, koska harvoinpa hakukoneen hakutulosta kelataan sinne vihoviimeiselle sivulle saakka, eikä muutenkaan ole mitään takeita mainoksen näkymisestä.

Mikäli asiat etenevät Googlen toivomalla tavalla, kaikki satsaavat lisää nimenomaan hakukonemainontaan. Mitään varsinaista hyötyä kaikkien samanaikaisesta rynnistyksestä ei mainostajille olisi, koska suhteellisesti asetelmat pysyisivät samoina, vaikka kaikki maksaisivat paikasta etusivulla yhä enemmän.

Myöhässäkö?

Useat suomalaiset tavaratalot ovat vaikeuksissa. YLE lennättää Anttila-tavaratalojen sulkemisuutista, jossa eräänä syynä mainitaan verkkokaupan kasvu. Myös Anttila on ollut aktiivinen verkkokaupassa, mutta yleinen suunta on ulkomaisten verkkokauppojen tulo kilpailemaan euroistamme. Verkkokaupan rahat virtaavat ulkomaille, lennättää HS.

Mentiinkö verkkoon myöhässä, kuten epäilee Ann Selin Helsingin Sanomissa? En jaa tätä näkemystä. Jos verkkokauppaan ei ole lähdetty mukaan, ei mitään ole vielä menetetty. Tärkeintä on ottaa opiksi nettiin jo rynnistäneiden kokemuksista, myös virheistä.

Yleensäkään ei ole perusteltua mennä mukaan verkkokaupusteluun, jos ei ole tarjolla sopivaa verkkokauppaformaattia. Toisilla ei oma tuotevalikoima mahdollista järkevää kokonaisuutta nettiin joko liian ohkaisen tuotepaletin, tai lyhyiden sesonkien takia. Toisilla taas on liiankin laaja kokonaisuus. Nämä siis peilattuina nykyiseen staatilliseen verkkokauppamalliin.

Suomalaisen verkkokaupustelun keskeisin pulma ei ole myöhäinen käynnistely, vaan staatillisuus. Anttilan verkkokauppa NetAnttila on mainio esimerkki hyvästä startista, mutta nyt on se valitettavasti jämähtänyt verkossa paikoillensa.

Verkkokauppa tarvitsee dynaamillisuutta

On selvää, että kotimaisen verkkokaupan on hankala pärjätä nykyisessä toimintaympäristössä ja nykyisillä pelisäännöillä, jotka ovat muiden omaksi eduksensa kehittelemät. Suomalainen verkkokaupustelu tarvitsee lisää dynaamillisuutta monessakin suhteessa.

Ensinnäkin moni-ilmeverkkokauppojen muodossa, jolloin sama fyysillinen verkkokauppa näytetään kuluttajille useina brändättyinä verkkokauppoina. Erilaisia brändejä myös kokeillaan dynaamillisesti, eli kokeillaan sukkelalla syklillä, mikä toimii ja mikä ei, sekä missä ja missä ei.

Jos lähden verkkoon ostoksille etsimään vaikkapa mobiililaitteita, niin onko Anttila juuri se paras brändi tässä segmentissä? DigiAnttila on askel oikeaan suuntaan, mutta onko siinäkään pakko olla se ”Anttila”? Ja onko sen visuaalisesti pakko muistuttaa NetAnttilaa?

Toiseksi tarvitaan dynaamillisuutta tuotevirtojen ohjaamisessa, jolloin yksittäisten kauppiaitten on mahdollista muutamalla hiiren napsautuksella työntää tavaraa tarjolle sinne missä se parhaiten menee kaupaksi. Ja osan näistä nettiputiikeista on syytä olla avoimia, jonne kuka tahansa kelpoiseksi todettu kauppias voi asetella tuotteitansa.

Tällainen dynaamillisuus edellyttää sähköisen verkkokaupan standardia, ekosysteemiä ja koko sähköisen kaupustelun ajattelemista täysin uudella tavalla. Tuotteen lähettäminen toisen ylläpitämään avoimeen verkkokauppaan tulee olla yhtä helppoa kuin sähköisen laskun lähettäminen nykyään.

Yksi verkkokauppa, monta fasadia

Katson, että tavoitteena tulee olla ajassa elävä verkkokauppa, jossa verkkokaupat saattavat olla menestyksekkäitä nopeatempoiseenkin, jopa kausikohtaiseen brändäämiseen perustuen, ja jossa yksittäiset kauppiaat jopa päivittäin arvioivat uudestaan tuotteidensa parhaita hyllypaikkoja internetissä.

Keskeinen osa dynaamillisuutta ja moni-ilmeistä verkkokauppaa ovat fasadit, joilla yksi ja sama verkkokauppa näytetään eri kohderyhmille visuaaliselta ilmeeltänsä ja tuotevalikoimaltansa erilaisina. Tämä mahdollistaa paremman kokonaistuotteistuksen, tuotepaletin eheyden ja häiriötekijöiden minimoinnin.

Tällöin esimerkiksi elektroniikka voidaan sijoittaa varsinaisen verkkokaupan lisäksi omaan, uudella tavalla visualisoituun, nimettyyn ja brändättyyn nettiputiikkiin, jonka mainonta kohdennetaan akkuraatisti ja kustannustehokkaasti oikeisiin kohderyhmiin, ja jossa on selkeä erikoiskaupan ja osaamisen leima.

On selvää, että riittävän eloisuuden edellytys on mahdollisimman tarkoin suoritettu visuaalisen ilmeen toteutuksen eriyttäminen verkkokauppa-alustan kehittämisestä ja ylläpidosta, jolloin kumpaistakin puolta kehittävät alan parhaat osaajat.

Pelisäännöt uusiksi ekosysteemin ja verkkokauppastandardin avulla?

Hakukonemainonnan logiikka toimii siten, että mainonta hyödyttää ja on edullisinta niille, joilla on omaperäistä hakutermistöä, jonka kuluttajat kuitenkin tuntevat, ja jota suurin osa muista mainostajista ei vielä ole omaksunut. Yleisimmillä hakutermeillä paikasta etusivulla joutuu maksamaan enemmän.

Tästä seuraa, että eduksi olisi omintakeinen kotimainen tuoteryhmittely ja nopeassa tempossa uudistuva, mutta kansallista kulttuuria nykyistä tiukemmin mukaileva tuotenimikkeistö. Tällainen on monestakin syystä työlästä ja riskialtista, jolloin tulee kyseeseen itse kehittää kokonaan uusi hakukone.

Kotimaisen tai laajemmin eurooppalaisen verkkokaupan ekosysteemi ja verkkokauppastandardi mahdollistaisivat tällaiset omat tuotehakukoneet, joiden saatavilla olisivat koko ekosysteemin tuotevalikoimat, kauppiaat, sekä hinnat ja muut tuotetiedot.

Tämä kone luonnollisestikin verkkokaupan sivulle aseteltunakin osaisi tuotteita hakea myös muiden ekosysteemiin kuuluvien putiikkien hyllyiltä, jos ei juuri siitä kyseisestä sattuisi löytymään. Mikäli tämä hakumasiineri yhdistettäisiin paikkatietoon, kyseessä olisi oikeasti kotimaisuutta suosiva kuluttajaystävällinen järjestelmä.

Verkkokaupan ylläpitäjä suunnittelee uuden kampanjan olympialaisten yhteyteen. Hän teetättää aiheeseen sopivaisen ulkoasun, varaa iskevän domainin ja määrittelee kategoriat, joihin kuuluvia tuotteita voidaan ottaa myyntiin kisojen ajaksi.

Verkkokaupan ylläpitäjä lähettää viestin, joka ilman eri ponnisteluja ohjautuu kauppiaille, jotka ovat ilmoittaneet myyvänsä kategorioihin osuvia tuotteita. Kauppiaat ruksailevat omasta valikoimastansa ne tuotteet, jotka haluavat laittaa myyntiin annetuilla ehdoilla. Verkkokauppastandardi hoitaa loput.

[Kirjoitusta on päivitetty aamusella 16.02.2014]

Olisiko suomalaisen kaupan jo syytä ryhmittyä jonkinmoiseen taisteloon?

Turisas – Battle Metal

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Sähköisen kaupankäynnin ekosysteemi

Suomessa on edelleenkin hakusessa se ilme, joka meidän tulisi kasvoillemme ottaa miettiessämme sähköisen maailman moderneja muotoja. Olimme aivan eturivissä, kun mobiilia universumia hahmoteltiin, mutta nykyään lähinnä sopeudumme muiden luomiin järjestelmiin ja toimintatapoihin.

Tänään olemme kiinteä osa esimerkiksi Googlen ja Facebookin uusia ansaintalogiikoita. Erilaiset vankkureissa kestämisen pakot ajavat meitä näihin mukaan käyttäjiksi ja maksajiksi. Omaksumme muiden keksimää teknologiaa, mutta pelkäämme jäävämme tappiolle. Rajan ylitse on jo voimalla tullut moni suuri sähköinen toimija.

Nyt vuotamme apaattisina, sormi virtanapilla ja hampaitamme kiristellen sitä yhdettätoista ulkomaista verkkokauppaa…

Sähköisen kaupankäynnin mykät tröllit nousevat kotomaista kauppaamme peljästyttämään. Ratkaisuksi on perinteisesti nähty pystyttää kauppiaskohtaisia ja monen kauppiaan suljettuja verkkokauppoja, sekä rientää mukaan mainostamaan sosiaaliseen mediaan.

Helsingin Sanomissa 7.11.2013 vieraskynäili Digile Oy:n Reijo Paajanen otsakkeella Nyt kannattaa siirtää katse teollisuudesta palveluihin. Itse näen keskeiseksi tehtäväksemme ylös nostaa oma elektroonillisen kaupankäynnin ekosysteemimme, jonka selkärankana toimisi aiemmin 22.9.2013 esittelemäni verkkokauppastandardi.

En enää koe olevani ainoana liikkeellä tässä asiassa. Nimittäin eilen on Suomen Yrittäjäin sivustolla Itella liiketoimintajohtajansa Pasi Ketosen kertomana ilmoittautunut peräti uuden ekosysteemin veturiksi. Onko hänellä sama käsitys tästä ekosysteemistä, ei ole tiedossani.

On tapana nähdä verkkokauppa vain kivijalkamyymälän modernina versiona. Jokainen arvonsa tunteva kauppias pyrkii pystyttämään oman, omaleimaisen, vaikkakin yleisten modernien käsitysten mukaisen verkkokaupan omalla domainillansa ja on sitten perustamisen jälkeen usein valitettavan yksin tämän uuden e-kauppansa kanssa.

Onko todella ajateltavissa, että jonkin ajan kuluttua suurella osalla kauppiaista olisi oma verkkokauppa? Ulkomaisilla marketeilla joka tapauksessa yhä useammalla on. Kun verkkokauppojen määrä kasvaa, olemme jälleen samojen ongelmain ääressä: kuinka kuluttaja löytää pienen kauppiaan verkkokaupan kaikkien maailman sähköisten putiikkien joukosta? Entä kuinka paljon kauppias joutuu näkyvyydestä maksamaan suhteessa myyntiin?

Peljästyttävimmät eivät ole ulkomaiset pienet verkkokaupat, vaan ne muutamat gigantillisimmat, joiden pohjattomien resurssisäkkien kanssa emme ole kykenevät kilpailemaan, ellei elektroonillinen toimintaympäristö perustavasti muutu.

Perinteinen verkkokauppamalli ei enää riitä. Sähköisen tarjoamisen, myynnin ja mainonnan tueksi tulee jo sukkelasti ylös nostaa kokonainen sähköisen kaupan ekosysteemi.

Verkkokaupustelu on ajateltava kokonaan uudestaan. Ei pidä pyrkiä lukuisiin itsellisiin ja yksinäisiin verkkokauppoihin, vaan verkostoituneeseen markkinoinnin, myynnin, toimittamisen ja vuorovaikutuksen ekosysteemiin.

Kauppiaalle tuotteiden laittaminen sähköiseen myyntiin tulee olla yhtä helppoa kuin kaupustelun toinen puoli, eli sähköinen laskuttaminen. Toisin sanoen, tulee rakentaa vähintäänkin kansallinen järjestelmä, jossa kauppias voi valita tuotteensa ja sen sähköisen torin, tiskin, marketin taikka perinteisen verkkokaupan, jonne hän laittaa tuotteensa myyntiin.

Aivan samoin tulee verkkokaupan ylläpitäjälle olla helposti mahdollista ottaa putiikkiinsa myyntiin muiden kauppiaiden tuotteita, kun ne osuvat verkkokauppiaan hyväksymiin kategorioihin. Näin saisi moni verkkokauppa sopivaa täydennystä valikoimaansa.

Tämä kaikki nähdäkseni edellyttää kattavan verkkokauppastandardin luomista, jotta kuka tahansa kauppias voi omasta tutusta ohjelmistostansa hoitaa verkkokaupustelua siinä kuin laskutustakin. Standardin tulee kattaa vähintäänkin koko sähköisen kaupustelun kotimainen ekosysteemi.

Samoin olisi tämän uuden järjestelmän syytä mahdollistaa sähköisen median lisäksi perinteisemmät markkinointiaskareet, kuten tuotestandardiin perustuvien, muodoltansa vakioitujen tuotemainosten lähettäminen sanomalehtien verkkopalveluihin ja paperilehteen.

Lisäksi tulisi kauppiaan olla tilaisuudessa jo ennen tuotantoa tiedustella potentiaalisilta kuluttajilta kantaa erilaisista uusista tuotteista ja palveluista. Toisin sanoen tämä uusi ekosysteemi muodostaisi aidosti kaksisuuntaisen epähierarkisen väylän tuottajain, kauppiaiden ja kuluttajain välille.

Kauppias valitsee tuotteistansa muutaman. Seuraavaksi hän tutkailee tarjolla olevia avoimia sähköisiä kauppapaikkoja… laittaisiko hän tuotteensa myyntiin parkunettiin, saisikohanollajotakin.fihin, isoanttilaan, vaiko x-markettiin? Ruksailtuaan tuotteensa ja eri putiikit sopivasti, tulevat esille alustavat laskelmat kustannuksista ja menekistä. Eri vaihtoehdoissa tarjotaan ulkoistettua varastointia ja useampaa logistiikkaketjua.

Pienen pähkäilyn jälkeen valinnat on tehty, tuotetiedot kauppiaan tunnuksilla lähetetty sähköisesti ja Suomessa jälleen yksi verkkokauppias lisää… Muutaman hetkosen kuluttua hänen tuotteensa näkyvät valitsemillansa kauppapaikoilla ja tuotteiden kuvien vieressä on linkki kauppiassivulle, jonka kautta asiakas pääsee tutustumaan kauppiaan perustietoihin, historiaan ja haaveisiin – suomalaisen kauppiaan arkeen ja juhlaan. Näin rakennetaan tuotteelle sielu.

Nämä mykät tröllit… Ovatko puolellamme, vaiko meitä vastaan? Jos itse heitä aktiivisesti eloon puhkuisimme, niin eivätköhän he rinnallamme hiljaisina sotureinamme kulkisi?

Amorphis – Nightbird’s Song

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä

Verkkokauppastandardi

Istuin iltaa rannalla. Pimeän myötä tulivat hyttyset. Tein näiden kesän viimeisten kanssa sopimuksen, että saavat he imeä minkä tahtovat, kunhan jättävät käyttööni uusia mietteitä. Ja jäihän niitä…

Sanomat Helsingistä pohtii pääkirjoituksessansa kotimaisen sähköisen kaupankäynnin haasteita varauduttaessa ulkomaisten verkkokauppojen rynnistykseen.

Suomalaisilla verkkokauppatoimijoilla keskimäärin ei ole samaa uskallusta ja taloudellisia resursseja, kuin ulkomaisilla nopeasti kasvaneilla haastajilla, esimerkiksi Zalandolla. Kun nämä ulkomaiset verkkokaupat lisäksi ovat käytettävissä myöskin kotimaisilla kielillämme, ovat ne peräti vahvoilla.

On kuitenkin hyvin tarkoin huomioitava, että esimerkiksi Zalando myöskin tekee asioita paremmin, kuten: moderni verkkokauppa, hyvät ja ymmärrettävät tuoteryhmittelyt, ilmainen toimitus ja palautus, helposti avattavat paketit (ei normaalia teippiviidakkoa), hyvä jälkihoito (järkevät tuotesuositukset sähköpostitse).

Näen, että suomalaisella kaupalla on useitakin mahdollisuuksia vastata yhäti kovenevaan kilpailuun.

Ensinnäkin yritysrakenteen muutokset. Tulisi aktiivisemmin pyrkiä yhdistymään taikka ainakin perustamaan verkkokauppaa varten yhteisyrityksiä.

Toiseksi tulee antaa joillekin alan toimijoille kehitysresurssit ylös nostaa avoimia alakohtaisesti brändättyjä verkkokauppoja, joihin tietyin ehdoin mikä tahansa kotimainen yritys voi laittaa tuotteitansa myyntiin.

Kolmanneksi tulee jo sukkelasti kehittää vähintäänkin kansallinen verkkokauppastandardi, jolla yritysten järjestelmät voidaan liittää tarvittavaan määrään näitä alakohtaisesti brändättyjä avoimia verkkokauppoja. Tämä standardi koostuisi sanomaliikennestandardista, tuotestandardista, toimittajastandardista ja toimitusstandardista. Standardoinnin tavoite luonnollisestikin on liiketoiminnan laadun nostaminen.

Neljänneksi tulee tukea yrityksiä verkkokauppaprojekteissa, jotta pienetkin ja/tai muutaman verkkokauppakelpoisen tuotteen yritykset pääsevät mukaan jo olemassa oleviin monitoimittajaverkkokauppoihin, taikka näihin uusiin avoimiin.

Sanomaliikennestandardi määrittelisi verkkokaupan standardin ylläpitäjän, verkkokauppojen ja toimittajien järjestelmien välisen sanomaliikenteen yksityiskohdat.

Tuotestandardi määrittelisi tuotteet, jotka hyväksytään standardoituun verkkokauppaan. Se myös jaottelisi tuotteet verkkokauppakategorioihin, joiden perusteella rajataan eri alojen verkkokauppoihin hyväksyttävät tuotteet. Standardiin sisältyisivät mm. yksilöivät tunnisteet, tarkat laatuvaatimukset omaavat tuotekuvat ja tiedot tuotteiden ominaisuuksista. Tuotetiedot olisivat tallessa vain yhdessä paikassa, josta niitä olisi mahdollista yhdellä tuotetunnuksella käyttää kaikissa verkkokaupoissa.

Toimittajastandardi määrittelisi toimittajat, eli kauppiaat, jotka voivat laittaa tuotteitansa standardoituun verkkokauppaan. Toimittajatiedot olisivat tallessa vain yhdessä paikassa, josta niitä olisi mahdollista yhdellä toimittajatunnuksella käyttää kaikissa verkkokaupoissa. Tiedot sisältäisivät kovien faktatietojen lisäksi laadullisempaa aineistoa, kuten epävirallisia kuvia, historiaa ja henkilökohtaisia kokemuksia. Korostan tätä jälkimmäistä, koska tarkoitus olisi tuoda kauppiaat lähemmäksi asiakkaita.

Toimitusstandardi määrittelisi käytettävät toimitustavat, -pakkaukset ja -ajat, sekä käytännössä toteaisi, että toimitusmaksut ovat käytössä vain poikkeustapauksissa. Korostan vaatimusta käyttää vain pakkauksia, jotka lähetyksen vastaanottaja kokee tyylikkäiksi, tarkoituksenmukaisiksi, sekä helpoiksi aukaista ja kierrättää.

En näe tarpeelliseksi standardoida itse verkkokaupan toteutusta ulkoasuinensa, toimintoinensa, maksutapoinensa taikka muutenkaan. Tämän puolen hoitaisi kilpailu. Parhaisiin verkkokauppoihin riittäisi kauppiaita ja tuotteita.

Se, kuka ylläpitäisi mm. tuote- ja toimittajatietoja keskitetysti, olisi erikseen ratkaistava asia. Useitakin kelpoisia tahoja löytyy, mm. Kaupan liitto, TIEKE ja Kaupparekisteri erityisesti toimittajatietojen osalta. Standardoimisprosessia voisi nähdäkseni vetää tarkoitusta varten perustettava foorumi.

Tavoitteena tulisi olla järjestelmä, jossa pienetkin kauppiaat helposti pääsevät mukaan verkkokauppaan. Tuotteita voisi olla useammassakin verkkokaupassa. Se, mihin verkkokauppoihin kauppias laittaa, ja mitä tuotteitansa, määriteltäisiin kauppiaan omassa järjestelmässä, eli siinä, jossa hän myynnin normaalistikin hoitaa.

Luonnollisestikaan ei ole toivottavaa, että jokainen sitten laittaisi kaikki tuotteensa jokaiseen uuteen avoimeen verkkokauppaan. Ensimmäisen tason rajaus hoituisi tuotestandardin verkkokauppakategorioilla, jotka määrittävät minkä alan avoimeen verkkokauppaan tuote voidaan laittaa. Toisen tason rajaus hoituisi maksuilla, jotka kasvaisivat mm. kauppiaan tuotteiden määrän ja käyttöön otettavien verkkokauppojen luvun mukaan.

Suomessa on onnistuttu jo useammassakin sähköisen liiketoiminnan kansallisen standardin ylös nostamisessa, esimerkiksi käy hyvin sähköinen laskutus. En näe syitä, miksi verkkokaupan standardointi ei onnistuisi.

Pari verenimijää touhusi niin kivuliaasti, että epähuomiossa huitaisin heitä. Mitähän ajatuksia siinä menetinkään…

Teidän nöyrin,

P.Tärkeä